Hoitajan soitto

Vapaapäivä alkoi tänään harmaana vaikka aurinko paistaa täydeltä terältä. Heräsin aikaisin, puhelin oli ollut äänellisellä yön jos hoitajan soittaisi heti aamusta klinikalta. Koko aamun oli masentunut olo, tuntui että itkettäisi mutta itku ei tule. Hoitoasiat ja pelko on myllänneet päässä, askeleet tuntui raskailta kun lampsin aamusta ruokakauppaan. Istuskelin hetken puistossa ja katselin kun joku työnsi vaunuja reippaana ohitse. Miten musta tuntuu, että nykyisin kaikki lähimaaston raskaana olevat ja lastenvaunuja työntelevät pyörivät meidän talon ympärillä? Jopa lähellä olevalla kirpputorilla tuntuu, että jokaisessa pöydässä on myynnissä vauvan vaatteita. Miten sitä alkaakaan silmä suodattaa esiin kaikki lapsiin liittyvät asiat kun aihe on itselleen niin pinnalla. Kumma.

Hoitajan soitti juuri äsken. Kerroin, että kuukautiset tulivat normaalisti kipuineen kaikkineen viime viikolla. "Okei, eli se kierto meni sitten siinä...joo..." hoitaja hymähteli. Ohjeisti, että seuraavassa kierrossa samoilla Gonal -annoksilla mentäisiin ja soittoa klinikalle taas kun menkat alkavat. Tavoitteena olisi päästä nyt inseminaatioon ja samalla ottaa MAR-testi mieheltä. Kysyin vielä progesteroni kokeen tuloksista, jotka olivat olleet 17.7 nmol/l, eli alakanttiin reilusti. Jouduin vähän nieleskelemään tuon kuullessani. Irroituspiikki oli ehkä otettu liian aikaisin, pohti hoitaja. En ihan ymmärtänyt pistoksen aikaisuuden merkitystä progesteroniin. Ei kai sillä liene väliä, huti mikä huti. Puhelun jälkeen itku sitten tulikin. Voi helvetti sentään, miten tää voi tuntuakin näin vaikeelta. Ensi hoitokierrolla saan sitten Lugesteronit loppukierrolle tukemaan. Jospa niistä olisi apua. 

Olen tässä pari päivää lueskellut IVF:stä ja muista. Pelottaa, että joudumme niihin asti. Toiveikkuus alkaa näköjään jos tässä vaiheessa vaihtua enemmänkin pelkoon. Mielessä pyörii pelko, että jos joudumme ottamaan kovemmat hoidot käyttöön ja nekin epäonnistuvat, niin mitäs sitten...jos pettymys tuntui jo näinkin kevyen hoitokierron jälkeen kovemmalta kuin koskaan niin miltähän sitten mahtaa tuntua jos IVF-hoitokierrot tulisivat toinen toistaan vastaan tuloksettomina? No, ainakaan vielä toistaiseksi ei olla siellä asti. Varmasti joku saattaisi nauraa, että näin vähillä hoidoilla turha miettiä ja pelätä vielä yhtään mitään, mutta minkä sitä tunteilleen voi.

Yk 39

Eipä päästy meillä raskaustestiin asti kun menkat alkoivatkin kp 26. Eli ihan ajoillaan. Tänään kp 5. On se kumma, miten sitä osaa vieläkin innostua pikku oireistaan ja tuntemuksistaan ihan liikaa. Silti joka kerta ne tuntuu jollain tavalla ainutlaatuisilta ja erilaisilta. Tulee tunne, että "NYT!! TÄÄ ON VARMAAN SITÄ!!!". Yeah right. Menkat sieltä ilmoittelivat vain tulostaan ja vihloivat vatsaa. 

Torstaina soittaa polilta hoitaja ja kyselee, miten meni. Pettymys oli aika paha niinkuin ounastelinkin, mutta alkaa jo vähän helpottaa. Jospa päästäisiin ensi hoitokierrossa inssiinkin asti niin saataisiin mieheltä siittiövasta-aineet katsastettua.

Piinaviikko

Viiden päivän kuluttua Pregnylistä olisi kulunut kaksi viikkoa. Ellei menkkoja kuulu niin voisi testata viikonloppuna. Pelottaa tämä viikko vähän. Onneksi yövuorot loppuvat keskiviikkoon ja jään vapaille. Jos tulee pettymys niin saa potea sen rauhassa. Jotenkin on sellainen tunne, että surku saattaisi olla asteen suurempi kuin luomukierrolla.

Eilen illalla vähän kipeähkösti tykytteli alavatsalla hetken. Töissä seisomaannoustessa vihlaisi niin, että jouduin menemään hetkeksi kaksinkerroin. Junassa sitten vilkaisin vatsaani ja mietin, onkohan siellä elämää vai ei. Eipä auta kuin odotella ja yrittää olla liikaa miettimättä. 

Helpommin sanottu kuin tehty.

Surkea aamupäivä

Kiertopäivä 22, sanoo kalenteri kun vilkaisen sitä aamupäivällä tietokoneella istuessani. Googletan tyhmänä oireita taas, luen niitä samoja mitä olen aiemminkin lukenut. "Yleispäteviähän nuo ovat." Minullahan on flunssakin vielä niin varmaan on vaikka mitä oloja. Kokeilen rintoja, arkuus alkaa olla tiessään. Hölmö minä kun aina innostun. Hormonin vaikutus alkaa siis vain lakata, ei muuta. Alavatsalla ei tunnu mitään. Yritän yskäistä tyhjää, jos siellä tuntuisi jotakin. Ei tunnu. Kohtu tuntuu mielessäni ilmapallolta, ilmaa täynnä eikä mitään muuta kai sisällä kuin limakalvoa joka odottaa muutaman päivän kuluttua ulosvalumistaan. Huomenna varmaan tulee se ennakoiva nippaisu ennen kuukautisia, niinhän se on aina tullut. Tuntuu tyhjältä, ei minun sisälläni mikään kasva. Tyhmä kun niin edes ajattelin. Eihän miehen siittiöistä ole vielä otettu kaikkia kokeitakaan. Varmasti meillä on jotain vasta-aineita. Miten tänään onkin niin tyhjä ja hedelmätön olo.

Löydän netistä sarjakuvia lapsettomuudesta ja niissä veikeästi esitetyt asiat iskevät kuin moukari päähän. Niin tuttua, niin tuttua. Juuri tuolla tavalla meilläkin on puhuttu ja sanottu. Tuon tunteen tunnistan. Noh, keskenmenoa minulla ei ole ollut, mutta kun ajattelen vielä senkin mahdollisuutta tulevaisuudessa ja sitä miten vaikea tämä tie voi ollakaan; alan itkeä. Itken keittiön pöydän ääressä sarjakuva edessäni kun viimeistä päivää. Nappaan talouspaperia ja niistän. Itken vielä vähän. Menen vessaan katsomaan itseäni peilistä ja itken vielä yhden itkun vessassa kun alan ajatella itse itkemistäni; tämä on varmaan PMS -oireita vaan. Katson kelloa, alle tunti kun pitäisi lähteä töihin. Niistän vielä ja ajattelen, nyt on pakko ryhdistäytyä ja meikata nää itkusilmät piiloon.

Hyttyspyydys

Ensimmäinen hoitokierto on täällä meneillään. Viime viikolla maanantaina kävin tosiaan ultrassa Gonal-F:ää viisi päivää pistettyäni annoksella 50 IU. Kierrossa mentiin päivässä 10. Molemmista ovarioista löytyi 9 mm ja 12 mm follikkelit. Määräykseksi tuli pistää vielä 2 vrk Gonalia ja sitten uusi ultra. Onneksi oli Gonalia jäljellä sen verran, että se riitti vielä kahdelle päivälle tuolloin. 

Seuraavaan ultraan mennessä jo vähän jännitti inseminaation onnistuminen, olihan kuitenkin jo keskiviikko ja jos ei kasvua olisi tarpeeksi niin miten inseminaation ajoitus oikein onnistuisi. Klinikka kun on kiinni viikonloppuisin. Samalla hämmensi se, että oli jo menossa kp 12 jolla main yleensä saan plussan  ovistestiin. Mitä jos ovis tulisikin jo ennen aikojaan spontaanisti? Lääkäri ei tähän muuta vastannut kuin, että "...onhan se mahdollista." Hoitaja perään totesi, että ei ole tarpeen ovulaatiotestejä tehdä. Kaiken kaikkiaan hieman kylmän tuntuista tuo palvelu julkisella, mutta koska normaalisti kalliit hoidot saa polimaksun hinnalla niin ymmärrän, että hoito on aika liukuhihnamaista. Silti menen jotenkin lukkoon vastaanotolla ja kaikki kysymykset tulvivat päähän vasta käynnin jälkeen.  

Toisella ultrauksella löytyi oikeassa ovariossa 15 ja 11 mm follikkelit, vasemmalla 15 ja 9 mm follikkelit. Ei siis suurempaa vastetta ja niinkuin arvelinkin, niin viikonlopun  lähestyessä inseminaatioon ei voitu lähteä. Lääkäri määräsi vielä 2 vrk Gonalia ja perjantai -iltana pistin Pregnyl 5000 iu ja yhdynnät piti ajoittaa to, pe ja la -iltoihin. Eikun apteekista hakemaan uusi Gonal -kynä, joka onneksi löytyi lyhyellä varoitusajalla. Ensimmäistä jouduin metsästämään ympäri kaupunkia. Pregnyl onneksi odotti kotona jääkaapissa. Kaksosten riski olisi nyt olemassa, kertoi lääkäri myös. No tulisipa vaikka kaksikin!
 

Perjantaina ajoimme viikonlopuksi mökille jossa myös miehen sisko perheineen olivat. Vähän mietytti, että mitenköhän mökkiolosuhteissa saa kaiken hoidettua. Onneksi yövyttiin sivurakennuksessa niin pistämiset ja peiton heiluttelut sai tehdä rauhassa. Käytiin pistoksesta seuraavan päivänä sienimetsällä ja jostain kumman syystä hyttyset hyökkäsivät kimppuuni pahemmin kuin koskaan. Mies totesi mättäällä minua vilkaistessaan, että seisoin kunnon "hyttyspilvessä". Ja kyllä ne olivat aggressiivisia, eivät edes tunnustelleet iholla ensin vaan heti suoraan piikit tanassa imemään. Tuli pakokauhuinen olo, kuumat aallot meni vaan kropan läpi ja huusin miehelle, että "nyt mennään pois ja heti!". Huidoin ja juoksin ja aloin itkemäänkin. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta menin  oikeasti ihan sekaisin. Illalla pohdittiin, että pakko johtua hormoneista; sekä hyttysten kiihko mua kohtaan että sekoamisepisodini. Kämmenselkiin tuli yhteensä 16 paukamaa kun illalla laskeskelin. Olin elävä hyttyspyydys.

Noh, ensi viikolla olisi pregesteroni -kontrolli ja 20.8. soittaa hoitaja hoitokierron tuloksista. Ensi viikon keskivaiheilla pitäisi menkkojen alkaa jos on alkaakseen. Toivon niin kovasti, että tärppäisi jo heti ekalla hoitokerralla. Netistä lukemani onnistumiset ensimmäisillä ovulaatioinduktio -kerroilla ovat luoneet toivoa niin paljon. Nyt kun hoidot on aloitettu, on kuitenkin alkanut pelottaa epäonnistuminen entistäkin enemmän. Mitä jos pettymykset vaan jatkuvat vaikka kaikkemme tehdään? Onhan nämä kevyitä hoitoja tietysti vielä, mutta silti.

Niin ja taas sitä kuulostelee oloaan joka päivä kuin pahinkin vainoharha. Pregnylistä tuli nännit ihan törkeän kipeiksi, rintaliivit piti vaihtaa urheilurintsikoihin ja nekin tuntuivat tosi tuskaisilta. Arkuus jatkuu edelleen nyt kun pistoksesta on 7 pvää. Sain  tässä hankittua itselleni flunssankin ja välillä yskiessä tuntuu alavatsalla painetta. Jospa siellä tapahtuisi jotakin?

Äsken avasin takapihan oven tuulettaakseni. Naapuri on nyt nukuttamassa vauvaansa pihalla, itku kuuluu nytkin tähän keittiöön, missä kirjoittelen. Kuuluisipa tuollainen ääni ensi vuonna meilläkin.