Nytkö jo ovulaatio?

Tänään kp 10 ja ovistestiin ilmestyi äsken hailakka viiva! Mitä ihmettä?
Edellisessä kierrossa ovulaatio ajoittui kp 12. Sitä edeltävä kp 14. Nämähän vaan aikaistuu koko ajan! Mikä ei kai ole hyvä asia jos limakalvot ei ehdi paksuuntua, jotta munasolulla olisi jotain mihin tarttua?

Siltikin täytynee nämä päivät nyt sitten hyödyntää. Alkoi kuitenkin vähän huolestuttaa.

Olin jo varautunut, että ovulaatio ajoittuu ulkomaanmatkalle, jolle ylihuomenna lähdemme. Nyt ei kai tarvitse huolehtia siitä, ehtiikö hyvissä ajoin hotellihuoneelle tai missä voisi ovulaatiotestin reissun päällä tehdä, kun munasolu irtoanee jo huomenissa...

Kaipailua

Tänään istuskelin töissä kansliassa täysin uppoutuneena omiin ajatuksiini, kunnes säpsähdin selän takana istuvan työkaverini äänekästä hihkaisua. 

"Heeeeeei...ihaanaaaa!", se huusi samalla kun sisään lampsi äippälomaileva työtoverimme. Pikkuisensa kanssa tietenkin. (Itse en olisi lasta osastolle pöpöjen sekaan tuonut, varsinkaan kun suurin osa potilaista on rajussa vatsataudissa!).
Mutta joka tapauksessa, en oikein ymmärrä tunnetta mikä minut valtasi. Se oli melkein ärsytystä ja turhautumista. Luulisi minun olevan mukana hihkumassa sitä samaa ihanuutta kun kerran vauvakuumetta poden, mutta ei. Ainut ajatus, mikä minut valtasi oli: "miksi tuokin raahaa penskansa tänne...?" (enkö olekin ihana?:D)

Lapsi oli juuri oppinut ottamaan askelia, ja pitihän siinä näyttää pieni kävelynäytös kansliassa. Katselin esitystä hymyillen, ja tietysti ihaillen, miten pieni ihminen siinä kävelee ensimmäisiä askeliaan. Mutta silti sisälläni myllersi jokin outo tunne kun katselin äitiä ottamassa lastaan syliin ja kertomassa, kuinka lapsi meinasi jo matkalla nukahtaa lämpimään autoon. 

Ja kuinka se nukkuu nyt niin hyvin yönsä. 

Ja kuinka se onkaan saanut äitinsä nenän, mutta isänsä otsa sillä ehdottomasti on.

Ehkä tuli sellainen pieni kaipaus, että tuo voisi olla minunkin elämääni. Ja kyllä kai se vielä joskus onkin.

Ensi vuonna sitten

Kevät tuntuu olevan niin lähellä, nyt kun joka päivä tuntuu olevan tuo valoilmiö taivaalla <3 Ihana ja vähitellen piristynyt olo talvikaamoksen jälkeen. En taida edes pahemmin masistella mokomia menkkoja, jotka alkoivat eilen. Kierto oli 28.päivää.

Tai no, surettaahan se tietty vähän kun ehdin jo elätellä taas toiveita. En mitenkään liiaksi, mutta kuitenkin. Aamuisin oli parina päivänä todella ällöttävä olo ja tuntui, että herkistyin joitakin hajuja kohtaan. Varsinkin yhtenä iltana kun mies tuli sohvalle viereen syömään maitorahkaa, johon oli sekoittanut leseitä. Se haju hiipi nenääni ja tuntui erityisen luotaantyöntävältä. Hyvin kuviteltu ilmeisesti! Niin ja ne alavatsan nippailut ja kiristelyt joita oli viikon päivät...olipahan sitten tavallista ilmeisemmät menkkojen alkumainingit; yleensä ei tuollaista elämöintiä vatsassa minulla ole kuukautisten lähestyessä. Ja varsinkaan viikkoa ennen menkkoja. Teinkin yhden raskaustestin kp 25, puhdas nega tietty.

Tänään kaupassa hölmönä pysähdyin hyllyn luo, jossa oli vauvanhoitotarvikkeita. Tutteja, tuttipulloja, rintapumppukin ja vaikka-mitä-tilpehööriä. Katselin ja mietin, mitä valitsisin omalle lapselleni, "tuon punaisen, vai vihreän...jos se olisi tyttö niin...". Ja kuvittelin, että olisinkin raskaana ja todella ostaisin näitä tavaroita jonain päivänä! Samaan aikaan tunsin alavatsalleni hiipivän taas tuon tutun kivun. Oikea kropan muistutus siitä, että ihan turha katsella moisia tavaroita vielä, sinä et kuulu tänne vaan voit suosiolla kävellä sinne intiimi-hygienia -hyllylle siteitä vertailemaan. Kiitos, hei!

(Elikkäs niin. Harmissani olen, mutta uutta yritystä odotellessa taas :D).

Niin ja nyt kun laskeskelen...eipä tullut siis vauvaa vuodelle 2013. 

Projektina siis jatkossa Vauva Alkuvuoteen 2014!

Ps. Onhan tämä vitsi?

Kevättä vatsassa

Onpa jäänyt blogin kirjoittaminen vähälle nyt. Ei oikein jostain syystä ole tullut edes ideoita, mistä kirjoittaa. Niin tasaisen tuntuista arkea, eikä oikeastaan mitään erityistä.

Tämän kierron loppuvaiheet lähestyvät ja toiveet taas nousevat. Olen kuitenkin ollut töiden ja autokoulun vuoksi ajoittain niin kiireinen ja stressaantunutkin, ettei ajatuksille raskaudesta ole ollut edes tilaa. Vaikka kyllä niitä tuntemuksia arvioi ja odottelee kaiken kiireen läpikin.

Viime viikonlopusta asti alavatsaa on kipristellyt kipeästi joka päivä, välillä dpo 11-14. Ajoittain enemmän tai vähemmän. Keväisiä kuukautisia vai kiinnittymistä? Toivotaan todella jälkimmäistä.

Töissä työkaverini on raskaana 20.viikolla ja hän onkin ainut, kelle paljastin viime vuoden lopulla, että alamme yrittää lasta. Hän kysyi eilen uteliaana, että joko on yritys päällä? Siinä sitä sitten juteltiin kaikenlaista raskautumisesta, yrityskerroista, tuntemuksista ja mahdollisista irtoamattomistakin munasoluista. Kyllä se tuntui hyvältä, koska edes hyvän ystäväni kanssa en yrityksestämme ole vielä puhunut. Sai jutella asiasta jonkin yksilahkeisenkin kanssa vaiheeksi kasvotusten. 

Huti

Ovulaatiotesti muuttui positiiviseksi kp 12. Pieni määrä verta antoi vihiä, että taitaa olla se päivä ja illalla viiva tikkuun ilmestyikin. Lämmötkin nousivat puolella asteella 35,8 -> 36.3.
Juuri edeltävät kaksi iltaa oli touhuiltu makuuhuoneen puolella, ja oloni oli ovulaatiopäivänä töiden jälkeen kaikkea muuta kuin virkeä. Luulisi, että ovulaation aikaan halut olisivat olleet huipussaan mutta kissan viikset. Halusin vaan nukkua. Samoin seuraavana päivänäkin!
En voi uskoa, että tärkeä hetki vaan meni ohitse tuolla lailla. Eipä voi siis muuta kuin laskea sen varaan, että pikkukavereita on ollut jo valmiiksi odottelemassa sillä tässä kierrossa menikin sitten todelliset yritykset aivan reisille.

Enpä siis tältä kierrolta suurempia ihmeitä odottele.

Kiireinen viikonloppu takana, reissusta juuri palattiin. Ja pian olisi tiedossa risteilyä ja ulkomaanmatkaakin!