lauantai 3. elokuuta 2013

Vaatetta pienelle

Viimeisin neuletyöni on neuletakki vauvalle. Se on vielä tosin ilman huppua ja napitkin ovat irrallaan vailla napinläpilenkkejä.

Sen verran tuossa on ollut jo tähän asti vaivaa, että räpsäisin tällaisen välietappikuvan. Varmaan kohta 3kk olen tuota värkännyt, välillä enemmän ja vähemmän. En siis tosiaankaan ole mikään nopea neuloja. Enkä nyt tuota jälkeäkään kaikessa kohtaa ylistäisi, varsinkaan viimeistelyssä; nuo taskut kun menivät ommellessa niin kurttuisen näköisiksi. Mutta eihän se vauva kurttuisista taskuista valita?

Tämän saa joskus pieni ylleen <3
Huppua siis seuraavaksi neulomaan, katsotaan mitä siitä tulee kun ohjeet tuntuvat olevan välillä niin hankala ymmärtää. Neuletakin ohje on siis "Suloiset silmukat" -kirjasta, josta olen aiemmassa postauksessa kirjoittanut. Takki neulotaan hiukan erikoisella tavalla; ensin etukappaleet ja hihojen etuosa helmasta alkaen. Sitten nämä kaksi osaa yhdistetään ja neulotaan loppuun harteilta takahelmaan. Huppu sitten erikseen.

Käytin Novitan 7 veljestä -lankaa nro.276, väri 060.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti