maanantai 10. marraskuuta 2014

Pessimistin toiveikkaat testailut

Jaha. Kyllähän nuo marketin ovitestit alkoivat näyttää hailakkaa viivaa kp 10 tienoilla eli luultavasti ihan toimivia ovat. Sitten kp 12 (oletettu vahvan viivan päivä) oli minulla tietenkin iltavuoro. En töissä ehtinyt tietenkään testaamaan ja kun lopulta pääsin klo 21:00, totesin että reisille meni tämä testauspäivä sitten. 

Päätin kuitenkin yrittää ennen kotiinlähtöä osaston vessassa. Virtsaamalla suoraan tikkuun. Ei hyvä idea. Sihtaaminen virtsasuihkuun on aika mahdotonta noin pienellä tikulla, mutta yrittänyttä ei laitettu. Koska oli aivan infernaalinen pissahätä, en voinut edes harkita lähteväni hakemaan näytekippoa (niitäkin kun olisi meillä töissä pilvin pimein, tämäkin perinteinen tilanne "suutarin lapsella ei ole kenkiä"?). Tikku ehti täyttyä puoliksi ja testiviiva jäi lopulta tyhjäksi, mutta vahva viiva tuli tuloskohtaan kuitenkin! Jäinpä siis tulokseen, että ovis luultavasti oli noihin aikoihin? Ehkä. Loppujen lopuksi tarkalla ajankohdalla ei tässä kierrossa ollut niin merkitystä sillä päivät kierron puolivälissä tuli miehen kanssa hyödynnettyä harvinaisen tehokkaasti.

Nyt sitä sitten taas kuulostelee oloaan, tänään menossa kp 20 eli viikon verran menkkoihin aikaa. Näihin aikoihin sitä alkaa odottaa niitä tuttuja nippaisuja alavatsassa, noin viisi päivää ennen menkkojen alkua. Kunpa niitä ei nyt tulisi! Tulisipa vaikka joku ihan uusi, omituinen olo.

4 kommenttia:

  1. Enpä ole ennen kuullut että ovistestiin voi saada plussan tuollakin tavalla :D Hienoa että päätitte aloittaa tutkimukset, eihän siinä mitään voi menettääkään :) Ja onnea tähän kiertoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule samaa ihmettelin minäkin! tosin eikös tuloksen pitäisi olla aina nega jos testiviiva epäonnistuu..? täytyy olla aika helkatin vahva plussa! ;D Tsemppiä teillekin, aloin tässä lueskelemaan juuri tarkemmin blogiasi :)

      Poista
  2. Eikös se ovulaatio tapahdu vasta LH huipun jälkeen ja munasolu on n. 12-24 h sen jälkeen hedelmöittymiskykyinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo näinhän se on, LH-huippu siis tuolloin ehkä näkyi (vaikka olipa kyllä epäuskottavin ja oudoin testaus sitten vähään aikaan) ja ovulaatio oli noihin aikoihin :)

      Poista