Minustako juoksija?

Liikunta ei ole jostain syystä koskaan ollut mun juttu. Kuitenkin olen aina ihaillut urheilullisia ihmisiä. Salilla säännöllisesti käyviä ihmisiä. Helakan punaposkisia ja suorituksensa jälkeen hengästyneitä hiihtäjiä televisiossa talvikisoissaan. Reippaita juoksijoita, jotka lähtevät aamuisin klo 06 lenkille ihan vaan koska päivästä ei muuten tulisi yhtään mitään ilman sitä. Voi kun löytäisi itsestäänkin sellaisen vimman, että olisi pakko liikkua!

Mies on saanut meidän yhdessäoloaikana muutamia ylimääräisiä kiloja ja onkin tällä hetkellä ylipainoinen. Ostin sille aktiivisuusrannekkeen joululahjaksi kun oli siitä paljon puhunut. Sen innostamana se kävi viimein ostamassa talvelle urheiluvaatetta ja on nyt käynyt lenkillä melkein päivittäin, joskus jopa x2 pvä. Ja heti aamusta. Arvostan!

Pari viikkoa sitten käytiin yhdessä Budget Sportissa, josta alelaareista minäkin löysin kunnon lenkkeilyvarusteet talvijuoksuun tarkoitettuja sukkia ja hanskoja myöten. Innostuin oikein huolella ja nyt olen minäkin käynyt 5-6 km kävelylenkillä lähes päivittäin. Olen varovaisesti aloitellut intervalliharjoittelua sykemittarin kanssa, sellaisia 1-2 minuutin hölkkäosuuksia alkuun. Syke tahtoo nousta liiaksikin jos yli 2 minuutin hölkkää. Eli kuntoni taitaa vielä olla tasoa "rapa". Eiköhän se tästä parane vähitellen. Tavoitteena olisi päästä tuohon kunnon juoksuunkin jossakin vaiheessa ja juosta kokonaiset 1 km! Ehkä minustakin voi kuoriutua lenkkeilijä, nyt on menossa se sopeutusvaihe, jossa yritän tehdä lenkkeilystä tapaa. Sitä täytyy vaan kiskoa itsensä liikkeelle. Ja voi sitä fiilistä loppuvenyttelyn ja suihkun jälkeen; olen touhua täynnä, virkeä ja hyvällä tuulella! Ihan mahtava olo kyllä. Eikä tuo kunnon parantaminen ainakaan hallaa tee raskautumisyritykseenkään. Toivottavasti tämä into pysyisi :)

Laitoin juuri mp3-soittimen lataukseen pitkästä aikaa. Taidan kohta kiskaista lenkkivaatteet ylle ja napit korviin ja lähteä lenkille! 

Onko teillä herännyt liikkumisintoa joulun jälkeen?

2015

Hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille, paljon uusia onnellisia hetkiä ja toiveiden täyttymistä! 

2015. Ajatella, kaksi vuotta sitten aloittelin tämän blogin kirjoittamista ja todella silloin mietin, että tämä rakentuisi erilaiseksi. Että hyvin piankin kirjoittaisin raskaudesta ja kaikesta siihen liittyvistä tunteista, odotuksesta ja onnesta. En osannut kuvitellakaan, että tämä muokkautuisi lapsettomuusblogiksi. Jonkinlainen sellainen se nyt on. Samalla väylä minulle purkaa aika ajoin tätä turhautumista, pettymystä ja joskus vihaakin, kun kaikki tuntuu epäreilulta.

Kirjoitan tätä kotisohvalla illan hämärässä viltin alla, alavatsa aivan tulessa ja kouristeluissa eikä yhtään särkylääkettäkään ole kaapissa jäljellä. Kuumavesipullo on siis taas ystävä. Elikkäs ylläri vaan, menkat alkoivat eilen. Niinkuin aina. Joulukuun kierrosta muuten sen verran näin jälkikäteen, että se päättyi kp 33, mikä oli mulle aivan kummallista! Voitte kuvitella kun kp 33:n aamu alkoi, olinko hieman täpinöissäni. Olin ehkä enemmän kuin koskaan sitä mieltä, että nyt mun on pakko olla raskaana.  Ei näin pitkää kiertoa ole mulla koskaan. Ei koskaan. "...Nyt se tapahtuu, tässä se on. Jokohan menisi ostamaan sen testin." Sisällä alkoi jo kipristellä tunne, että kohta taidan todella näyttää miehelle positiivista testiä ja ottaisimme sitä onnea vastaan yhdessä. Illalla vuoto sitten alkoikin. Tuota pettymyksen määrää... miten sitä joskus antaakaan itselleen luvan olla niin varma.

Jonkin verran mieli on nyt tämänkin kierron jälkeen maassa (eikä ehkä tilannetta helpota, että olen katsellut menkkaisena sohvannurkassa Erilaiset äidit, Teiniäidit ym. sarjoja). Heittelin mielessäni ilmoille ajatuksen, että hei; ehkä me ollaan niitä pareja, jotka plussaa heti kun tutkimuksiin on varattu aika. Mystisesti "yrittäminen loppui" ja tärppäsi. No ei me nyt sitten oltu niitäkään.
Parin viikon päästä olisi aika Naistenklinikalle. Mies käy ensi maanantaina antamassa simppanäytteen labraan. Jännityksellä ja innolla odotan ensimmäistä vastaanottokäyntiä. Meidän hoitosuunnitelmaamme. Samalla jostain taka-alalta tuikkii pelko. Pelko siitä, että tutkimuksissa selviää jotain lopullista, negatiivista. Mutta tämä on käytävä läpi, tuli vastaan mitä tuli. Toivon mukaan vastaan tulee tänä 2015 vuonna kaksi viivaa raskaustestiin ja saan siitä teille ilolla jonain päivänä kertoa.

Tsemppiä kaikille siis tähän uuteen vuoteen ja kaikille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin me, paljon plussatuulia!

t. Sofia