Lähete

Käytiin lääkärin juttusilla omalla terveysasemalla toissapäivänä. Käynti oli juuri sellainen kuin ajattelinkin, vastaanottava lääkäri tympeä ja lyhytsanainen. Sellainen tietokoneen näytön tuijottaja. En ole rasisti ja kun omassa työssäni olen nähnyt myös ulkomaalaisia lääkäreitä, tiedän heidän osaavan ihan samat asiat, mutta se asenne ja vuorovaikutus ovat jotain niin kummallista. Lääkäri kyseli alkuun painot ja pituudet, otti verenpaineet ja kyseli elintavoista. Sitten muutama kysymys kuukautiskierrosta, oikeastaan vain onko säännöllinen, onko mitään ongelmia. Mies oli mukana myös ja häneltä elintavoista samat kysymykset. Sitten olikin sisätutkimuksen vuoro. Hyvin pikainen kopaisu ja housut jalkaan. Lääkäri istahti näyttönsä ääreen ja totesi, että laittaa lähetteen Naistenklinikalle.
Olin aivan ymmällä koska olin käsittänyt, että perusterveydenhuollossa tehdään ensin perustutkimukset, siemennesteanalyysit ym. ja sitten vasta lähetteet vetämään. Ja ainakin kyseltäs yrityshistoriasta enemmän, oltaisiin kiinnostuneempia? Menin vastaanotolta vain suoraan labraan ja otettiin TSH eli kilpirauhasarvo. Ajattelin vaan sitä, kuinka lähete tulee HUS:lta bumerangina takaisin hylättynä kun ei tarvittavia tutkimuksia ole tehty. Kai ne sit tietää...

Juuri äsken, n. 5 min. sitten soi puhelin. Lääkäri soitti ja kertoi TSH-arvon olevan normaali. Lähetteen oli tehnyt eilen ja se on hyväksytty, ihmeen nopeaa toimintaa, toivottavasti en vaan ymmärtänyt venäläisen aksentin vuoksi väärin. Nyt vain odotellaan kutsua Hormonipolilta. Puhelun jälkeen alkoi vapisuttaa ja tuli itku.

Kp 23

Kierto lähenee vähitellen loppuaan. PMS-oireet varmaan kurkistelevat esiin, kun tänään keittiötä siivotessa sain itkukohtauksen. Kaikki likaiset astiat, leivänmurut pöydillä ja loputtomalta tuntuva sotku alkoi itkettämään. Itkin ja mietin, että ehkä meille ei suoda lasta kun me ei osata pitää edes keittötä siistinä? Sitten itkin vielä vähän aikaa sille, että kaiken tämän itkun aiheuttaa todennäköisesti PMS enkä tule tästäkään kierrosta raskaaksi.

Niistin nenän, siivosin keittiön loppuun ja nyt kaikki on ainakin toistaiseksi ok. *huoh*

Pessimistin toiveikkaat testailut

Jaha. Kyllähän nuo marketin ovitestit alkoivat näyttää hailakkaa viivaa kp 10 tienoilla eli luultavasti ihan toimivia ovat. Sitten kp 12 (oletettu vahvan viivan päivä) oli minulla tietenkin iltavuoro. En töissä ehtinyt tietenkään testaamaan ja kun lopulta pääsin klo 21:00, totesin että reisille meni tämä testauspäivä sitten. 

Päätin kuitenkin yrittää ennen kotiinlähtöä osaston vessassa. Virtsaamalla suoraan tikkuun. Ei hyvä idea. Sihtaaminen virtsasuihkuun on aika mahdotonta noin pienellä tikulla, mutta yrittänyttä ei laitettu. Koska oli aivan infernaalinen pissahätä, en voinut edes harkita lähteväni hakemaan näytekippoa (niitäkin kun olisi meillä töissä pilvin pimein, tämäkin perinteinen tilanne "suutarin lapsella ei ole kenkiä"?). Tikku ehti täyttyä puoliksi ja testiviiva jäi lopulta tyhjäksi, mutta vahva viiva tuli tuloskohtaan kuitenkin! Jäinpä siis tulokseen, että ovis luultavasti oli noihin aikoihin? Ehkä. Loppujen lopuksi tarkalla ajankohdalla ei tässä kierrossa ollut niin merkitystä sillä päivät kierron puolivälissä tuli miehen kanssa hyödynnettyä harvinaisen tehokkaasti.

Nyt sitä sitten taas kuulostelee oloaan, tänään menossa kp 20 eli viikon verran menkkoihin aikaa. Näihin aikoihin sitä alkaa odottaa niitä tuttuja nippaisuja alavatsassa, noin viisi päivää ennen menkkojen alkua. Kunpa niitä ei nyt tulisi! Tulisipa vaikka joku ihan uusi, omituinen olo.

Kai joskus tavataan?

Aika on nyt varattu.
Omalle terveysasemalle heti joulukuun alkupuolella. Klo 10:15 aamulla me astellaan sitten lääkärin vastaanotolle ja päästään aloittamaan selvittelyt, tutkimukset. Olo nyt toiveikas ja raukea, me edetään viimein tässä asiassa johonkin!

Jaan tähän hetkeen ja tunteisiin sopivan, netistä löytämäni, runon. Toi kyyneleet väkisinkin silmiin.

"Tulisit jo meille,
et tiedä kuinka odotetaan.
Tuulien teille,
toiveeni kuiskata saan.
Sanattomin sanoin,
me sua kaivataan.
Ovemme on avoin,
kai joskus tavataan?
Tyhjä on syli,
mutta toiveita täynnä.

Emme pääse sun yli,
me sua jo rakastetaan."

Testaillaan taas

Ostin viikon alussa lähimarketista ovulaatiotestejä pitkästä aikaa. Hetken aikaa nojailin ostoskärryihin ja tuijotin alahyllyä, jossa testit nököttivät. "Jaksaisiko noita väkertää tehdä vai ei...onko noista ylipäätään mitään hyötyä?". Nappasin paketin kuitenkin ja tänään kolmas testipäivä. Kp 12. Haaleita viivoja tuli eilen ja toissapäivänä, jospas tänään vahvempaa raitaa ilmestyisi. Toivotaan.

Ja niin. Perhesuunnitteluneuvolan numero ja osoite paperilappusella on seissyt keittön pöydällä jo monta päivää. Huomenna soittoaika alkaisi kello 13. Ajattelin viimein soittaa.

Voihan pyhät

Viikon verran aikaa isänpäivään.
Viime vuonna se ei aiheuttanut mitään suurempaa surullisuutta. Tällä kertaa olen alkanut katsella miestä ja harmitella tosisssaan sitä, ettei hän voi sitä juhlistaa. Varmasti se miettii omalta osaltaan tuona päivänä, miksei meille ole suotu lasta. Tänäkin vuonna mennään tietysti käymään anoppilassa ja siellä kahvitellaan, miehen sisko lapsineen tietysti paikalla myös. Paikalla kaksi isää. Vaikka puhumme miehen kanssa avoimesta tästä lapsiasiasta, niin jotenkin en kykene kysymään, mitkä fiilikset ovat tänä vuonna? Tuntuu, että murrun ehkä enemmän jos saan kuulla sen pettymyksen sanoiksi puettuna mieheltä. Kun sen on alkanut nähdä joka kierron alussa jo päällepäinkin. Tiedän sen jo sanomattakin ja onhan sitä ääneen tarpeeksi harmiteltukin. Murtuisin ehkä enemmän kuin oman pettymykseni kohdatessa.

Viime äitienpäivä tuntui pahalta. Sitä mietti aamutoimillaan kaikkea sitä, mikä siitä päivästä puuttui. Heräisi siihen kun oma pieni ja mies toivottavat hyvää äitienpäivää, halauksia ja se aamupala vuoteeseen. Tarhassa tai koulussa tehty äitienpäiväkortti. Ehkä siihen olisi pienin kätösin piirretty tikku-ukkona meidän perhe?

Hyvää isänpäivää jo etukäteen kaikille isille! :)

Yk 26

Se tunne.

Piakkoin kaksi vuotta yritystä takana! KAKSI VUOTTA!

Pelko alkaa hiipiä todella, että jokin on pahasti vialla. Tai sitten ei. Ehkä ajoitus on vaan ollut pielessä? Miksei me onnistuta? Missä vika, häh?

Kun menkat viime viikolla alkoivat, oli pettymys taas vaihteeksi suuri. Välillä tulee se kierto, jolloin tunne onnistumisesta vahvistuu jostain syystä. Sitten täti tulee kylään, ajallaan niinkuin aina ennenkin (ja tietysti vielä kaikkein suurimpien kipujen kanssa). Sitä putoaa taas hieman korkeammalta. Sitten taas toisaalta olo on vain tympeä. Yrität tuudittautua pehmoisen kyyniseen ajatukseen; "eihän tämä edes enää yllätä.." Fuck this shit. Hetken päästä huomaatkin itkeväsi sohvan nurkassa.

Eilen etsin alueemme perhesuunnitteluneuvolan numeron. Olisi varmaan aika soittaa ja varata aika.

Pitkästä aikaa

Blogin kirjoittaminen on jäänyt pitkäksi aikaa. Olen myös pohtinut lopettamista koska oikeastaan ei ole asiaakaan. Elämässä kaikki kulkee samoilla raiteilla kuin ennenkin. Miehen kanssa rakennetaan (sisustetaan ja rempataan) kotia, välissä töitä, töitä, töitä. Kaikkea hyvin arkista ja tavallista elämää.

Eilen puuhastelin pihalla laittaen terassia syys-/talvikuntoon. Mies nikkaroi nurmikolla talven polttopuille telinettä, ja minä sekoittelin maalia sitä varten. Syysauringossa katselin miestä ja meidän kotia, kaunista pihaa. Sillä hetkellä ajattelin vain, että olenpa minä onnellinen vaikka sitä yhtä toivettamme ei olekaan vieläkään täytetty. Tuli ihan tippa linssiin. Olen nimittäin saanut seurata lähipiirin/tuttujen ilmoittelevan raskausuutisiaan; jopa puolen vuoden sisään sellaisella tahdilla, että oikeasti mietin, voiko tämä olla tottakaan. Vauvauutisia pukkaa joka puolelta, mutta ei vaan meillä. Jopa sellaiset tuttavat, joiden ei ikikuuna päivänä olisi ajatellut hankkivan lapsia. Se on tuntunut vaikelta kohdata, pakolliset onnittelut tietenkin on välitetty perille.

Kuitenkin ajattelen, että kaikella on aikansa ja paikkansa ja kyllä se tärppi meidänkin kohdalle vielä joku kaunis päivä osuu. Niin on pakko olla tarkoitettu, eikö niin?

En ehkä kuitenkaan lopeta blogiani. Eihän sitä tiedä...ehkä jo ensi kuussa alkaa kauhea kirjoitustulva kun huomaan olevani raskaana? Tai saan viimein varattua ajan tutkimuksiin, vaikka sinne väestöliittoon ensikäynnille? (jota jollain tavalla pelkään, "kärsitäänkö me oikeesti lapsettomuudesta, miten jaksan kaiken tämän raskaan työn ohella jos ei onnistutakaan. Kyllähän me luomusti nyt lapsi aikaan saadaan, hei! Yritetään vielä..").

Niin, tutkimuksissa ei tosiaan olla vielä käyty. Lisäksi parina viime kuukautena ovisaikaan ollaan puuhailtu, ehkä kerran? Eihän siihen kai muuta tarvitakaan, mutta silti tää meidän yritys on ollut nyt ihan hunningolla. Täytynee tsempata.

 Yritän kirjoitella tänne enemmän kuulumisia jatkossa. Ja voisin alkaa jakaa enemmän pieniä asioita arjestakin, askarteluistani ja kohtahan alkaa ompelu-/neulomisintoilukin kun talvi on ovella :)

-Sofia

(Kuva lainattu täältä: http://www.pinterest.com/pin/42784265179545216/)

Väsyneet silmät valvomaan jää

Blogini puolella on ollut viime aikoina yhtä hiljaista kuin  päässäni. Kaiken vauvanhankintaan liittyvän suhteen on niin nuutunut olo. Laskeskelen mielessäni aika ajoin päiviä hyvän ystäväni laskettuun aikaan, miettien, miltä se voisi tuntua jos odottelisinkin omaani. Mutta kun en odota. Vatsa tuntuu kuin tyhjältä kammiolta, jossa alkaa kasvaa hämähäkinseittejä ja könnikello nurkassa lyö merkiksi muutaman kerran menkkojen alkamisen kunniaksi. Hoh. 

Jotenkin kaikenkaikkiaan puuduttavaa oloa siis viime ajat. Ei vaan jaksa uskoa ja makuuhuoneen puolella halut ovat minimissään. Johtunee tosin lähipiirin (äitini) sekoilusta, joka jatkuu edelleen ja siitä olen varmaan saanut taas vuosisadan alitajuisen stressivaihteen päälle. Elohiiri ainakin nykii silmässä jo toista viikkoa. Siitä yleensä tiedän, että nyt piiputtaa.

Yk 18 on nyt meneillään. Kiertokuulumisista sen verran, että tämä kierto on ollut aivan sekaisin. Olen ollut vähän huolissani. Ovulaatiopäivänä kp 12 nimittäin alkoi verinen välivuoto, joka kp 13 - 15 yltyi ihan kunnon vuodoksi. Kirkasta verta ja hyytymääkin. Kivutonta tosin, joten jätin ajatuksen mahdollisesta keskenmenosta. Pahin vuoto lakkasi parissa päivässä ja nyt on tuhruteltu siitä lähtien. Pitäisi varata aikaa gynelle, toivottavasti tämä oli vain jotain hormonien temppuilua, eikä mitään vakavampaa. Menkkojenkin pitäisi parin päivän päästä taas alkaa.

Ps. Jottei nämä postaukseni olisi aina niin masentuneita ja apaattisia, niin voisin esitellä/hehkutella vauvanvaateostoksia tammikuulta joku päivä. Enpä ole hypistellyt niitä pitkään aikaan.

Antaako aikaa

Tänään katselin netistä eri vaihtoehtoja jatkoselvittelyille. Ystäväni on käynyt naistenklinikalla ultrassa ja miehensä sinne jättämässä siemennestenäytteen äskettäin. Hinta verrattuna yksityisen palveluihin on ilmeisesti paljon halvempi, joten varmaankin naistenklinikka voisi olla meillekin sopiva vaihtoehto. Lähetteen naistenklinikalle Hus:in sivujen mukaan saa terveyskeskuksesta. Yksityiseltä tosin varmaan nopeammin.

Keväälle annoin mielessäni aikaa viivan ilmestyä tikkuun eikä sitä ole kuulunut vielä. On se helmikuu, jolloin ajattelin että käynnistettäisiin tutkimukset. Kuitenkin mietin, että antaisin vielä aikaa kesän yli. Olo on vain niin pessimistinen, mitä se kesä tässä enää tekisi kun ei ole parhaallakaan yrityksellä tärpännyt? Jossain on pakko olla jotain vialla. Mies ei ole puhunut suurempaan ääneen tutkimuksista mitään. Elää vain arkea päivä kerrallaan ja joka kierron lopuksi harmittelee hetken. Täytyy ehkä alkaa keskustella aiheesta tosissaan.

En tiedä, mistä aloittaisin. Varmaankin ovulaatiotestien naftaliinista esiin kaivamisella? Menkatkin meinaa loppuivat äskettäin.

Uuteen nousuun

Tunne siitä, että olen raskaana jatkui vielä muutaman päivän menkkojen jälkeenkin. Tein jopa yhden testinkin ja negatiivistahan se näytti. Kai se on sitten uskottava, perhana.

Helmikuu on alkanut rauhallisin mielin (viime kierron pettymys on selätetty!) ja ovulaationkin pitäisi kai olla ovella. Muuton jäljiltä etsiskelin ovistestejä kissojen ja koirien kanssa. Kun ne löysin, ei kuitenkaan tullut testattua eilen, eikä varmaan tänäänkään. Tämäkin kierto mennään siis ihan ummikkona, arvioiden että kp 10 - 14 välille se ovis napsahtaisi. Lekuri suositteli sitkeästi testailemaan, mutta en tiedä, miksi en vaan ole jaksanut. Uuteen nousuun siis ilman testejä.

Olen viime päivinä selaillut vauvablogeja, mikä on kyllä itsensä kiduttamismuodoista varmaan se pahin. Miten ihanasti jotkut tarinoivat valmisteluistaan vauvaa varten ja sitten lopulta ne kuvat vastasyntyneestä! Onnesta suurinta. 

Jospa tänä vuonna olisi meidän vuoro.

Tyhmä mikä tyhmä

Eilen illalla alkoikin sitten jo lievä tuhruttelu. En vielä silloinkaan luopunut toivosta, mutta kun tänä aamuna kipuilu ja kunnon verinen vuoto alkoivat... kai se on myönnettävä itsellensä jälleen kerran, että huti tuli. Tyhmä, tyhmä, kun pitää alkaa liian aikaisin uskoa! Mies yritti lohdutella, ei ollut niin pettynyt koska oli tehnyt niinkuin minunkin olisi pitänyt; ei elätellyt liikoja toiveita vaan otti päivän kerrallaan.

Nyt ei huvita mikään, tekisi mieli jäädä viltin alle kotisohvalle (tai vaihtoehtoisesti lähteä lähibaariin vetämään pää täyteen). Mutta ei, lähden töihin ihmettelemään. Kp 30:lla sulkeutuu siis tämä yrityskerta.

Varmaan olen vannonut tätä jossain kohtaa aikaisemminkin, mutta tästä edespäin en evääni lotkauta ennen kuin menkat ovat kunnolla (esim. kuukauden tai kaksi? Tai kun vatsa alkaa kasvaa?) myöhässä, enkä usko mitään tuntemuksia/oloja koska ne ovat todennäköisesti vain haavekuvitelmaa.
Tyhmä, mikä tyhmä.

Yk 16
Olotila: Masentunut, innoton. Menkkainen.

Yritystä takana: 1v, 4 viikkoa.

Kp 28 ilta

Niin vain tämäkin päivä meni iltaan eikä menkkoja ole kuulunut vaikka pientä kipuilua on jo ainakin kolmatta päivää.
Päällimmäiset oireet: Alavatsaa nipistelee, ei ollenkaan menkkamaisia kouristeluja vaan nuppineulamaisia pistoksia, välillä painottuu oikealle puolelle josta säteilee selänkin puolelle. Ylösnoustessa pari kertaa huimaillut, päässä humahti oikein kunnolla. Tänään kipeytyivät rinnat, erityisesti vasen (?), joka on niin arka että rintaliivien pukeminen tuntui mahdottomalta. Kireiden housujen pukeminen tuntuu pahalta, en jotenkin kestä puristusta alavatsalle nyt ollenkaan. Jännä tunne, että jotakin kummaa on nyt tekeillä ...

Voi että toivon niin, ettei tämä olisi vain mielikuvitusta! Teen huomenna aamulla testin jos vuoto ei ala siihen mennessä.

----------------------------

Edit seuraava aamu klo 11:30: Heräsin viime yönä TAAS klo 02 aikaan enkä saanut enää unta, valvoin siis jo toisena yönä sinne aamukahdeksaan, jolloin aivot päättivät, että nyt nukutaan. Sitten soikin kello. Liekkö jännityksestä vai mistä, yleensä nukun kuin ruusunen enkä herää hyvin herkästi. Kuitenkin...tein testin yöllä ja se oli puhdas negatiivinen. Nyt sitten jännätään tämäkin päivä, Kp 29. Pelkkää valkovuotoa aamusta onneksi, jatkuisipa tämä!

Malttamaton

Ajoittainen paineen tunne alavatsalla jatkuu tänäänkin. Menkkoja ei kuulu. En tiedä...on vaan joku tunne. Hain apteekista äsken pari testiä ja odottelen seuraavaa vessareissua. Itkettää jo valmiiksi. Pessimisti ja hölmö haaveilija kamppailevat mielessä.

Edit: Testitulos Predictor early:lla negatiivinen. :(

Päivän selvää

Kp 26 tänään. Piinaava tunne ja päivät etenevät etanan vauhdilla. Tuntui, että kp 25:kin kesti ainakin kolme päivää! Alavatsassa painon tunnetta, nippailee; menkat taitavat olla ovella. Mielialassa olen odotellut sitä perinteistä PMS-kiukku-masennus-tunteileva-hölmö -oloa, ja se taisi tulla tänään. Siitä jo tiedän, että täti tulee kylään varmaankin huomenissa.

Näin nimittäin äsken vauvan ja pidin sitä sylissä. Kaksiviikkoinen vauva. Voi luoja, mikä tuhiseva suloisuus.
Kotiin palattuamme olen neulonut hiljaa sohvan nurkassa, itkukin meinasi tulla kun ajattelin sitä, miten huomenaamulla kaivan siteet kaapista esille ja nappaan Buranan naamaan niinkuin aina ennenkin. Pakko oli kuitenkin taipua ruokaa laittamaan keittöön, yrittää hymyillä, ettei mies vaan erehtyisi kysymään, "mikä sulla on?" (vaikka se varmaan arvasi kotiin palatessamme ajotyylistäni minun olevan kiukkuinen). Ties, minkä kattilan nakkaisin  seinään sen jälkeen. Ei vaan jaksa puhua nyt aiheesta.

Hellooou, PMS!

Uusi vuosi, toivottavasti uudet kujeet

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä. Tuttava pariskunta oli meillä viettämässä iltaa lapsensa kanssa, joten harjoittelu rauhallisemmista uusista vuosista tuli koettua. Illallinen ja pari skumppalasillista nautittiin siivosti ja raketit ammuttiin puoliltaöin. Oikeastaan kiva vuodenvaihde vaikkakin erilainen, mihin on totuttu.

Vuoden vaihduttua lähdin ystäväni kanssa reissuun Pariisiin! Kaupunki oli kaunis ja oikeastaan joka ilta illallisella (ja joskus ranskalaiseen tyyliin päivälläkin) tuli nautittua lasillinen punaviiniä. Istuessamme yhtenä päivänä ravintolan terassilla, hetken ajatukseni olivat raskautumisessa ja toivoin, että punaviini saisi veren kiertämään ja jospa joku pieni tarttuisi kiinni. Hetken päästä sain puhelimeeni viestin, että lähipiirissä on onnellisesti lisäännytty ja vauva syntynyt. Ilmeeni oli hetken aikaa varmaan lievästi sanottuna hapan, enkä voinut katsoa enempää tuota hellyyttävää kuvaa vastasyntyneestä. Onnittelut vain ja puhelin kiinni. Olen kamala, ajattelin.

Ovulaatiotestit jäivät jälleen tässä kierrossa ja ajoitin ovulaation kalenteria silmäilemällä juuri pariin päivään ennen matkan alkua. Nuo päivät tulikin hyödynnettyä ahkerasti, joten ainakaan ei voi harmitella, etteikö pikku kavereita olisi ollut tarpeeksi odottelemassa.

Nyt on meneillään Kp 21, eikä tunnu mitenkään erilaiselta. Nyt olen pitkästä aikaa hölmönä tarkkaillut itseäni, olotilaa ja jokaista mahdollista pikku vihlaisua alavatsalla. Viikonloppuna tuntui viiltävä vihlaisu, joka on saanut taas toiveen suuresti heräämään. Jotenkin erilainen, kuin aiemmin; jospa NYT?! Skitsofreenisen lailla taustalla myös hihkuu tuttu ajatus; "se on vain keltarauhanen, calm down!". Mieli on malttamaton ja tiedän, että kun menkkojen alku lähenee, alkaa taas jännitys wc-reissuilla. Sitä odotellessa.

Vuosi yritystä siis meillä takana, kokonainen vuosi jo. Yk 15. Varmaankin kevään korvilla voisi harkita sitä aukiolotutkimusta, ja muutoinkin ajanvarausta tarkempiin selvittelyihin. Voikun niihin asti ei tarvitsisi mennä. Mutta tämä vuosi on vasta aluillaan, kaikkea ehtii vielä tapahtua.

Onnellista, toiveikasta ja ennen kaikkea ONNEKASTA Uutta Vuotta 2014 teille kaikille! 

T.Sofia