Flunssan kourissa

Minä, joka sairastan hyvin harvoin, onnistuin sitten saamaan flunssan. Tietysti kuitenkin sen tasoisen, että juuri ja juuri taidan olla työkykyinen eli tänään olisi vääntäydyttävä yövuoroihin. Eilinen meni saikkupäivää viettäessä sohvan uumenissa. 

Iltaa kohden olo hieman parani ja täytyi tietysti flunssaa uhaten purkaa viimeisiä laatikoita ja järjestellä tavaroita muuton jäljiltä. Löysin muovipussin, jossa oli kaikki langat ja neulepuikot, mukanaan valmiit pikkusukat, lapaset ja body. Keskeneräinen pieni villatakkikin. Ja pienet kengät ym. Niitä hypistelin sohvalla tovin ja neulomisintokin alkaisi taas heräillä. Kirjalaatikosta löysin "Lapsen kanssa" -kirjan, jonka ostin kirjaston poistomyynnistä sekä kirjan "Isä syntymässä", joka oli ihan pakko ostaa kirpparilta ajatuksella, että aion tehdä sitten joskus miehelle isyyspakkauksen :) Tuonne ne sujahtivat lipaston laatikkoon kaikki vauva-aiheiset jutut. Salainen laatikko, jonka sisältö kertoo siitä, mitä niin kovasti toivotaan.

Katselin eilen Yle Areenan kautta "Teiniäidit" -sarjaa. Roosan vauvan selviytymistä on mielenkiintoista seurata ja Demi vaikuttaa ikäisekseen kypsimmältä. Ja taisi olla jopa kaikista nuorinkin. Siinä mielessä ikä ei kai vaikuta siihen, miten lapsesta osaa huolehtia; mutta ovat nuo kaikki kyllä niin nuoria, hyvänen aika. Jaksoja katsellessa mietin omaa 27-vuoden ikääni, olenpas minä vanha ja lapsetonkin vielä! Ja jos noilla on jo muksut, niin eikö minulla ole jo näin ikäloppuna kiire? Ei kai sentään. Vuosi olisi vielä aikaa siihen ikään, johon mennessä olen aina toivonut ensimmäisen lapsen saavani. Mutta kaikkihan ei aina mene toiveiden mukaisesti.

Mielentila

Mistä nämä kaikki vauvauutiset oikein nyt tulvivat, työkavereista ainakin kaksi on jo hihkunut tuttaviensa ultraustuloksista "tyttö tulossa! Poika tulossa, jee!", vanha koulukaveri kertoi ilouutiset viikko sitten ja miehen siskokin posahtaa ihan kohta. Voi taivas. Onnea siis heille.

En ole hetkeen kokenut murheellisia olotiloja näistä uutisista, mutta kyllä se vaan hetkittäin nousee pintaan. Ja kysymys, mikset jo tärppää? Niinkin väsähtänyt olen tähän touhuun, etten ole syönyt edes foolihappoja säännöllisesti ja nytkin uudet on hakematta apteekista. Vuoden niitäkin popsinut ja aivan turhaan. Ainoastaan ovulaation aikoihin, jonka senkin olen arvioinut kalenterista, mieleni jaksaa pieneksi hetkeksi aktivoitua ajattelemaan raskautumista. Lopulta kuitenkin tunnen kaiken yrityksen keskellä, ettei tästä  mitään tule. Mielessäni jopa kohdunkaulanikin on niin ummessa, ettei edes siitä ui yksikään siittiö läpi. Ja jos ui, niin täysin metsään menee silti, munasolu ei kuitenkaan tartu tai jotain muuta mukavaa. Onneksi seksi on hyvää ilman sitä raskautumistakin, jos tästä jotain positiivista yrittää repiä.

Nimimerkki: Kyynistymäänpäinkö

Rauhaton marraskuu

Marraskuu oli aika rankka kuukausi. Muuttourakka kaikkine pakkaamisineen vei viikot aika lailla, enkä ole ehtinyt edes käydä vilkaisemassa blogiani. 

Kaiken muuttomyllerryksen ja töiden keskellä olen joutunut huolehtimaan ja murehtimaan äitiäni, jolta on lopullisesti lähtenyt homma lapasesta alkoholin kanssa. Onhan noita huonompia kausia ollut, mutta nyt kun jo toinen työpaikka lähti alta ja asunnossaan asuu täysin alkoholisoitunut mies, en tiedä mitä tuosta menosta enää tulee. Miehellänikään ei ollut hermot enää kestää, kun pari päivää ennen muuttoa haimme äidin meille "katkolle". Äidin miesystävä oli laittanut äidin pellolle (äidin asunnosta jopa) ja laittanut turvaketjun päälle. Poliiseista ei ollut apua kun ne olivat ravanneet siellä jo harva se ilta ja sanoneet että turha enää soitella, selvitelkää asianne. Väkivaltaa ja ihme sekoilua. 

Pari päivää äiti oli meillä ja sai päänsä selväksi. Juteltiin asioista niin paljon kuin vain minulla voimia oli kaiken kiireen keskellä, yritin olla tukena ja äiti alkoikin järjestää asioitaan; soitteli vaihtoasuntoa ja lupaili, että muutos tulee nyt! Eikös se vääntäytynyt kämpilleen heti kun tilaisuus koitti ja puhe oli jo samana päivänä puhelimessa sammaltavaa; "kyllä minä yritän...". Nyt en ole viikkoon saanut yhteyttä ja huoli alkaa tulla. En tiedä uskallanko edes mennä sinne käymään.

Ei jaksa enää itkeä asiaa, mitä minä voisin asialle tehdäkään? Aikuinen ihminen tekee, mitä haluaa. Uhraan omaa elämääni turhaan? Kaikki stressi tästä, muutosta ja päälle vielä työt... ei voi olla ajattelematta, että ihme jos tällainen stressipaketti voisi tulla kaiken keskellä vielä raskaaksi.

Ja enpä kyllä tullutkaan. Menkat alkoivat taas perjantaina ja nyt menossa kp 4. Yrityskerta 14 siis alkakoon! Onneksi olemme päässeet jo asettumaan vähitellen uuteen asuntoon, tavarat löytävät paikkansa ja tunne on yhteisen kodin suhteen mahtava! Jos joulukuu olisi parempi kuukausi ja löytäisi jonkinlaisen mielenrauhan viimein, kun on tuo joulukin näköjään on tuloillaan.