sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Liikaa

Uusi viikko ja huomenna alkaa jo joulukuu. Aika juoksee ja alkaa tosiaan se joulu lähestyä, jolloin minun piti olla raskaana. Eihän tuota vielä tiedä, mutta näin oireettomana odottelen menkkoja tosiaankin alkavaksi. Usko ei tahdo nyt riittää plussaan. Ei auta kuin odotella. Muutenkin tiedän, että tästä viikosta tulee raskas. Läheinen kuoli yllättäen äskettäin ja ensi lauantaina olisi hautajaiset. Yhden elämä loppuu ja yhtä yritetään saada alulle. Elämä on niin arvaamatonta ja kummallista. Tuntuu, että tälle viikolle ajatuksia ja sulateltavaa on tulossa aivan liikaa. 

Huomenna kp 28. Alavatsaa juilii lievästi ajoittain. Ei mitään muuta kummempaa. Lugesteronien laitto loppui lauantaina. Olikohan tämä hoitokierto sitten tässä menkkoihin lopulta päättyen. Vessassa käyminen pelottaa ja valkovuodon tulo saa jännittämään joka kerta. Tekisi mieli tehdä testi huomenna, mutta turha kai tuhlata testiä. Onhan tuo kierto välillä venynyt 30 päiväänkin joten odotellaan. Jos vanhat merkit pitää paikkansa niin tällaisen jännäys -postauksen kirjoitettuani menkat alkavat jo samana päivänä. Hoitaja soittaa viikon päästä ja kysyy, miten meni. Kunpa olisi iloisia uutisia kerrottavana. Ei sitä osaa edes kuvitella.

torstai 26. marraskuuta 2015

Piinallista

On se tämä odottelu kyllä viheliäistä. Vaikka kuinka yrittää keskittyä muuhun, ja sitten katsoo mukamas pitkästä aikaa kalenteria, niin tuntuu ettei päivät kulu mihinkään. Tälläkin viikolla tuntuu olevan tuplasti päiviä. Ensi viikolla olisi menkkojen määrä alkaa jos on alkaakseen. Alavatsaa viilteli eilen illalla inhottavasti, pari viime päivää olen hytissyt viluisena sohvalla. Mies katseli sisälämpöä ja ihmetteli, miten palelen vaikka sisällä oli 24 astetta. Pregnylin sivuvaikutuksia varmaankin. 
Ajatukset kulkevat kahta rataa, välillä huomaan haaveilevani siitä, miten ensi viikolla mahdollisesti saan plussatestin ensi kertaa käteeni. Minä päivänä sen tekisin. Miten sitten reagoisinkaan, miltä se voisikaan tuntua. Sitten palaan maan pinnalle ja kaivan sisältäni sen pessimistin. Se vain toivoo, että jos ne pirun menkat on alkaakseen niin alkakoon sitten ennen viikonlopun mökkireissua, että pääsen edes paljuun polskimaan.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Ensimmäinen inseminaatio

Hei kaikki! Pitkästä aikaa kuulumisia meidän yritystaipaleelta. Nyt on sitten kolmas hoitokierto menossa ja eilen tehtiin vihdoin ja viimein inseminaatio! Mikä suuri helpotus se olikaan kun Gonalin annos todettiin viime perjantaina sopivaksi, tosin kahden follikkelin vasteella, joista toinen oli eilen ultrassa jättäytynyt hommasta pois. Pregnylin pistin lauantaina ja tosiaan eilen aamupäivällä oli itse toimenpideaika. Inseminaatio sujui helposti ja oli kivuton, nopea. Torstaina olisi tarkoitus aloittaa 10vrk Lugesteron kapselit alakautta kun progesteroni -arvo oli ollut alhainen. 
Voi, että osaa olla toive korkeammalla kuin koskaan. Miten sitä malttaa odottaa siihen asti että saisi testata. Yritän ajatella maltillisesti, että todennäköisyys ei raskautumiseen prosentuaalisesti nyt kovin paljoa suurempi tällä hoidolla ole. Ettei sitä sitten niin korkealta tipahtaisi. Lääkäri sanoi, että jos tulos negatiivinen niin yritetään vielä toisen kerran inseminaatiota samoilla annoksilla. Vain kaksi kertaa, ihmettelen. Ilmeisesti sperman laatu vaikuttanee siihen, montako kertaa inssiä tehdään? Jäipä tämäkin tarkemmin kysymättä, mutta eiköhän tuon ehdi jos tosiaan sinne viimeiseen inssiyritykseen asti päädyttäisiin. Nyt sitä vain toivoo, että tämä olisi vihdoin se viimeinen yritys.

(kuva lainattu täältä: http://wakeupsurvivesleep.com/2015/02/02/the-possibility/)

lauantai 26. syyskuuta 2015

Mieli painuksissa

Syksy on saapunut ja yrityksemme jatkuu hoitojen merkeissä. 

Välikierto ensimmäisen hoitokierron jälkeen piteni 30 päivään. Kuukautiset kuitenkin pettymykseksi alkoivat, mutta jäivät kumman lyhyiksi ja siitä lääkärille viime käynnillä mainitsinkin. Ei osannut selittää. Kuukautisen alettua soittelin taas klinikalle ja samalla Gonal-annoksella jatkettiin. Viime maanantaina kävin sitten follikkeliultrassa, jossa näkyi vasemmalla kaksi rakkulaa, oikealla yksi. Kaikki kokoa 13 - 15mm. Lääkäri vaikutti epävarmalta ja kutsui vanhemman lääkärin paikalle katsomaan ultakuvia. Miettivät mahdollisuutta pistosten jatkamiseen vielä parin päivän ajan, kuulemma yksi rakkuloista olisi voinut kuoleutua pois mutta todennäköisyys monisikiöiseen raskauteen olisi nyt liian suuri. Yhdyntäkiellothan sieltä napsahtivat ja välikierron jälkeen, siis marraskuun paikkeilla, kokeiltaisiin pienemmällä Gonal-F 37.5 IU annoksella. MAR-testikin jäi siis taas väliin, inseminaatioon asti ei päästy vieläkään. Pirteällä hymyllä lääkäri toivotti tsemppiä ja kehoitti nyt vain kärsivällisyyteen. Kun vastaanotohuoneen oven kiinni takanani, tuntui että purskahdan itkuun. Käytävällä istui pariskunta, jotka katsoivat kun itkua niellen kävelin ohi. Varmasti aika yleinen ilme tuolla käytävällä ajoittain.

Olo on niin turhautunut ja pettynyt. Eikö mikään riitä? Miten tästä tuli näin vaikeaa? Eniten satutti miehen kommentti kun klinikalta tultua kerroin, että hutikierto tuli ja ei päästä taaskaan inseminaatioon. "Mitä me tehdään väärin?" se kysyi. Sekin niin kärsii.

Mieliala on viime aikoina painunut jonnekin syvälle. Unensaanti iltaisin on vaikeampaa, melatoniinilla saan itseni uneen. Kun unenpäästä saan kiinni niin nukun 10 tunnin unet enkä meinaa saada itseäni hereille. Töihin meno ja siellä olo tuntuu raskaammalta kuin koskaan. Asiaa ei helpota, että työkaveri, joka kertoi n. 2kk sitten jättävänsä miehensä kanssa ehkäisyn pois, kertoi pari päivää sitten olevansa raskaana. Olivat miettineet, että jos ei nyt syksyllä tärppää niin aloittaisivat ehkäisyn vuodeksi. Kun eivät halua loppuvuodesta syntyvää lasta, niillä on kun tutkimusten mukaan eniten oppimisvaikeuksia ynnä muuta. Olisipa meilläkin noin helppoa ja voisi pohdiskella kolmen vuoden lapsettomuuten sijaan vain lapsen syntymisen oikeaa ajoittamista.

torstai 20. elokuuta 2015

Hoitajan soitto

Vapaapäivä alkoi tänään harmaana vaikka aurinko paistaa täydeltä terältä. Heräsin aikaisin, puhelin oli ollut äänellisellä yön jos hoitajan soittaisi heti aamusta klinikalta. Koko aamun oli masentunut olo, tuntui että itkettäisi mutta itku ei tule. Hoitoasiat ja pelko on myllänneet päässä, askeleet tuntui raskailta kun lampsin aamusta ruokakauppaan. Istuskelin hetken puistossa ja katselin kun joku työnsi vaunuja reippaana ohitse. Miten musta tuntuu, että nykyisin kaikki lähimaaston raskaana olevat ja lastenvaunuja työntelevät pyörivät meidän talon ympärillä? Jopa lähellä olevalla kirpputorilla tuntuu, että jokaisessa pöydässä on myynnissä vauvan vaatteita. Miten sitä alkaakaan silmä suodattaa esiin kaikki lapsiin liittyvät asiat kun aihe on itselleen niin pinnalla. Kumma.

Hoitajan soitti juuri äsken. Kerroin, että kuukautiset tulivat normaalisti kipuineen kaikkineen viime viikolla. "Okei, eli se kierto meni sitten siinä...joo..." hoitaja hymähteli. Ohjeisti, että seuraavassa kierrossa samoilla Gonal -annoksilla mentäisiin ja soittoa klinikalle taas kun menkat alkavat. Tavoitteena olisi päästä nyt inseminaatioon ja samalla ottaa MAR-testi mieheltä. Kysyin vielä progesteroni kokeen tuloksista, jotka olivat olleet 17.7 nmol/l, eli alakanttiin reilusti. Jouduin vähän nieleskelemään tuon kuullessani. Irroituspiikki oli ehkä otettu liian aikaisin, pohti hoitaja. En ihan ymmärtänyt pistoksen aikaisuuden merkitystä progesteroniin. Ei kai sillä liene väliä, huti mikä huti. Puhelun jälkeen itku sitten tulikin. Voi helvetti sentään, miten tää voi tuntuakin näin vaikeelta. Ensi hoitokierrolla saan sitten Lugesteronit loppukierrolle tukemaan. Jospa niistä olisi apua. 

Olen tässä pari päivää lueskellut IVF:stä ja muista. Pelottaa, että joudumme niihin asti. Toiveikkuus alkaa näköjään jos tässä vaiheessa vaihtua enemmänkin pelkoon. Mielessä pyörii pelko, että jos joudumme ottamaan kovemmat hoidot käyttöön ja nekin epäonnistuvat, niin mitäs sitten...jos pettymys tuntui jo näinkin kevyen hoitokierron jälkeen kovemmalta kuin koskaan niin miltähän sitten mahtaa tuntua jos IVF-hoitokierrot tulisivat toinen toistaan vastaan tuloksettomina? No, ainakaan vielä toistaiseksi ei olla siellä asti. Varmasti joku saattaisi nauraa, että näin vähillä hoidoilla turha miettiä ja pelätä vielä yhtään mitään, mutta minkä sitä tunteilleen voi.

maanantai 17. elokuuta 2015

Yk 39

Eipä päästy meillä raskaustestiin asti kun menkat alkoivatkin kp 26. Eli ihan ajoillaan. Tänään kp 5. On se kumma, miten sitä osaa vieläkin innostua pikku oireistaan ja tuntemuksistaan ihan liikaa. Silti joka kerta ne tuntuu jollain tavalla ainutlaatuisilta ja erilaisilta. Tulee tunne, että "NYT!! TÄÄ ON VARMAAN SITÄ!!!". Yeah right. Menkat sieltä ilmoittelivat vain tulostaan ja vihloivat vatsaa. 

Torstaina soittaa polilta hoitaja ja kyselee, miten meni. Pettymys oli aika paha niinkuin ounastelinkin, mutta alkaa jo vähän helpottaa. Jospa päästäisiin ensi hoitokierrossa inssiinkin asti niin saataisiin mieheltä siittiövasta-aineet katsastettua.

maanantai 10. elokuuta 2015

Piinaviikko

Viiden päivän kuluttua Pregnylistä olisi kulunut kaksi viikkoa. Ellei menkkoja kuulu niin voisi testata viikonloppuna. Pelottaa tämä viikko vähän. Onneksi yövuorot loppuvat keskiviikkoon ja jään vapaille. Jos tulee pettymys niin saa potea sen rauhassa. Jotenkin on sellainen tunne, että surku saattaisi olla asteen suurempi kuin luomukierrolla.

Eilen illalla vähän kipeähkösti tykytteli alavatsalla hetken. Töissä seisomaannoustessa vihlaisi niin, että jouduin menemään hetkeksi kaksinkerroin. Junassa sitten vilkaisin vatsaani ja mietin, onkohan siellä elämää vai ei. Eipä auta kuin odotella ja yrittää olla liikaa miettimättä. 
Helpommin sanottu kuin tehty.

lauantai 8. elokuuta 2015

Surkea aamupäivä

Kiertopäivä 22, sanoo kalenteri kun vilkaisen sitä aamupäivällä tietokoneella istuessani. Googletan tyhmänä oireita taas, luen niitä samoja mitä olen aiemminkin lukenut. "Yleispäteviähän nuo ovat." Minullahan on flunssakin vielä niin varmaan on vaikka mitä oloja. Kokeilen rintoja, arkuus alkaa olla tiessään. Hölmö minä kun aina innostun. Hormonin vaikutus alkaa siis vain lakata, ei muuta. Alavatsalla ei tunnu mitään. Yritän yskäistä tyhjää, jos siellä tuntuisi jotakin. Ei tunnu. Kohtu tuntuu mielessäni ilmapallolta, ilmaa täynnä eikä mitään muuta kai sisällä kuin limakalvoa joka odottaa muutaman päivän kuluttua ulosvalumistaan. Huomenna varmaan tulee se ennakoiva nippaisu ennen kuukautisia, niinhän se on aina tullut. Tuntuu tyhjältä, ei minun sisälläni mikään kasva. Tyhmä kun niin edes ajattelin. Eihän miehen siittiöistä ole vielä otettu kaikkia kokeitakaan. Varmasti meillä on jotain vasta-aineita. Miten tänään onkin niin tyhjä ja hedelmätön olo.
Löydän netistä sarjakuvia lapsettomuudesta ja niissä veikeästi esitetyt asiat iskevät kuin moukari päähän. Niin tuttua, niin tuttua. Juuri tuolla tavalla meilläkin on puhuttu ja sanottu. Tuon tunteen tunnistan. Noh, keskenmenoa minulla ei ole ollut, mutta kun ajattelen vielä senkin mahdollisuutta tulevaisuudessa ja sitä miten vaikea tämä tie voi ollakaan; alan itkeä. Itken keittiön pöydän ääressä sarjakuva edessäni kun viimeistä päivää. Nappaan talouspaperia ja niistän. Itken vielä vähän. Menen vessaan katsomaan itseäni peilistä ja itken vielä yhden itkun vessassa kun alan ajatella itse itkemistäni; tämä on varmaan PMS -oireita vaan. Katson kelloa, alle tunti kun pitäisi lähteä töihin. Niistän vielä ja ajattelen, nyt on pakko ryhdistäytyä ja meikata nää itkusilmät piiloon.

perjantai 7. elokuuta 2015

Hyttyspyydys

Ensimmäinen hoitokierto on täällä meneillään. Viime viikolla maanantaina kävin tosiaan ultrassa Gonal-F:ää viisi päivää pistettyäni annoksella 50 IU. Kierrossa mentiin päivässä 10. Molemmista ovarioista löytyi 9 mm ja 12 mm follikkelit. Määräykseksi tuli pistää vielä 2 vrk Gonalia ja sitten uusi ultra. Onneksi oli Gonalia jäljellä sen verran, että se riitti vielä kahdelle päivälle tuolloin. 

Seuraavaan ultraan mennessä jo vähän jännitti inseminaation onnistuminen, olihan kuitenkin jo keskiviikko ja jos ei kasvua olisi tarpeeksi niin miten inseminaation ajoitus oikein onnistuisi. Klinikka kun on kiinni viikonloppuisin. Samalla hämmensi se, että oli jo menossa kp 12 jolla main yleensä saan plussan  ovistestiin. Mitä jos ovis tulisikin jo ennen aikojaan spontaanisti? Lääkäri ei tähän muuta vastannut kuin, että "...onhan se mahdollista." Hoitaja perään totesi, että ei ole tarpeen ovulaatiotestejä tehdä. Kaiken kaikkiaan hieman kylmän tuntuista tuo palvelu julkisella, mutta koska normaalisti kalliit hoidot saa polimaksun hinnalla niin ymmärrän, että hoito on aika liukuhihnamaista. Silti menen jotenkin lukkoon vastaanotolla ja kaikki kysymykset tulvivat päähän vasta käynnin jälkeen.  

Toisella ultrauksella löytyi oikeassa ovariossa 15 ja 11 mm follikkelit, vasemmalla 15 ja 9 mm follikkelit. Ei siis suurempaa vastetta ja niinkuin arvelinkin, niin viikonlopun  lähestyessä inseminaatioon ei voitu lähteä. Lääkäri määräsi vielä 2 vrk Gonalia ja perjantai -iltana pistin Pregnyl 5000 iu ja yhdynnät piti ajoittaa to, pe ja la -iltoihin. Eikun apteekista hakemaan uusi Gonal -kynä, joka onneksi löytyi lyhyellä varoitusajalla. Ensimmäistä jouduin metsästämään ympäri kaupunkia. Pregnyl onneksi odotti kotona jääkaapissa. Kaksosten riski olisi nyt olemassa, kertoi lääkäri myös. No tulisipa vaikka kaksikin!
 
Perjantaina ajoimme viikonlopuksi mökille jossa myös miehen sisko perheineen olivat. Vähän mietytti, että mitenköhän mökkiolosuhteissa saa kaiken hoidettua. Onneksi yövyttiin sivurakennuksessa niin pistämiset ja peiton heiluttelut sai tehdä rauhassa. Käytiin pistoksesta seuraavan päivänä sienimetsällä ja jostain kumman syystä hyttyset hyökkäsivät kimppuuni pahemmin kuin koskaan. Mies totesi mättäällä minua vilkaistessaan, että seisoin kunnon "hyttyspilvessä". Ja kyllä ne olivat aggressiivisia, eivät edes tunnustelleet iholla ensin vaan heti suoraan piikit tanassa imemään. Tuli pakokauhuinen olo, kuumat aallot meni vaan kropan läpi ja huusin miehelle, että "nyt mennään pois ja heti!". Huidoin ja juoksin ja aloin itkemäänkin. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta menin  oikeasti ihan sekaisin. Illalla pohdittiin, että pakko johtua hormoneista; sekä hyttysten kiihko mua kohtaan että sekoamisepisodini. Kämmenselkiin tuli yhteensä 16 paukamaa kun illalla laskeskelin. Olin elävä hyttyspyydys.

Noh, ensi viikolla olisi pregesteroni -kontrolli ja 20.8. soittaa hoitaja hoitokierron tuloksista. Ensi viikon keskivaiheilla pitäisi menkkojen alkaa jos on alkaakseen. Toivon niin kovasti, että tärppäisi jo heti ekalla hoitokerralla. Netistä lukemani onnistumiset ensimmäisillä ovulaatioinduktio -kerroilla ovat luoneet toivoa niin paljon. Nyt kun hoidot on aloitettu, on kuitenkin alkanut pelottaa epäonnistuminen entistäkin enemmän. Mitä jos pettymykset vaan jatkuvat vaikka kaikkemme tehdään? Onhan nämä kevyitä hoitoja tietysti vielä, mutta silti.

Niin ja taas sitä kuulostelee oloaan joka päivä kuin pahinkin vainoharha. Pregnylistä tuli nännit ihan törkeän kipeiksi, rintaliivit piti vaihtaa urheilurintsikoihin ja nekin tuntuivat tosi tuskaisilta. Arkuus jatkuu edelleen nyt kun pistoksesta on 7 pvää. Sain  tässä hankittua itselleni flunssankin ja välillä yskiessä tuntuu alavatsalla painetta. Jospa siellä tapahtuisi jotakin?

Äsken avasin takapihan oven tuulettaakseni. Naapuri on nyt nukuttamassa vauvaansa pihalla, itku kuuluu nytkin tähän keittiöön, missä kirjoittelen. Kuuluisipa tuollainen ääni ensi vuonna meilläkin.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Yk 38 - hoidot alkavat

Onpa jäänyt blogin kirjoittaminen joksikin aikaa. Näköjään viime postaus maaliskuulta, miten aika meneekin näin nopeaan. Maaliskuun jälkeen jatkui yritystaipale normaaliin tapaan, kunnes kesän alussa käytiin miehen kanssa lopuissa tutkimuksissa. Selkeää syytä lapsettomuudelle löytynyt. Miehen siittiöistä liikkuvien osuus oli niukahkosti alakanttiin, mutta ei kuulemma merkittävästi kuitenkaan. Aukiolotutkimuksessa minulla molemmat röörit olivat auki ja progesteronin perusteella ovuloinkin. Niinkuin jo aiemmin on todettukin. Jo kahdessa ultrassa on erottunut jommalta kummalta puolelta kehittyvä munarakkulakin hienosti (missä siis vika, kysynpä vaan?). Hoitosuunnitelmaksi meille sitten tuli ovulaation induktio ja inseminaatio, pistoksina Gonal-F + Pregnyl.

Kesäloma loppui mieheltä ja minulta viime viikolla. Olisimme voineet aloittaa hoidon loman aikana, mutta päädyimme mökkeilemään ilman mitään klinikkakäyntejä. Ja hyvä niin, loma olikin todella tarpeeseen. Nyt tosin töiden alettua tuntuu, että mitenköhän nämä saa mahdutettua tähän kolmivuoro - rempataan - kotia -elämään. Jotenkin. Tunnen suurta intoa, että tämä voi olla se keino, jolla meilläkin tärppää. Silti vähän pelottaakin, mitä tästä tulee. Pettymys käy mielessä jo nyt aika ajoin, enkä tosiaan tiedä mitä sitten jos hoidoista ei ole apua. Ei pitäisi miettiä tällaisia kun hoidot vasta aluillaan, mutta minkä sille voi. Olo kun kuitenkin toiveikkain pitkään aikaan.

Noh, eilen soitin hormonipolille. Menkat alkoivat jo lauantaina ja yritin soittaa neuvontanumeroon, vastasi kyllä niin äreä täti HUS:in vaihteesta, että oksat pois. Saneli vaan mulle heti vastatessaan, alkuun ystävälliseen sävyyn ja sitten ilmeisesti meni se seiväs lopullisesti poikittain jonnekin : "Yrititte ottaa yhteyttä hormonipoliklinikkaan, mutta tiiäkkö NÄÄ ON KIINNI NÄÄ PAIKAT VIIKONLOPPUSIN???!!". Juu, kiitos ja anteeksi vaan olemassaoloni. Onneksi hoidon suunnittelu onnistui puhelimitse maanantaina vielä kp 3. Olisi tarkoitus aloittaa pistokset huomenna illalla. Gonal-F 50 IU annoksin mennään viisi päivää ja ensi maanantaina ultraan. Hieman jännittää, mitä loppuviikosta tulee. Mies jo naureskeli tuossa, että täytyyköhän hänen varata hotellihuone varmuuden vuoksi jos musta joku hormonihirviö tulisi, heh.

Tuli hirviötä tai ei, niin huomenna se alkaa. Huh. Aamusta täytyy mennä apteekkiin. Onko teillä tullut jotain sivuoireita Gonal-F:stä, jomotteluja tai muuta?


maanantai 2. maaliskuuta 2015

Välillä ottaa päähän

Pakko kirjoittaa taas tällainen purkautumispostaus. On se niin ihmeellistä, miten pieni asia tai uutinen voikaan pilata päivän totaalisesti. Matkalla töihin huomasin facebookista, että seinänaapurimme profiilikuva oli muuttunut. Siinä se seisoi ison mahan kanssa. Siispä sielläkin ollaan raskaana. Jostain syystä on mennyt uutinen ihan ohi, kotona miehelle asiasta tokaisin ja hän sanoi tienneensä siitä jo pitkään. Varmaan jokin tähän reaktioon liittyvä syy, ettei ole mulle asiasta maininnut.
Itku meinasi työmatkalla tulla, tuo kummallinen katkeruuden ja pettymyksen tunne. Suoraansanoen v*tutti kuin pientä oravaa. Miksei meille. Eihän sitä voi koskaan tietää toisten tarinasta, ehkä naapuritkin ovat yrittäneet pitkään, mutta silti. 
Äh. Ehkä olen vaihteeksi taas tällainen katkera hölmö.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Unessa se on totta

Näin toissayönä toden tuntuista unta. Siinä minulla oli iso maha, olin viimeisilläni raskaana ja kävelin pitkällä käytävällä. Yht´äkkiä vatsalla tuntui nippaisu ja tunsin (niin todentuntuisesti kuin unessa tuntea voi) jotakin valuvan. Verinen, limainen klimppi valahti ja tippui käytävän lattialle. Katselin sitä ja mietin, että mitä ihmettä. Mies oli yllättäen vieressä ja totesin hädissäni, että nyt se synnytys taitaa alkaa, "tulppa irtosi!". Nojasin käytävän seinään ja sitten heräsin.
Alavatsassa on tuntunut jomotusta pari päivää ovulaation ja touhuilujen jälkeen. Ne ja tuo uni saivat siitä herätessä toivomaan, että se olisikin joku enneuni. Että kehossani olisi alkanut kehittymään jotakin ja siksi näen tuollaista unta. Eipä ole ensimmäinen kerta kun jostakin ihan pienestä jutusta, tuntemuksesta tai olotilasta saa päähänsä, että josko nyt?

Mutta niin todentuntuinen tuo uni oli, että näen vieläkin itseni siinä käytävällä. On se vaan niin hassua.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Follikkeli

Tällä viikolla oli follikkeliultra Naistenklinikalla. Selkeä suurempi rakkula löytyi oikealta puolelta; mikä helpotus olikaan se kuulla. Varsinkin kun edellinen lääkäri mietti, olisiko monirakkulaisen näköistä vai ei. Prolaktiini ym. muut perusverikokeet olivat normaalirajoissa. Ensi viikolla vielä progesteroni -näytteeseen ja sitten onkin tutkimusten osalta jäljellä vain aukiolotutkimus. Toivottavasti sinne vaan saisi mahdollisimman pian ajan, hoitaja taas varoitteli että ajat ovat kortilla. Tai no, tietysti toivon ettei seuraavat menkat ala ja soittelen seuraavaa ajavarausta ihan eri tarkoituksessa. 
Ovulaatiotestejä olen tehnyt tässäkin kierrossa. Eilen tuli plussa eli kp 14.

Lueskeltiin tuossa yksi ilta miehen kanssa klinikalta saamaamme hedelmöityshoidot -vihkosta. Moni asia aukeni eri tavalla ja monet slangisanat, mitä on lukenut keskustelupalstoilta saivat ihan suomenkielisen selityksen. 
Ja voitteko kuvitella, että ostin greippejä ja olen juonut pienen lasillisen joka päivä...näihin ainakin tässä vaiheessa hölmön tuntuisiin vippaskonsteihin ei luulisi enää hairahtuvan. Mutta ovistestit ja greippimehu ovat tässä kierrossa näköjään in.
Tämä kaikki alkaa nyt konkretisoitua. 
Se klinikan odotustilassa istuminen ja lapsettomuusaiheiset taulut seinällä. Toiset pariskunnat vakavat ilmeet naamallaan ja mekin siinä, samassa tilanteessa. Laastarit kyynärtaipeissa. Ei sitä vaan osannut arvata, että tällaiseenkin elämässään joutuu. "Hoitoputki", sielläkö mekin kohta ollaan?
Pohdittiin miehen kanssa vihkosen äärellä, että kumpaakohan tässä toivoisi; sitä, että tutkimuksissa paljastuisi jokin pieni, hoidoilla korjattava, vika vai että kaikki on kunnossa ja todetaan selittämätön lapsettomuus? En tiedä, kummassa tapauksessa olisi helpompaa.




torstai 5. helmikuuta 2015

Ensikäynti

Ensimmäinen käynti Hormonipolilla oli tänä aamuna. Miehen siemennestenäyte oli ok, hieman viitearvon alle jäi uivien siittiöiden osuus, mutta ei mitään merkittävää vajausta kuulemma. Huh, mikä helpotus. Varsinkin kun alkoi käynnin lähestyessä huomata, että miestä oikeesti hermostuttaa tulos. Nyt siis on vain selvitettävä minun vehkeiden laatu. Ultrassa lääkäri näki munasarjat hieman monirakkulaisina, mutta mistään PCO:sta ei ole kuulemma kysymys. Tuo jäi hämmentämään, mutta kyllähän se lääkäri tietää. Toivoa vain sopii, että follikkeli-ultrassa näky olisi positiivinen. Lääkäri kertoi sisätutkimusta tehdessään nopeasti hoitopolun, ivf:ään asti. Ihanasti totesi, että toivottavasti edes inseminaatioihin asti ei tarvitse mennä vaan onnistutaan kevyemmillä hoidoilla.
Papa otettiin ja seuraavaksi alkaakin sitten kierron kartoitus. Haluaisin niin sen jo seuraavassa kierrossa tehdyksi. Nyt on menossa kp 23 eli ensi viikon alussa pitäisi menkkojen alkaa ja kunnon vuodon alettua heti soitto ajanvaraukseen. Kp 3 - 5 olisi labrakokeet ja kp 10 - 12 follikkeli-ultraääni. Työvuorolista näyttää siltä, ettei aamuisin ainakaan juoksennella missään poleilla, mutta eiköhän joku saa vuoron vaihdetuksi jos on tarvis. Mitenköhän nää kaikki saa hoitumaan, jos mennään insseihin asti...noita käyntejä kun ei oikein voi töissä toivoa etukäteen.
Joka tapauksessa olen nyt niin innoissani, toiveikas ja tyytyväinen lääkärikäyntiin. Asiat lähtevät soljumaan eteenpäin.

Miten te muut vuorotyöläiset olette hoitaneet työ-poli -välillä juoksentelut? 




(kuva täältä: http://www.lily.fi/blogit/battre-liv/neuvolaa-ja-univajetta)

lauantai 17. tammikuuta 2015

Minustako juoksija?

Liikunta ei ole jostain syystä koskaan ollut mun juttu. Kuitenkin olen aina ihaillut urheilullisia ihmisiä. Salilla säännöllisesti käyviä ihmisiä. Helakan punaposkisia ja suorituksensa jälkeen hengästyneitä hiihtäjiä televisiossa talvikisoissaan. Reippaita juoksijoita, jotka lähtevät aamuisin klo 06 lenkille ihan vaan koska päivästä ei muuten tulisi yhtään mitään ilman sitä. Voi kun löytäisi itsestäänkin sellaisen vimman, että olisi pakko liikkua!

Mies on saanut meidän yhdessäoloaikana muutamia ylimääräisiä kiloja ja onkin tällä hetkellä ylipainoinen. Ostin sille aktiivisuusrannekkeen joululahjaksi kun oli siitä paljon puhunut. Sen innostamana se kävi viimein ostamassa talvelle urheiluvaatetta ja on nyt käynyt lenkillä melkein päivittäin, joskus jopa x2 pvä. Ja heti aamusta. Arvostan!

Pari viikkoa sitten käytiin yhdessä Budget Sportissa, josta alelaareista minäkin löysin kunnon lenkkeilyvarusteet talvijuoksuun tarkoitettuja sukkia ja hanskoja myöten. Innostuin oikein huolella ja nyt olen minäkin käynyt 5-6 km kävelylenkillä lähes päivittäin. Olen varovaisesti aloitellut intervalliharjoittelua sykemittarin kanssa, sellaisia 1-2 minuutin hölkkäosuuksia alkuun. Syke tahtoo nousta liiaksikin jos yli 2 minuutin hölkkää. Eli kuntoni taitaa vielä olla tasoa "rapa". Eiköhän se tästä parane vähitellen. Tavoitteena olisi päästä tuohon kunnon juoksuunkin jossakin vaiheessa ja juosta kokonaiset 1 km! Ehkä minustakin voi kuoriutua lenkkeilijä, nyt on menossa se sopeutusvaihe, jossa yritän tehdä lenkkeilystä tapaa. Sitä täytyy vaan kiskoa itsensä liikkeelle. Ja voi sitä fiilistä loppuvenyttelyn ja suihkun jälkeen; olen touhua täynnä, virkeä ja hyvällä tuulella! Ihan mahtava olo kyllä. Eikä tuo kunnon parantaminen ainakaan hallaa tee raskautumisyritykseenkään. Toivottavasti tämä into pysyisi :)

Laitoin juuri mp3-soittimen lataukseen pitkästä aikaa. Taidan kohta kiskaista lenkkivaatteet ylle ja napit korviin ja lähteä lenkille! 

Onko teillä herännyt liikkumisintoa joulun jälkeen?


torstai 15. tammikuuta 2015

2015

Hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille, paljon uusia onnellisia hetkiä ja toiveiden täyttymistä! 
2015. Ajatella, kaksi vuotta sitten aloittelin tämän blogin kirjoittamista ja todella silloin mietin, että tämä rakentuisi erilaiseksi. Että hyvin piankin kirjoittaisin raskaudesta ja kaikesta siihen liittyvistä tunteista, odotuksesta ja onnesta. En osannut kuvitellakaan, että tämä muokkautuisi lapsettomuusblogiksi. Jonkinlainen sellainen se nyt on. Samalla väylä minulle purkaa aika ajoin tätä turhautumista, pettymystä ja joskus vihaakin, kun kaikki tuntuu epäreilulta.

Kirjoitan tätä kotisohvalla illan hämärässä viltin alla, alavatsa aivan tulessa ja kouristeluissa eikä yhtään särkylääkettäkään ole kaapissa jäljellä. Kuumavesipullo on siis taas ystävä. Elikkäs ylläri vaan, menkat alkoivat eilen. Niinkuin aina. Joulukuun kierrosta muuten sen verran näin jälkikäteen, että se päättyi kp 33, mikä oli mulle aivan kummallista! Voitte kuvitella kun kp 33:n aamu alkoi, olinko hieman täpinöissäni. Olin ehkä enemmän kuin koskaan sitä mieltä, että nyt mun on pakko olla raskaana.  Ei näin pitkää kiertoa ole mulla koskaan. Ei koskaan. "...Nyt se tapahtuu, tässä se on. Jokohan menisi ostamaan sen testin." Sisällä alkoi jo kipristellä tunne, että kohta taidan todella näyttää miehelle positiivista testiä ja ottaisimme sitä onnea vastaan yhdessä. Illalla vuoto sitten alkoikin. Tuota pettymyksen määrää... miten sitä joskus antaakaan itselleen luvan olla niin varma.

Jonkin verran mieli on nyt tämänkin kierron jälkeen maassa (eikä ehkä tilannetta helpota, että olen katsellut menkkaisena sohvannurkassa Erilaiset äidit, Teiniäidit ym. sarjoja). Heittelin mielessäni ilmoille ajatuksen, että hei; ehkä me ollaan niitä pareja, jotka plussaa heti kun tutkimuksiin on varattu aika. Mystisesti "yrittäminen loppui" ja tärppäsi. No ei me nyt sitten oltu niitäkään.
Parin viikon päästä olisi aika Naistenklinikalle. Mies käy ensi maanantaina antamassa simppanäytteen labraan. Jännityksellä ja innolla odotan ensimmäistä vastaanottokäyntiä. Meidän hoitosuunnitelmaamme. Samalla jostain taka-alalta tuikkii pelko. Pelko siitä, että tutkimuksissa selviää jotain lopullista, negatiivista. Mutta tämä on käytävä läpi, tuli vastaan mitä tuli. Toivon mukaan vastaan tulee tänä 2015 vuonna kaksi viivaa raskaustestiin ja saan siitä teille ilolla jonain päivänä kertoa.

Tsemppiä kaikille siis tähän uuteen vuoteen ja kaikille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin me, paljon plussatuulia!

t. Sofia