Flunssan kourissa

Minä, joka sairastan hyvin harvoin, onnistuin sitten saamaan flunssan. Tietysti kuitenkin sen tasoisen, että juuri ja juuri taidan olla työkykyinen eli tänään olisi vääntäydyttävä yövuoroihin. Eilinen meni saikkupäivää viettäessä sohvan uumenissa. 

Iltaa kohden olo hieman parani ja täytyi tietysti flunssaa uhaten purkaa viimeisiä laatikoita ja järjestellä tavaroita muuton jäljiltä. Löysin muovipussin, jossa oli kaikki langat ja neulepuikot, mukanaan valmiit pikkusukat, lapaset ja body. Keskeneräinen pieni villatakkikin. Ja pienet kengät ym. Niitä hypistelin sohvalla tovin ja neulomisintokin alkaisi taas heräillä. Kirjalaatikosta löysin "Lapsen kanssa" -kirjan, jonka ostin kirjaston poistomyynnistä sekä kirjan "Isä syntymässä", joka oli ihan pakko ostaa kirpparilta ajatuksella, että aion tehdä sitten joskus miehelle isyyspakkauksen :) Tuonne ne sujahtivat lipaston laatikkoon kaikki vauva-aiheiset jutut. Salainen laatikko, jonka sisältö kertoo siitä, mitä niin kovasti toivotaan.

Katselin eilen Yle Areenan kautta "Teiniäidit" -sarjaa. Roosan vauvan selviytymistä on mielenkiintoista seurata ja Demi vaikuttaa ikäisekseen kypsimmältä. Ja taisi olla jopa kaikista nuorinkin. Siinä mielessä ikä ei kai vaikuta siihen, miten lapsesta osaa huolehtia; mutta ovat nuo kaikki kyllä niin nuoria, hyvänen aika. Jaksoja katsellessa mietin omaa 27-vuoden ikääni, olenpas minä vanha ja lapsetonkin vielä! Ja jos noilla on jo muksut, niin eikö minulla ole jo näin ikäloppuna kiire? Ei kai sentään. Vuosi olisi vielä aikaa siihen ikään, johon mennessä olen aina toivonut ensimmäisen lapsen saavani. Mutta kaikkihan ei aina mene toiveiden mukaisesti.

Mielentila

Mistä nämä kaikki vauvauutiset oikein nyt tulvivat, työkavereista ainakin kaksi on jo hihkunut tuttaviensa ultraustuloksista "tyttö tulossa! Poika tulossa, jee!", vanha koulukaveri kertoi ilouutiset viikko sitten ja miehen siskokin posahtaa ihan kohta. Voi taivas. Onnea siis heille.

En ole hetkeen kokenut murheellisia olotiloja näistä uutisista, mutta kyllä se vaan hetkittäin nousee pintaan. Ja kysymys, mikset jo tärppää? Niinkin väsähtänyt olen tähän touhuun, etten ole syönyt edes foolihappoja säännöllisesti ja nytkin uudet on hakematta apteekista. Vuoden niitäkin popsinut ja aivan turhaan. Ainoastaan ovulaation aikoihin, jonka senkin olen arvioinut kalenterista, mieleni jaksaa pieneksi hetkeksi aktivoitua ajattelemaan raskautumista. Lopulta kuitenkin tunnen kaiken yrityksen keskellä, ettei tästä  mitään tule. Mielessäni jopa kohdunkaulanikin on niin ummessa, ettei edes siitä ui yksikään siittiö läpi. Ja jos ui, niin täysin metsään menee silti, munasolu ei kuitenkaan tartu tai jotain muuta mukavaa. Onneksi seksi on hyvää ilman sitä raskautumistakin, jos tästä jotain positiivista yrittää repiä.

Nimimerkki: Kyynistymäänpäinkö

Rauhaton marraskuu

Marraskuu oli aika rankka kuukausi. Muuttourakka kaikkine pakkaamisineen vei viikot aika lailla, enkä ole ehtinyt edes käydä vilkaisemassa blogiani. 

Kaiken muuttomyllerryksen ja töiden keskellä olen joutunut huolehtimaan ja murehtimaan äitiäni, jolta on lopullisesti lähtenyt homma lapasesta alkoholin kanssa. Onhan noita huonompia kausia ollut, mutta nyt kun jo toinen työpaikka lähti alta ja asunnossaan asuu täysin alkoholisoitunut mies, en tiedä mitä tuosta menosta enää tulee. Miehellänikään ei ollut hermot enää kestää, kun pari päivää ennen muuttoa haimme äidin meille "katkolle". Äidin miesystävä oli laittanut äidin pellolle (äidin asunnosta jopa) ja laittanut turvaketjun päälle. Poliiseista ei ollut apua kun ne olivat ravanneet siellä jo harva se ilta ja sanoneet että turha enää soitella, selvitelkää asianne. Väkivaltaa ja ihme sekoilua. 

Pari päivää äiti oli meillä ja sai päänsä selväksi. Juteltiin asioista niin paljon kuin vain minulla voimia oli kaiken kiireen keskellä, yritin olla tukena ja äiti alkoikin järjestää asioitaan; soitteli vaihtoasuntoa ja lupaili, että muutos tulee nyt! Eikös se vääntäytynyt kämpilleen heti kun tilaisuus koitti ja puhe oli jo samana päivänä puhelimessa sammaltavaa; "kyllä minä yritän...". Nyt en ole viikkoon saanut yhteyttä ja huoli alkaa tulla. En tiedä uskallanko edes mennä sinne käymään.

Ei jaksa enää itkeä asiaa, mitä minä voisin asialle tehdäkään? Aikuinen ihminen tekee, mitä haluaa. Uhraan omaa elämääni turhaan? Kaikki stressi tästä, muutosta ja päälle vielä työt... ei voi olla ajattelematta, että ihme jos tällainen stressipaketti voisi tulla kaiken keskellä vielä raskaaksi.

Ja enpä kyllä tullutkaan. Menkat alkoivat taas perjantaina ja nyt menossa kp 4. Yrityskerta 14 siis alkakoon! Onneksi olemme päässeet jo asettumaan vähitellen uuteen asuntoon, tavarat löytävät paikkansa ja tunne on yhteisen kodin suhteen mahtava! Jos joulukuu olisi parempi kuukausi ja löytäisi jonkinlaisen mielenrauhan viimein, kun on tuo joulukin näköjään on tuloillaan.

Oma päivä

Heräsin lauantain vapaapäivään ihan rikollisen myöhään, vasta klo 11 aikaan. Mies oli lähtenyt aamusta töihin ja oli hämärät muistikuvat, että sanoin moikat puoliunessa. Koko päivä olisi tehtävää, pakattava keittiötä ja vaatehuonetta pitäisi käydä läpi. Kolmisen viikkoa muuttoon ja pelottaa jo, että tulee kiire. 

Olen kuitenkin raukean onnellinen tästä päivästä, täysi päivä vaan yksin touhuamiselle eikä mitään suurempia velvotteita; vain kotosalla pakkaamista, siivoamista radion soidessa taustalla ja pyykinpesua. Jos kävisi vaikka kaupoillakin. Edes tuo syksyisen märkä ja kylmä sää ei saa mieltä matalaksi tänään!

Tunteellinenkin olo on taas. Kalenterin mukaan sen kuuluukin olla, eihän ole enää kuin neljä päivää menkkoihin. 

Enkä jotenkin ole edes yllättynyt.

Muutos

Ensi kuussa olisi tarkoitus muuttaa uuteen kotiin. Muuttolaatikoita seisoo iso pino eteisessä ja pitäisi aloittaa vähitellen pakkaaminen. Muuttaminen on aina niin rankkaa, kaiken tavaran läpikäynti ja turhan roinan poisheitto taas edessä. Mutta kun viimein saa elämän laitettua laatikoihin ja siirrettyä uuteen kotiin niin se tunne on ihana, molemmille uusi ja ihana yhteinen koti <3 Sisustusvimma on kova ja taitaa tällä hetkellä peittää alleen sen kovimman odotuksen ja pahimman miettimisen "joko tästä kierrosta, joko?".

Näin se elämä vain vie, en voi olla miettimättä. Uudessa asunnossa on huone, jonka tarkoitus tulevaisuudessa on mietitty valmiiksi. Toistaiseksi siitä tulee harraste-/työ-/tavaroiden säilytyshuone, mutta josko se pääsisi todelliseen käyttötarkoitukseensa jonain päivänä.

Toivo elää

Lääkäri soitti tällä viikolla ja kertoi verikokeen tuloksen. Progesteroni -arvo oli 31 nmol/l eli ovulaatio on tapahtunut ja keltarauhastoiminta on sen perusteella normaali.

Ilo tästä tuloksesta tosin vaimeni hiukan kun menkat alkoivat eilen aamulla. Tietenkin, mitenkäs muutenkaan! Lääkäri suositteli yrittämään vuoden loppuun ja käyttämään ovulaatiotestejä joka kierrossa. Jos ei tärppiä kuulu niin sitten katsottaisiin jatkosuunnitelmia vastaanotolla. Kyseinen lääkäri työskentelee myös Felicitas klinikalla eli taitaa olla todella asiantuntija lapsettomuusasioissa. Toivotaan, ettei suurempia toimenpiteitä tarvittaisi tässä projektissa. 

Olen muuten nähnyt paljon vauvaunia viime aikoina. Olen synnyttänyt ja pitänyt vauvaa sylissä ensi kertaa, voi miten todelliselta se tuntuukaan ja herätessä on pakahtuva tunne rinnassa. Sitten sitä yrittää vain nukahtaa äkkiä uudelleen, että uni jatkuisi. Mutta ei se tietenkään onnistu. Yksi uni oli huvittava ja kertoo kyllä myös kaikesta jännityksestä ja epävarmuudestakin. Unessa olimme juuri tulleet kotiin synnytyslaitokselta ja olin lapsen kanssa yksin kotona. Yhtäkkiä huomasin, ettei vauvaa löydy mistään...olin hävittänyt sen! Voi hyvää päivää, mitä unia.

Verikoe

Nyt on käyty sitten progesteroni -verikokeessa. Toissapäivänä...seitsemän päivää ovisplussan jälkeen ja kahdeksan päivää ennen odotettuja kuukautisia, eli juuri oikeaan aikaan. Ensi viikolla kuuluisi sitten soittoa lääkäriltä, mikä on tulos. Jännittävää. Tietääkseni S-Prog kokeessa pitäisi tosin käydä muutamana kuukautena, että voitaisiin varmistua, ovuloiko todella vai ei. Kaippa tuosta yksittäisestäkin voi jotakin päätellä. Oli muuten hurjan kallista mehiläisessä yksi verikoe; 43 euroa! Meinasin pyörtyä kassalle, mutta käyty mikä käyty. Kunnallisella olisi varmaan hiukkasen halvempaa.

Pienimuotoisen sydänkohtauksen sain näytteenotossa kun kysyin papa -tulostani. Lääkäriltä kun ei ollut soittoa kuulunut eikä sovittu, että jättääkö soittamatta jos näyte puhdas olisi. Labrahoitaja siinä ystävällisenä sanoi voivansa katsoa tuloksen ja alkoi näpytellä konettaan. Pitkään. Pysähtyi katsomaan näyttöä joksikin aikaa ja silmien liikkeestä näki, että lukee tekstiä vakava ilme kasvoillaan. Sitten toteaa epävarman oloisena, että "ööö...ootas mä avaan vielä ton toisen sivun kun tässä ei oikeeeen...näy....". Sydän alkoi hakata ja ajattelin kauhuissani, että "tämäkö on nyt se hetki kun kuulen ikäviä uutisia, apua! Kohdunkaulasyöpä! Sädehoidot! Etäpesäkkeet!!"

Tulos oli tietysti puhdas. Pakkoko niitten on tuolla lailla arpoa kun toinen istuu tuomiolla vieressä?

Huojennusta

Kävin tällä viikolla gynekologilla. Vihdoin ja viimein oikealla gynekologilla koska aikaisempi käyntini on ollut omalla terveyskeskuksella perus-tk-lääkärin vastaanotolla, jolla tosin sanottiin olevan kokemusta naistentaudeista ja gynekologisesta perustutkimuksesta. Mehiläisen vastaanotto oli kyllä aivan eri luokkaa, miten ihanalta tuntui kun tunsi olevansa viimein oikeasti osaavan ihmisen kanssa tekemisissä. Kaksi vuottahan sain venyteltyä tuota käyntiä ja nyt se on hoidettu!

Normaalit munasarjani ! :)

Kerroin jo puolisen vuotta kestäneestä raskautumisyrityksestä, ja hän kehoitti vain vielä sinnikkäästi yrittämään. Vielä ei tarvitsisi huolestua, niinkuin kyllä tiesinkin. Silti, kun sen kuuli asiantuntijalta, se huojensi oloa. Vielä enemmän se, että tarjoutui mahdollisuus ultraäänellä tarkistaa, onko kaikki varmasti ok. Lääkäri ehdotti kuvausta kun epäilin, josko kohdun limakalvot olisivat minulla liian ohuet; menkat kun tahtovat jäädä ajoittain aika lyhyiksi. Menossa oli siis tuolloin kp 17 ja kohdun seinämät näyttivät lääkärin mielestä riittävän paksuilta, n. 10mm. Samoin munasarjat olivat normaalin ja aktiivisen näköiset. Aika kallishan tuo kuvaus oli, mutta eipä tarvitse ainakaan enää epäillä ja miettiä, onko kaikki kunnossa. Olen normaali! :D

Foolihappo -respankin kirjoitti uusiksi. Epileptikkona minulle olisikin suositus lääkärin mukaan syödä 5mg foolihappoa jatkuvasti. Hänen mielestään voisi annoksen nosto 1mg:sta 4mg:aan olla liian myöhään vasta kun raskaus todettaisiin. Huh, ehkä pääkoppaan erikoistunut lääkäri ei siis ollut kuitenkaan se luotettavin osaaja antamaan annostusohjeita näissä asioissa :) Apteekkiin siis piakkoin hakemaan tabletit. Ovulaatiotestejä lääkäri suositteli käyttämään ja sainkin ohjeistuksen tulla progesteroni-verikokeeseen 7 vrk ovisplussan jälkeen. Ensi kierrossa alkaa siis tikutus jälleen ja sitten näytettä antamaan labraan kun viikko plussasta on kulunut.

Aukiolotutkimuksesta lääkäri myös mainitsi ja sanoi, että se voitaisiin ihan hyvin tehdä piakkoinkin jos haluaisin. Onko siitä kenelläkään kokemusta? Googlettamalla nopeasti aiheesta löysin vain tuskallisia kokemuksia. Huh. Onko se todella niin kivuliasta?

Kymmenen

Niinpä niin taas. Yk 10 pyörähti käyntiin! Juuri seuraavana päivänä tuosta piinailu -postauksestani. Ja ihan ajallaanhan nuo menkat tulivat. Kun vaan aina malttaisi mielensä, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Kp 2 siis tänään. 

Että höh... nuo pienet pahan olon aallot menkkojen lähestyessä saivat jo niin varmaksi. Haha, ehkä olinkin vain syönyt jotain sopimatonta?

Mutta eipä kai jaksa masennella. Ensi kierrosta sitten (taas) tärppää, eikös niin?

Piinaavaa

Se tunne kun tietää, että menkkojen pitäisi alkaa. Tänään tai huomenna. Tai, että jos ne alkaakin ylihuomenna eivät ne silloinkaan olisi periaatteessa kuin päivän myöhässä. Oi, että tämä vaihe on inhottavan jännittävä! Alkaako vai eikö ala? Alkaisi nyt että pääsisin jo eteenpäin siitäkin pettymyksestä?

Tänään kp 27/28 ja eilen hieman vaalean punertavaa vuotoa. Kaupassa kävelin tietysti tänään tottuneesti sidehyllylle; "näille tulee pian käyttöä..". Oikeastaan yleensä sen 2-3h sisällä alkaa kunnon vuoto, mutta nyt on kulunut pian vuorokausi eikä mitään tapahdu. MIKÄ PIINA, pyörin täällä kuin kissa pistoksissa!

Ei auta muu kuin odotella.

Yk 9

Uusi yritys alkoi taas pari viikkoa sitten. Ovulaatiotestejä en tässä kierrossa aloittanut vaikka harkitsinkin. Olen tyytynyt vain vilkaisemaan välillä, missä vaiheessa kiertoa mennään ja yritetään taas ajoittaa touhuilut hyvin. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä, suositus yhdynnöille "joka toinen päivä" on toteutunut tässä kierrossa eli todennäköisyys on ehkä suurempi kuin aikaisemmin; ehkä?

Tänään on kp 13. Eilinen ja näköjään tämäkin päivä ovat olleet synkeitä. Ei oikein tunnu saavan kiinni mistään ja tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Eikä mikään onnistu. Tuntuu, että olen hetkellisesti niin ulkopuolella elämästä enkä onnistu missään. Kaikesta häviää hohto ja ehkä jossain määrin tiedostamaton stressi ottaa vallan. Tunteet tulee pintaan ja väsymys iskee. Tämä on taas niitä päiviä.

Perheessä on ongelmaa, äidin tukena täytyisi jaksaa olla ja ainoat vapaapäiväni kuluvatkin hänen luonaan käydessä. Illalla en monesti saa unta ja mietin hänen asioitaan. Paras ystäväni on myös lapsellisuuttaan suuttunut minulle, enkä edes jaksa kirjoittaa miksi. Pienin asia, mutta sitäkin raivostuttavampi on, että myös viimeisen 2 viikkoa yrittänyt aloittaa suursiivousta, mutta en saa itseäni aktivoitua liikkeelle muuta kuin töihin. Nyt tämän kirjoitettuani aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä siivouskaapille... huokaus.

Suuria muutoksia olisi tuloillaan (edes jotakin ihanaa ja positiivista!). Olemme todennäköisesti syksyn aikana, viimeistään ensi kevään korvilla, muuttamassa isompaan asuntoon; rivitaloon, jossa oma pihakin! Olen innoissani asiasta, sillä en ollenkaan pidä nykyisestä asunnostamme. Enää. Lasta ajatellen se onkin alkanut näyttää ihan liian pieneltä. Pieniä viimeistelyjä täytyisi nykyisessä asunnossa vielä tehdä ja vaatehuonekin rempata siihen kuntoon, että se näyttäisi järkevältä. Niin paljon olisi tehtävää. Onneksi on tuollainen ihana remppamies omasta takaa <3

Tärppitoivein, 

Sofia.

Ps. Kamala kun olen kirjoitellut vähän viime aikoina. Täytyisi varmaan aktivoitua :)

Vaatetta pienelle

Viimeisin neuletyöni on neuletakki vauvalle. Se on vielä tosin ilman huppua ja napitkin ovat irrallaan vailla napinläpilenkkejä.

Sen verran tuossa on ollut jo tähän asti vaivaa, että räpsäisin tällaisen välietappikuvan. Varmaan kohta 3kk olen tuota värkännyt, välillä enemmän ja vähemmän. En siis tosiaankaan ole mikään nopea neuloja. Enkä nyt tuota jälkeäkään kaikessa kohtaa ylistäisi, varsinkaan viimeistelyssä; nuo taskut kun menivät ommellessa niin kurttuisen näköisiksi. Mutta eihän se vauva kurttuisista taskuista valita?

Tämän saa joskus pieni ylleen <3

Huppua siis seuraavaksi neulomaan, katsotaan mitä siitä tulee kun ohjeet tuntuvat olevan välillä niin hankala ymmärtää. Neuletakin ohje on siis "Suloiset silmukat" -kirjasta, josta olen aiemmassa postauksessa kirjoittanut. Takki neulotaan hiukan erikoisella tavalla; ensin etukappaleet ja hihojen etuosa helmasta alkaen. Sitten nämä kaksi osaa yhdistetään ja neulotaan loppuun harteilta takahelmaan. Huppu sitten erikseen.

Käytin Novitan 7 veljestä -lankaa nro.276, väri 060.

Ystävälle kertominen

Jokin aika sitten puhuin raskautumisaikeista ystävälleni, jonka kanssa olemme tunteneet jo peruskoulusta lähtien. Omalla tavallaan meillä on aina ollut sellainen tuliherkkä ystävyyssuhde, joten en tosiaankaan voinut olla varma, miten ystäväni suhtautuisi asiaan. Tiesin, että hän on yrittänyt miehensä kanssa jo pidemmän aikaa, ja siinä istuessamme aurinkoisella terassilla ystäväni alkoi kertoa, kuinka aikoo hankkia Terolut -kuurin koska lasta ei ole kuulunut pian kahteen vuoteen. Kertoilin kuulleeni lääkkeestä ja kyselin myös, onko kokeillut ovistestejä ym. Sitten pienen hiljaisuuden jälkeen tokaisin, että "niin...itseasiassa mekin on jätetty ehkäisy pois." Ystäväni kysyi, ei ehkä edes yllättyneenä, että milloin... ja siitä sitten luontevasti puhuimmekin tunnin verran raskautumisaikeista, suunnitelmista, turhautumisesta ja lupasin myös muutaman ovulaatiotestin ystävälleni kun en niitä ainakaan nyt tarvitse ja iso kasa niitä vielä on. Oli niin helpottavaa kun sain kerrottua hänelle asiasta!

Ystävälläni on sairaus, joka hyvin todennäköisesti vaikuttaa raskautumiseen. Eikä nuoruudessa podettu sukupuolitautikaan ehkä helpota asiaa. Jälkimmäisesti en ole puhunut mitään, kyllä hän sen itsekin tietää, mutta tuosta kilpirauhasen vajaatoiminnasta keskustelimme. Terveydenhuoltoalalla kun itse olen ja thyroksiini -lääkitys on tuttu juttu. Ystäväni kyllä tietää, että lääkepitoisuuden tasapaino on tärkeä juttu, mutta silti hän ei ollut käynyt verikokeissa pitkiin aikoihin. Oireetkin sopivat kuvaan, että ei ole hoito kunnossa. En tästä hänelle saarnannut mitenkään liiaksi, mutta mainitsinpa että kilpirauhasen vajaatoiminta voi vaikeuttaa raskautumista. Plus aiheuttaa vaurioita lapselle, jos raskaaksi tulee eikä hoito ole tasapainossa.

Jotenkin vastuutonta meininkiä, en voinut olla miettimättä. Kehoitin häntä menemään pikimmiten verikokeisiin.

Silti en voinut olla enemmänkin ajattelematta sitä, mitä ystävyydellemme käy jos saamme lapsen ennen heitä. Minulla ei ystäviä liiaksi ole, oikeastaan sellainen todellinen ystävä on vain tämä yksi ja sanonpa sen, että jos hänet menetän niin aika yksin olisin. Ystäväni pelkää lapsettomuutta sen verran, että pelkään hänen ottavan sen jotenkin takaiskuna jos joutuu katsomaan vierestä meidän onnea jonain päivänä.

Ystävyys osaa olla joskus vaikeaa. Onko kenelläkään kokemuksia, miten ystävyyden on käynyt lapsen tulon myötä?

Yk 8 kp 3 - turhautumiskohtaus

Eipä siinä, osasihan tuota odottaakin. Viime kierrossa makuuhuoneessa oli hiljaista. Jerikon ruusut vaan kulkivat länkkärileffojen tyyliin autiossa makkarissa, jossa ei muuta aktiviteettia oikeastaan tapahtunut kuin satunnaista nukkumista. Hah, ja sitten sitä pitäisi raskaaksi muka tulla. Joskus vaan ei satu ajankohdat ja jaksaminen yhteen, vuorotyö on ihanaa!

Toissapäivänä ennen nukkumaanmenoa mies kertoi, että hänen siskonsa on uudelleen raskaana. Sai syksyllä edellisen lapsensa ja nyt odottaa toista. Tuo ajankohta ihanalle uutiselle oli mitä parhain, sillä minulla olivat menkat juuri tuolloin alkaneet. Tunsin hetken hirveää suuttumusta ja äksyilinkin hetken, että miksi eivät voi mennä vaikka jonnekin Timbuktuun lisääntymään kun tuntuu olevan niin helppoa! Hirveä ihminen olen, mutta oikeastaan näin jälkeenpäinkin mietittynä en osaa olla heidän puolestaan täysin vilpittömästi onnellinen. Kyllä se pelko siitä, etten voi tulla raskaaksi, on tuolla sisällä jossain ja juuri tällaiset uutiset tuo sen esille. Ihan pelottaa ajatella sitä mahdollisuutta, että joudumme lähtemään joskus selvittämään tutkimuksilla, että missä tai kenessä vika voi olla. Ja ei kai se tätä menoa kaukana ole.

Hah. Kesäloman ihanat ajatukset kiireettömyydestä ovat ilmeisesti jääneet jonnekin mökkireissun varrelle. Joko tämä on jakomielitautia tai sitten olen vain pieni vihainen menkkainen nainen.

Enkä muuten jaksaisi enää kuunnella minuuttiakaan töissä kahvihuoneessa kun perheelliset, samaa ikäluokkaakin olevat, naiset jauhavat lapsistaan. Kenellä niitä on kolme ja kenellä neljä. Kuka imetti aikoinaan missä ja miten, ja kuinka lomareissut olivat lapsien kanssa sitä ja tätä. Parasta oli kun keskustelua kuunnellessa tajusin olevani ainoa lapseton. Sitten joku tokaisee, että "ai kauhee, nyt Sofia ei varmaan ikinä hanki lapsia näitten meidän tarinoitten jälkeen...". Niin en varmaan. Heh, heh.

Tämän viikon olotila

Minne kiire?

Istuttelin tänään parvekkeelle kaikenlaista. Tomaattia, salaattia ja kanelibasilikaa. Siemenet olisi varmaan ollut hyvä kylvää jo aikoja sitten, mutta josko ne ehtisivät taimiksi ja kunnon istutukseen ennen kuin lunta satelee. Siemeniä multaan painaessani en voinut olla vertaamatta tätä luonnon ihmeellistä tapahtumaa ihmisen hedelmöittymiseen; niin pieni siemen ja silti siitä kasvaa jotakin suurta! Ja miten voikaan olla niin tärkeää jokin istutussyvyys, että siemen varmasti itää. Ja miten istutusta täytyy kastella tarpeeksi, että itäminen käynnistyy. Ja lämpötila myös, ainakin kanelibasilika pitää kasvattaa alkuun sisällä ja karaista oikein ennen ulos istutusta. Huh. Melkein yhtä tarkkaa ja onnenkantamoisen alaista kuin ihmisen alulle pistäminen! Saas nähdä mitä noista tulee. Tuossa ne ikkunan takana parvekkeella nököttävät, mullat purkeissaan ja nyt vain odotellaan. "Yhtä odotteluahan tämä elämä on!", mietin kun kastelin istutuksiani.

Mutta toisaalta, minne ihmeeseen sitä on kiire? Joka kuukausi odotan, että nyt nyt, mutta mitään ei tapahdu. Kaikki soljuu eteenpäin samalla arjen painolla kuin aina ennenkin. Puoli vuotta yrityksemme aloittamisesta on nyt kulunut. Mutta kai sitä pitäisi osata malttaa nauttia odotuksen odotuksestakin...siitä, että voi vielä vaikka pienen (tai tällä menolla vähän pidemmän hetken) olla vain kaksin ja tehdä vapaasti niitä asioita, jotka mutkistuvat kun lapsi on tullut. Ihanaa mutkistumista, joka kai sieltä on tullakseen kun on sen aika.

Lähdemme huomenna mökille miehen kanssa kahdestaan, ensi kertaa ihan kaksin; ihanaa! Odotan innolla tyyntä järveä ja iltakalastelua, kesäillassa ja kuikan laulaessa taustalla. Vielä ihanempaa olisi, jos tietäisin sisälläni kasvavan pienen ihmisen, mutta ainakin nyt on sellainen tunne, ettei ole kiire mihinkään. 

Jaa-a...lomalaisen ajatuksia varmaan nämä, mutta ainakin on stressitön loma kun tämän fiiliksen sain aikaiseksi. Keeping this up!

Kp 5 Yk 7

Niinpä niin, huti jälleen. Menkat alkoivat mukavasti ajallaan. 

Jos tästä jotakin positiivista yrittää kaivaa niin eipähän tarvitse miettiä voiko ensi viikon mökkireissulla ottaa yhtä saunaolutta. Eipä ainakaan vielä auttanut vapautunut "annetaan vaan mennä enempiä ajattelematta, kierto ilman ovistestejä" -strategia. Mutta sama linja nyt pitää kesän ainakin. 

Kiertokuulumisia

Heittäydyin täysin tälle kierrolle ilman ovulaatiotestauksia, kiertopäivää olen tarkistanut pariin kertaan kalenterista, muutoin hyvin neutraalisti on mennyt. Ehkä tällä tavoin kannattaisi jatkossakin toimia, ettei mene liian yrittämisen puolelle. Meillä alkaa pian parin viikon kesäloma mökkireissuineen ja enpä siellä huussin puolella näkisikään itseäni tekemässä ovulaatiotestejä.

Oireista sen verran, että vaikka en niitä odottele tai seuraamalla seuraakaan, niin tämän hetkistä ei voi sivuuttaa. Sen verran tuskaisen kipeäksi nännit ovat äityneet parin päivän sisään! Tänään siis kp 18. Aiemmin tätä samaista arkuutta on esiintynyt, eli eipä voi takuita antaa, mutta että tällä tavoin tummuvat ja kipeytyvät

... voi voi, tätä naisen mieltä. Taas hetken sitä niin toivoo.

Kuudes kerta toden sanoo?

Pienet alavatsan kipristelyt muutama päivä sitten antoivat vihiä, että taitaa olla menkat aluillaan. Ja niinhän ne sitten näpsäkästi sieltä alkoivat kp 26. Noh, olipahan normaalin pituinen kierto eikä tarvitse alkaa ihmetellä enempää, että miksi kiertoni heittelisi. Enkä jaksanut masistella hutia yhtään, jotenkin tiesin, ettei ole tärpännyt kuitenkaan. Mieheni ilme oli pettynyt, kun tokaisin perjantaina töistä tullessa menkkojen alkaneen. "No sen nyt oikeestaan arvasikin...", se lisäsi tarkoittaen petitouhujen vähälle jäämistä ovulaation aikoihin. Tottahan tuo. Ei kai se lapsi pyhästä hengestä sikiä, mutta luulisi nyt edes sen yhden kerran olevan onnekas! Olen aina uskonut kohtaloon ja siihen, että asiat järjestyvät niinkuin niiden on tarkoitettu menevän; mikähän tässä meidän kohdalla oikein nyt mättää? Toivon mukaan vain aikataulullisia ongelmia, ja tämä on niitä "hyvää kannattaa odottaa" -tilanteita.

Nyt harkitsen, että seuraavan yrityksen voisi kokeilla ilman ovulaatiotestejä, mutta saas nähdä, miten sitä malttaisi. Vähintään sitä kuitenkin tirkistelisi oletettua ovulaatio ajankohtaa kalenterista enkä osaisi antaa vain olla. No, uutta yritystä odotellessa sitten. Yk 6 siis seuraavana luvassa. 

Vapaapäivää viettelen nyt kotosalla, mies lähti käymään tuttavansa luona ja tässä tuijottelen kun sade ropisee ikkunaan. Tuttavamme naisystävä on raskaana, pian aivan viimeisillään ja siellä sitä varmaan ison mahan kanssa kahvitellaan. En jaksanut itse lähteä mukaan, viime yö meni valvoessa menkkakipujen kanssa eikä särkylääkkeetkään tahtoneet auttaa. Voi tätä ihanuutta. Jos vaikka siivoaisi parvekkeen piristykseksi.

Ps. Päivän aatos: Ehkäisyyn on ilmeisesti ollut aivan turha käyttää aiemmin rahaa, ei näytä olevan herkillä tämän naisen kohdalla raskautuminen! 

Yk 5

Ovulaatiotestailut alkoivat jälleen kp 7 ja eilen kp 12 tuli tikkuun tuli testiviivaa vahvempi viiva. Huvittavan totista yrittämistä kun touhujen jälkeen ottaa tyynyn takamuksensa alle ja eikun jalat kattoon. Toivon mukaan tärppäisi nytten! Lähipiirissä lasketut ajat lähestyvät ja yksi lapsi on jo noussut seisomaan, kohta ottaa ensiaskeliaan. Niin se aika menee. Aina noita uutisia kuullessaan puskee tuskainen ajatus, että kumpa meillekin tulisi se plussa pian ja mielellään NYT.

Alkuinto on hieman lieventynyt kaikkien arjen kiireiden vuoksi, mutta kyllä näitä kiertopäiviä vaan laskeskelee kaiken lomassa koko ajan. Puhelimen Womanlog:ia täytyy vilkaista aina joka junamatkalla ja laskea kauanko olisi menkkojen alkuun tai ovulaatioon. Nyt on sitten taas se vaihe, jossa alkaa se odottelu, kuuluuko menkkoja vai ei. Toivottavasti ei, vaikka ensi kuulle onkin tullut sovittua kaikenlaista. Työkavereiden kanssa pitäisi lähteä risteilyllekin jossa ei varmaan kuivin suin olevaa ihmettelemättä katsottaisi.
Toivon todella, että saan perua sen keikan parin viikon päästä!

Mitä ihmettä?

Eilen töissä pukuhuoneelle mennessäni sain sätkyn kun huomasin vuotaneeni läpi työhousujen (valkoiset kun ovat vaatteet niin jälki oli oikein imarteleva). Kierto olikin nyt sitten 23 päivää! Ei ikimaailmassa ole menkat alkaneet näin aikaisin! Äskettäin venyi pitemmäksi ja nyt tällainen lyhyempi kierto. Miksi kierto on nyt alkanut heitellä, voiko ehkäisyn poisjäänti vaikuttaa näin? Että aiemmin kellontarkka kierto alkaa temppuilla? Joku hormonihäiriö??

Jonkinmoista jomotusta alavatsalla oli tänään aamusella. Olisin halunnut jäädä seurailemaan, minkälaiseksi kivut äityvät, mutta oli pakko ottaa 400mg Ibumaxi koska oli ajotunnille meno, enkä halunnut siellä kipristellä jos oikein pahaksi kivut nousisivat. Nyt seurailen mitä tulee ja kauanko tämä nyt kestää  Vuoto on tänään ollut ihan veristäkin, mutta myös ruskehtavaa ja ohutta.

Kroppani on ilmeisesti seonnut lopullisesti. 

Petipuuhista

Naisen seksuaaliset halut on kummallinen asia. Ainakin jos miehiin vertaa, ne kun tuntuvat olevan aina valmiita mihin vuorokauden aikaan tahansa, missä tahansa ja missä asennossa tahansa. Mutta naiset, ne tarvitsevat pitempää lämmittelyä ja välillä tuntuu, mitä olen tyttökavereiden kesken aiheesta keskustellut, että halut vaihtelevat kuin vuoristoradassa! Joskus vaan tulee se kausi, jolloin seksi ei voisi vähempää kiinnostaa ja vaikka kuinka yrittäisikin toisen mieliksikin saada itseäänkin innostumaan niin ei vaan onnistu.

Itseni olen aina kokenut hyvin seksuaaliseksi ja olenpa joskus kehua repostellut, että mussa asuu vuoren varmasti pieni sisäinen mies, koska naisiin tyypillisesti yhdistettävä "pihtaaminen" ei ole koskaan ollut mun heiniä. Aikanaan edellisessä suhteessani tosin oli pitkiä kuivia kausia, mutta se johtui ainoastaan miehen painostuksesta joka söi kaikki halut. Sitä piinaavan ahdistavaa tunnetta kun illalla menee vuoteeseen ja tietää, että "äh...nyt sitä sitten PITÄISI ja TÄYTYISI", en halua enää koskaan. Onneksi ei ole nykyisessä suhteessani sitä ongelmaa. Jos ei haluta niin ei haluta, siitä ei toisen tarvitse vetää sohvakalustoa nenäänsä.

Tuntuu ainakin itsestäni, että tarvitsen jonkinlaista " valmistelua" asian tiimoilta. Niin varmaan aika moni muukin nainen. Kosketusta ja pientä kuhertelua illalla sohvalla tv:tä katsellessa edes. Pitää ehtiä ajatella asiaa ja valmistautua mielessään vähän, että pääsee fiilikseen! :D

Äskettäin meni melkein kaksi viikkoa, ettei meidän taloudessa touhuttu ollenkaan. Aika järkyttävän pitkä aika ilman seksiä, sanon minä! Ihan sai jo vähän ihmetellä, että mikä hitto mua nyt vaivaa. Olin viime päivät joko ollut liian väsynyt tai sitten oli tullut tiuskaistua  toiselle jotakin, jonka jälkeen tunnelma onkin lopullisesti siltä päivältä pilattu. Väsymys ja seksi ei sovi yhteen. Eikä varsinkaan pieni nalkutus likaisista astioista tai kauppaan unohtuneesta maksamakkarasta tunnelman luojaksi.

Eilen ja tänään tämä meidän kuiva kausi onneksi sai loppunsa <3

Tunnustukset

Olin yllättäen saanut tunnustukset blogeista Pienet suuret aatokset ja Projektini: Fit & Baby Phat
Kiitos paljon!
En tiedä, onko PMS -oireet lähellä vai kevätkö kuumottelee kun melkein liikutuin tunnustuksista :D Nämä taitaa olla näitä päiviä kun television automainokset itkettää...?

Jaan tunnustukset eteenpäin seuraaville blogeille:

Helistellen
Haaveilua nyytistä
Avioliiton hedelmä
Kaikki mulle heti!

Tärppitoiveita taas

Ovulaatio oli ja meni ja nyt menossa laskelmieni mukaan dpo 8/ kp20.  Meni myös reissu, jonka aikana (tai alussa) ei tosiaankaan peitot heiluneet. Matkaväsymystä varmaan oli ilmassa tai sitten kaikki seksuaalinen into hävisi uuden kaupungin hälinään (harmi sinänsä, minä niin odottelin sitä hotellihuonetta...;)
Jotenkin on himot hukassa vielä tälläkin hetkellä. Kävi siis samoin, kuin edellisessä kierrossa, että pikku kaverit saatettiin matkaan päivää paria ennen ovulaatiota. Nyt siis toivotaan vain, että niitä olisi ollut odottelemassa juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa!

Muuta kummempaa oiretta en ole havainnut (en ole niitä kyllä etsinytkään) kuin että nännit ovat muuttuneet nyt parin päivän sisällä todella kipeiksi! Siis nännit, ei koko rinnat, mikä tuntuu hieman kummalliselta. Rintaliivien pukeminen ja kotipaidan käyttäminen ilman rintsikoita on tuskaista. Lämmöt ovat jääneet puolisen astetta, välillä melkein asteenkin verran, koholle ovulaation jälkeen.

Ensimerkkejä tärpistä? Tai sitten se todennäköisempi vaihtoehto; liian hankaavat rintsikat, lähestyvät menkat ja liian tehokkaat kodin lämpöpatterit?

Nytkö jo ovulaatio?

Tänään kp 10 ja ovistestiin ilmestyi äsken hailakka viiva! Mitä ihmettä?
Edellisessä kierrossa ovulaatio ajoittui kp 12. Sitä edeltävä kp 14. Nämähän vaan aikaistuu koko ajan! Mikä ei kai ole hyvä asia jos limakalvot ei ehdi paksuuntua, jotta munasolulla olisi jotain mihin tarttua?

Siltikin täytynee nämä päivät nyt sitten hyödyntää. Alkoi kuitenkin vähän huolestuttaa.

Olin jo varautunut, että ovulaatio ajoittuu ulkomaanmatkalle, jolle ylihuomenna lähdemme. Nyt ei kai tarvitse huolehtia siitä, ehtiikö hyvissä ajoin hotellihuoneelle tai missä voisi ovulaatiotestin reissun päällä tehdä, kun munasolu irtoanee jo huomenissa...

Kaipailua

Tänään istuskelin töissä kansliassa täysin uppoutuneena omiin ajatuksiini, kunnes säpsähdin selän takana istuvan työkaverini äänekästä hihkaisua. 

"Heeeeeei...ihaanaaaa!", se huusi samalla kun sisään lampsi äippälomaileva työtoverimme. Pikkuisensa kanssa tietenkin. (Itse en olisi lasta osastolle pöpöjen sekaan tuonut, varsinkaan kun suurin osa potilaista on rajussa vatsataudissa!).
Mutta joka tapauksessa, en oikein ymmärrä tunnetta mikä minut valtasi. Se oli melkein ärsytystä ja turhautumista. Luulisi minun olevan mukana hihkumassa sitä samaa ihanuutta kun kerran vauvakuumetta poden, mutta ei. Ainut ajatus, mikä minut valtasi oli: "miksi tuokin raahaa penskansa tänne...?" (enkö olekin ihana?:D)

Lapsi oli juuri oppinut ottamaan askelia, ja pitihän siinä näyttää pieni kävelynäytös kansliassa. Katselin esitystä hymyillen, ja tietysti ihaillen, miten pieni ihminen siinä kävelee ensimmäisiä askeliaan. Mutta silti sisälläni myllersi jokin outo tunne kun katselin äitiä ottamassa lastaan syliin ja kertomassa, kuinka lapsi meinasi jo matkalla nukahtaa lämpimään autoon. 

Ja kuinka se nukkuu nyt niin hyvin yönsä. 

Ja kuinka se onkaan saanut äitinsä nenän, mutta isänsä otsa sillä ehdottomasti on.

Ehkä tuli sellainen pieni kaipaus, että tuo voisi olla minunkin elämääni. Ja kyllä kai se vielä joskus onkin.

Ensi vuonna sitten

Kevät tuntuu olevan niin lähellä, nyt kun joka päivä tuntuu olevan tuo valoilmiö taivaalla <3 Ihana ja vähitellen piristynyt olo talvikaamoksen jälkeen. En taida edes pahemmin masistella mokomia menkkoja, jotka alkoivat eilen. Kierto oli 28.päivää.

Tai no, surettaahan se tietty vähän kun ehdin jo elätellä taas toiveita. En mitenkään liiaksi, mutta kuitenkin. Aamuisin oli parina päivänä todella ällöttävä olo ja tuntui, että herkistyin joitakin hajuja kohtaan. Varsinkin yhtenä iltana kun mies tuli sohvalle viereen syömään maitorahkaa, johon oli sekoittanut leseitä. Se haju hiipi nenääni ja tuntui erityisen luotaantyöntävältä. Hyvin kuviteltu ilmeisesti! Niin ja ne alavatsan nippailut ja kiristelyt joita oli viikon päivät...olipahan sitten tavallista ilmeisemmät menkkojen alkumainingit; yleensä ei tuollaista elämöintiä vatsassa minulla ole kuukautisten lähestyessä. Ja varsinkaan viikkoa ennen menkkoja. Teinkin yhden raskaustestin kp 25, puhdas nega tietty.

Tänään kaupassa hölmönä pysähdyin hyllyn luo, jossa oli vauvanhoitotarvikkeita. Tutteja, tuttipulloja, rintapumppukin ja vaikka-mitä-tilpehööriä. Katselin ja mietin, mitä valitsisin omalle lapselleni, "tuon punaisen, vai vihreän...jos se olisi tyttö niin...". Ja kuvittelin, että olisinkin raskaana ja todella ostaisin näitä tavaroita jonain päivänä! Samaan aikaan tunsin alavatsalleni hiipivän taas tuon tutun kivun. Oikea kropan muistutus siitä, että ihan turha katsella moisia tavaroita vielä, sinä et kuulu tänne vaan voit suosiolla kävellä sinne intiimi-hygienia -hyllylle siteitä vertailemaan. Kiitos, hei!

(Elikkäs niin. Harmissani olen, mutta uutta yritystä odotellessa taas :D).

Niin ja nyt kun laskeskelen...eipä tullut siis vauvaa vuodelle 2013. 

Projektina siis jatkossa Vauva Alkuvuoteen 2014!

Ps. Onhan tämä vitsi?

Kevättä vatsassa

Onpa jäänyt blogin kirjoittaminen vähälle nyt. Ei oikein jostain syystä ole tullut edes ideoita, mistä kirjoittaa. Niin tasaisen tuntuista arkea, eikä oikeastaan mitään erityistä.

Tämän kierron loppuvaiheet lähestyvät ja toiveet taas nousevat. Olen kuitenkin ollut töiden ja autokoulun vuoksi ajoittain niin kiireinen ja stressaantunutkin, ettei ajatuksille raskaudesta ole ollut edes tilaa. Vaikka kyllä niitä tuntemuksia arvioi ja odottelee kaiken kiireen läpikin.

Viime viikonlopusta asti alavatsaa on kipristellyt kipeästi joka päivä, välillä dpo 11-14. Ajoittain enemmän tai vähemmän. Keväisiä kuukautisia vai kiinnittymistä? Toivotaan todella jälkimmäistä.

Töissä työkaverini on raskaana 20.viikolla ja hän onkin ainut, kelle paljastin viime vuoden lopulla, että alamme yrittää lasta. Hän kysyi eilen uteliaana, että joko on yritys päällä? Siinä sitä sitten juteltiin kaikenlaista raskautumisesta, yrityskerroista, tuntemuksista ja mahdollisista irtoamattomistakin munasoluista. Kyllä se tuntui hyvältä, koska edes hyvän ystäväni kanssa en yrityksestämme ole vielä puhunut. Sai jutella asiasta jonkin yksilahkeisenkin kanssa vaiheeksi kasvotusten. 

Huti

Ovulaatiotesti muuttui positiiviseksi kp 12. Pieni määrä verta antoi vihiä, että taitaa olla se päivä ja illalla viiva tikkuun ilmestyikin. Lämmötkin nousivat puolella asteella 35,8 -> 36.3.
Juuri edeltävät kaksi iltaa oli touhuiltu makuuhuoneen puolella, ja oloni oli ovulaatiopäivänä töiden jälkeen kaikkea muuta kuin virkeä. Luulisi, että ovulaation aikaan halut olisivat olleet huipussaan mutta kissan viikset. Halusin vaan nukkua. Samoin seuraavana päivänäkin!
En voi uskoa, että tärkeä hetki vaan meni ohitse tuolla lailla. Eipä voi siis muuta kuin laskea sen varaan, että pikkukavereita on ollut jo valmiiksi odottelemassa sillä tässä kierrossa menikin sitten todelliset yritykset aivan reisille.

Enpä siis tältä kierrolta suurempia ihmeitä odottele.

Kiireinen viikonloppu takana, reissusta juuri palattiin. Ja pian olisi tiedossa risteilyä ja ulkomaanmatkaakin!

Uutta intoa ja mielenrauhaakin

Tänään on kp 10 ja ovulaatiotestailut on aloitettu taas. Greippejä on kauniissa rivissä jääkaapissa ja yhden sellaisen mehut tulee juotua joka päivä. Edellisen kierron pettymys on jälleen selätetty ja uutta intoa puhkuen kohti ovista! Tämä yrityskerta kyllä tuntuu olevan paljon rauhallisempi :)

Viime kuukautiset olivat harvinaisen runsaat, mutta kunnon vuotoa oli vain kaksi päivää! Se herätti epäilyksiä ja halusin tietysti varmistua, etten vaan ole sittenkin raskaana menkoista huolimatta. Vielä kun omituista nipistelyä alavatsassa on menkkojen jälkeen parina päivänä ollut. Teinpä siis tänään raskaustestin, joka oli negatiivinen. En tosin aamuvirtsasta, mutta eiköhän se olisi ollut positiivinen jos olisin raskaana. Kaikki tämä  epäily ja miettiminen siis sen vuoksi, ettei minulla oikeastaan olisi varaa odotella muutamia valemenkkoja ja sitten todeta olevanikin ties kuinka monennella viikolla. Viikolla kuusi kun pitäisi viimeistään aloittaa foolihapot maksimiannoksella ettei raskaus häiriinny lääkityksen vuoksi. 

Tilasin raskauskeiju -sivustolta testejä edullisesti ja ne siis tulivat tänään postissa. 11 liuskatestiä maksoi postikuluineen 9,50e eli onpahan säästetty pieni omaisuus kun ei tarvitse apteekin testejä hakea. Kaikenlisäksi nuo tilaamani liuskatestit ovat herkyydeltään 10 mIU/ml, kun taas apteekin oma ja clearblue taitaa olla 25 miU/ml (eli ne tarvitsevat paljon enemmän raskaushormonia, että plussa näkyy). Yksi Clearblue digitaalinen testi tosin minulla on myöskin jäljellä. Nyt kelpaa menkkojen myöhästellä!

Arki on juuri nyt hirveän kiireistä, töissä on paljon tekemistä ja siihen vielä vapaa-ajan projekteja, jotka vievät mukanaan. Ajatukset ovat nyt aivan jossain muualla kuin raskautumisessa, mikä on tietysti ihan hyväkin juttu. 

Jospa yritän jatkaa tällä mentaliteetilla :)

Womanlog

Jos ei jollakin ole vielä käytössä Womanlog -kalenteria, niin suosituksia satelee ainakin täältä! Womanlog on siis kuukautis -ja hedelmällisyyskalenteri, jonka saa ladattua älypuhelimiin. Ainakin android -sovelluksena sekä iPhone -puhelimiin iTunesista.

Itse opiskeluaikana ympyröin ja raapustin merkintöjä ihan paperikalenteriin, mutta älypuhelimen myötä tällainen hienous on tullut käyttöön. Enkä oikeastaan muuta osaisikaan enää käyttää.

Womanlog on siis sovellus, josta näkee kuukautisten alkamispäivän (jos epäsäännöllinen kierto, niin tämä hienous on tietysti melkeinpä merkityksetön, mutta saapahan hyvän arvauksen). Siitä näkee myös hedelmälliset päivät ja arvioidun ovulaatiopäivän. Lisäksi jokaiselle päivälle voi merkitä painon ja lämmön (näiden kehityksen näkee myös oikein diagrammina). Myös mielialan ja monta kehon kummalista oiretta ja kolotusta voi merkitä ylös.

Petitouhut ilmestyvät kuukausinäkymään kivoina pikku sydäminä Samoin lämpö näkyy jokaisen päivän pienessä ikkunassa ja vielä selkeämmin lämpöjen mahdollista nousua voi seurata diagrammista.

(Menee ehkä mainostukseksi, google voisi maksaa mulle jotain provikkaa tästä?:D)

Nämä toiminnot siis tuosta ilmaisesta versiosta, jonka saa ladattua täältä . 1,99e maksavassa Pro -versiossa taitaa olla vielä enemmän kaikkea, mutta tuo perusversio on mielestäni ihan riittävä.

Ps. Ja mikä ihaninta, sitten kun on raskaaksi tullut niin seuraava askel on Womanlog -pregnancy -sovellus, jonka käyttöönottoa toivon tietysti mahdollisimman pian! :D Sen ilmaisversiota voi kurkkia täältä. Minulla sekin on jo puhelimessa, mutta en ole mennyt vielä aloitusikkunaa pitemmälle.

(Ohessa olevat kuvat on lainattu mainitsemaltani Google Play -sivustolta)

Yk 3

Eilen aamulla tein testin ja negatiivista edelleen näytti. Joku olisi voinut nauraa siristelylleni keittön ikkunan edustalla, kun yritin luonnonvalossa tiirailla, näkyykö viivaa vai ei.

Sitten, juuri ennen töihin lähtöä, alkoikin kunnon menkat! VOIHAN PER...EI EI EI EI!!, mieleni huusi. Menkat siis 4 päivää myöhässä ja tavanomaista runsaampina. Suoraansanottuna vuodan kuin seula.

Pettymys on kyllä kova, koska sitä antoi jo vähän aikaista lupaa itselleen olla innoissaan. Koskaan ei ole kierto venynyt 30 päivään, mutta näköjään kerta ensimmäinenkin. Luontoäidillä on ilmeisesti kiero huumorintaju. 

Olin koko viime viikon hyvin väsynyt, nyt menkkojen alettua vielä surullinen ja kiukkuinenkin. Eilen teki mieli itkeäkin kun meni intoilemaan liian aikaisin. Piti vaan pidätellä ja nyt se pahin itketys onkin mennyt jo ohi (perhana, se olisi voinut tehdä terääkin). Oli vain niin vahva tunne kierron lopussa, että nyt on tärpännyt! Aloin jo kuvittelemaan kaikki mahdolliset raskauden vaiheet ja tulevat sukulaisen häät, joissa en voisi juoda skumppaa ja kaikki arvaisivat.

Ehkäpä tästä opin jotakin, ei parane nuolaista ennen kuin tipahtaa. 

Raskaustestin tekeminen on varmaan tulevaisuudessa  parempi suosiolla jättää sinne "menkat viikon myöhässä ja minua oksettaa joka aamu" -vaiheeseen. 

Negatiivinen

Heti aamusta tehty testi näyttää niin negatiivista kuin vaan voi olla. Ei edes viivanpaikkaakaan. Myös menkkojen alkukin on toistaiseksi tulokseltaan negatiivinen. Täytynee siis vain odottaa vielä ja tehdä uutta testiä parin päivän kuluttua? Nyt siis kp 29/26, en edes muista milloin kierto olisi mennyt yli 28 päivän. Nyt ne tietty sitten tänään alkavat, siihenkin pitäisi osata valmistautua mutta koita tässä nyt kun on jo aivan satavarma, että  raskaana ollaan!

Näin viime yönä unta, jossa tein digitaalisen raskaustestin. Siinä juoksi numerot 5...4....3...2...1...0 ja tulos alkoi piirtyä näytölle. Ensin vaakaviiva hitaasti ja sitten alkoi muodostua pystyviivakin. Plussa! Oh, sitä onnea!  Miehen kanssa halattiin ja hihkuttiin.

Sitten heräsin ja tein tuon masentavan testin. Höh. Pitäisköhän mennä takaisin nukkumaan, siellä oli paljon hauskempaa? :D

Jännittävän aika on pitkä

Ensimmäinen vauvanvaateostos
oli viime viikolla
pakko tehdä

Tänään on kp 27/26 eikä menkkoja vielä ainakaan näy!

Niin no joo, suurimmaksi osaksi kiertoni on aina ollut sen 28 pvää, mutta tuo 26 on se viiden viimeisimmän keskiarvo ja tuijotan nyt siis sitä. Toissapäivästä alavatsan vihlailut ovat nyt laantuneet, arvelisin äkkiseltään menkkojen kohta siis alkavan, mutta toistaiseksi ainoana tuloksena on toissailtainen hyvin, hyvin niukka ruskea vuoto, joka loppui heti alkuunsa (!!). Töissä wc-käynnit ovat nyt yhtä jännitystä, alkavatko vai eikö. Eilen tuli iltapäivästä sellainen pahan olon aalto, joka vain käväisi ja hävisi hetken kuluttua kokonaan. Jäiköhän taas syöminen heikommalle vai onko tämä nyt sitä? Argh, mitä jännitystä.

Viikonloppuun jos tällä menolla pääsisi niin voisi jo testailla!  Yksi ainokainen raskaustesti odottelee kylkyhuoneen kaapissa. Toivotaan parasta!

Kehon kuulostelua

Tänään on kp 23/26, DPO 9.
 
Eilen oli koko päivän nipistelyä ja viiltäviä vihlaisuja alavatsassa. Istuessa "tärähti" vatsassa kipeästi. Jokohan ne menkat alkaisi siellä jo valmistautua tuloonsa vai voisiko tämä olla jotakin muuta? Ensin tietysti ajattelin, ettei sitä tuttua menkkoja edeltävää vihlaisua ole näin aikaisin tullut! Eikä kyllä näin voimakkaina ja jatkuvina! Sitten älysin laskea, että eihän menkkoihin taida olla kuin se 3 päivää (jos kierto tosiaankin olisi taas 26pvää). Että niin.

Sitä alkaa varmaankin havainnoida kroppansa jokaista pientäkin nippaisua, ja löytää lisää ja lisää niitä oireita, joita on kuullut yleisimmin tulleen raskautuessa. Mutta en voi väittää, ettenkö myös ajattelisi näkeväni sen hedelmöittyneen pienen munasolun nyt kiinnittyvän ja kipuilua aiheuttavan. Mielessäni niitä menkkoja ei taas näy eikä kuulu, mutta katsotaan ensi viikon puolella, miten käy. Olen kyllä osannut olla intoilematta tässä kierrossa liikaa, ehkä töidenkin vuoksi en ole ehtinyt höpsöttämään, mutta nyt alkaa taas into pinkeillä esiin.

Toive on taas niin suuri.

Äidin malli

Muista joskus teininä kirjoittaneeni päiväkirjaan "tulevaisuuden minälleni" muistutusta siitä, millainen äiti minun täytyisi muistaa olla, ja mitä virheitä välttää, sitten kun saan lapsia.

Olen yrittänyt etsiä tuota kirjoitusta päiväkirjoistani, mutta jonnekin se on hukkunut. Muistan kirjoituksen sisältäneen ainakin ehdottoman alkoholin nauttimisen kiellon lapsen edessä. Sitä kun sai katsella omassa lapsuudessa, ei nyt ihan rappioalkoholisti -tasolla, mutta ne hetket ja parin viikon putket silloin tällöin traumatisoivat kyllä. Sellaista pelkoa ja ahdistusta, mitä muistan itse n.4-10 -vuotiaana kokeneeni, en halua omalle lapselleni koskaan. Väkivaltaa ja yksi lasten turvakotikeikkakin. Äidin huolestunutta herättelyä kun tämä on sammunut. Öisiä tunteja hereillä.
Ja se outo tunne, kun muistan illalla hakeutuneeni äidin kainaloon sohvalla. Muistan äidin villapaidan karheuden poskella ja sen, miten vieraalta siinä tuntui olla. Jotenkin kuulosteli, että saakohan tässä olla?

Oma äitini teki virheitä, jotka selkeästi toistuivat hänen vanhempiensa teoista, alkoholismia täynnä nekin.

Samanlaista ei oma lapseni tule kokemaan.

Katsoin Iholla -sarjaa tänään, jossa Claudia keskustelee juhlissa ystäviensä kanssa kiihkeästi äitiydestä. Siinä yksi naisista kuuluttaa kovaan ääneen: "mut siis sellanen äitihän sä olet lapsilles, millanen oma äitis on ollu sulle!". Tai jotain sinne päin. Jäin pohtimaan tuota lausetta pelon sekaisin tuntein. Melkein tuli itku.

Ehkä eniten se lapsuuden läheisyyden kaipuu ja muistot jonkinlaisesta pettymyksestä, saa ajattelemaan, että jospa se kaikki on tallentunut syvälle sisimpään. Enkä pystyisi millään olemaan toistamatta samoja virheitä. Enkä osaisi olla omille lapsilleni hellä ja rakastava koska äitini ei minulle ollut!? 

Olen niin monesti ajatellut omaa lapsuutta ja mielikuvissa sitten halannut omaa lastani kun tämä tulee koulusta, katsonut uutta hienoa piirustusta kehuen ja antanut suukkoja. Pukenut lämpimästi päälle ja halannut. Vienyt korkeasaareen kesäisin. Ollut rakastava äiti ja antanut mallin hyvistä arvoista.

Määritteleekö oma lapsuus aina tulevan äitiyden?

Kp 19

Ovulaatiotestien viiva hälveni sitten toissapäivänä. Tai no, eilen tuli hieman haalea viiva vielä. Enkä taida enempää testaillakaan etten kehitä jotain vainoharhaa irtoamattomista munasoluista jos Lh näkyisi  loppukierron jatkuvana koholla. Tämäkin vauvaa yrittävän mielialaa huipentava tieto löytyi yllättäen netistä. Yleisesti kun tiedetään, ettei lääkärikirjoja voi lukea ilman tunnetta, että itsellä on kaikki vaivat, niin netin keskustelupalstat voisi kyllä lukea samaan kategoriaan!!
Yhteensä positiivista tulosta tuli kokonaista 4 päivää, kp 13 - 16. Ei voi ainakaan harmitella, etteikö olisi käytetty tilaisuutta hyväksi. Edes perjantain riennot ja menot eivät haitanneet  Nyt voi siis rauhassa odotella "työn" tuloksia.

Niin ja greippimehua olen juonut yhden hedelmän verran joka päivä. Tänäänkin jopa. Eipä sillä enää taida olla merkitystä, mutta kun se on niin HYVÄÄ! ;D
Ainakin tulee saatua terveellisiä antioksidantteja ja C-vitamiinia, jos ei muuta!

Kp 13

Näin viime yönä aika villejä unia. Halut olivat siis yllättäen palaamassa ;) Lisäksi aamulla herätessä alavatsaa nippaisi, joten selkeistä oireista johtuen päätin tehdä aamuvirtsasta ovulaatiotestin, vaikka sitä ei suositellakaan. Aamun testi  on tuo toiseksi alimmainen liuska kuvassa). Iltapäivällä jatkui alavatsan nipistelyt. Olin illasta vielä parisen tuntia juomatta ja tein testin uudelleen;

JA VIIVA ILMESTYI! Hieman haaleampi kuin kontrolliviiva, mutta kuitenkin!

Miten voikaan olla ihminen innoissaan :) Jotain positiivista tähän tunteiden myllertämään päivään!

Nyt vain tehokkaaseen käyttöön seuraavat päivät, hitsi kun pitääkin olla perjantaipäivä menoa eikä ehdi silloin kotosalla olemaan. 

Purkautumista

Mies kertoi puhelimessa hyvän tuttavansa olevan raskaana. Jo toinen raskausuutinen lyhyen ajan sisään. Kaikki tuntuvat olevan juuri nyt raskaana! Ihan kaikki!

En tiedä miksi mulle tuli siitä vain ja ainoastaan surkea olo. Samalla pelokas. Entä jos me ei onnistuta tässä?

Elämäni ei ole ollut tähän mennessä helppoa, joten ajattelen, että miksi tämäkään suunnitelma toteutuisi ja onni lankeaisi kuin manulle illallinen. Jollain tavoin elämässäni asiat ovat aina järjestyneet, mutta ilman itkua ja ponnistelua en ole eteenpäin päässyt. Samoin pelkään tämän projektin päättyvän. Tiedostan, että tähän kaikkeen vaikuttaa se hirveä lannistaminen, jota olen lapsuudessa kohdannut. Pako varhain, sairaasta kodista, asumaan yksin ja niiden väärien suhteiden kohtaaminen, jotka ovat rikkoneet luottamusta onnelliseen elämään ja onnistumiseen. On ollut hetkiä, jolloin olen halunnut vaan luovuttaa. Nyt koen olevani onnellisempi kuin koskaan, mutta ehkä juuri tämän onnen aikana olen joutunut puntaroimaan ne menneisyyden vaikeat asiat uudelleen läpi. Niille on löytynyt täysi vertailukohta.

Tajusin viime syksyn aikoihin, etten ollut itkenyt vuoteen. VUOTEEN! Olin ihan ihmeissäni. Ennen se oli melkein viikottaista. Itkin yksinäisyyttä ja sitä, miten en osannut elää oikein. Menneisyyden asiat painoivat, enkä osannut kohdata ketään. Tajusin, että mieheni on "pelastanut" minut ja tehnyt minusta oikeasti onnellisen. Samalla oikeastaan kaikki asiat elämässäni ovat lähteneet rullaamaan kuin ihmeen lailla.

Omaa elämääni ja sen suuntaa olen pohtinut niin kauan, etten enää edes osaa sitä enempää ajatella. Olen muovautunut tällaiseksi kuin olen, ja oppinut kaikesta. Jonkinlainen vakaus ja varmuus pärjäämiseen on elämässä tullut, pitkän yksinäisyyden kautta. 

Täysin ehjäksi ei sisintä kaiken jälkeen voi saada, mutta kuka täällä nyt niin ehjä ja täydellinen olisikaan? Kaikilla on omat heikot kohtansa, mutta kun ne tiedostaa, osaa niille ehkä jotain tehdäkin. 

Koen nyt olevani niin valmis äidiksi, tavallaan pysähtymään, ja keskittämään voimavarani sen pienen ihmisen kasvattamiseen. En tarkoita, että voisin paeta sen kautta omaa itseäni, siihen ei tarvetta ole. Minusta vaan tuntuu, ettei tästä edespäin lapsi on se seuraava oikea askel. Olen pärjännyt itse ja yksin niin kauan, että nyt pystyn vahvempana antamaan jotain toisellekin. Osan siitä omasta vahvuudesta ehkä. Tänä päivänä osaan rakastaa itseäni ja rakastaa muita!

Jo kauan sitten päätin, millaisilla arvoilla haluan lapseni kasvavan. Täysin päinvastaiset kuin oman lapsuuteni arvot olivat. Perhekeskeinen elämä, toinen toistaan arvostaen. Ongelmien ratkaiseminen yhdessä. Yhdessä eläminen ja asioiden tekeminen. Rakastaminen ja ennen kaikkea sen sanominen ääneen! Itse olen oppinut nyt sanomaan sen ääneen. Se tuntuu niin hyvältä ja oikealta.

Itkin tänään, hyvin hyvin pitkästä aikaa. Heti sen puhelun jälkeen, jossa mies kertoi kuulleensa ilouutiset. Vähän tuli pöhkö olo, itkeä kun toiset ovat suuren onnen äärellä. Ehkä itkin vain sitä omaa suurta toivetta. Ja pelkoa, ettei se suuri onni koskaan meidän kohdalle toteudu.

Sodassa ja raskaudessa kaikki keinot ovat sallittuja

Melkein kaimani, bloggaaja Sophia kertoi postauksessaan syövänsä greippejä alkukierrossa edistämään raskautumista. Hoh, olen kyllä totaalisesti missannut moisen konstin!

Ja minähän heti lähdin googlaamaan asiaa kun tällaiset luomukeinot kiinnostavat.

Netistä löytyy tuhat ja sata palstaketjua, joilla greippimehun tehoa raskautumiseen pohditaan, ja ylistetään. Moni hehkuttaa tulleensa raskaaksi juuri greippimehun juonnin aikana. Minä aina kaipaisin selkeää tieteellistä näyttöä asioista, keskustelupalstoilla kun usein liikkuu tuota arkitietoa (mikä sekin on joskus ihan arkisesti luotettavaa, jos 1000 naista kertoo samasta hyvästä kokemuksesta). Ainut ei-keskustelupalsta -sivu, minkä löysin oli kookas.fi :n artikkeli (tosin lähteetön), jossa aiheesta mainitaan:

"Greippimehun juomista saatetaan suositella raskautta ennen, koska sillä on suotuisa vaikutus ovulaation aikana erittyviin ainesosiin. Myös punaviinin juomista hyvin pienissä määrin voi suositella, koska se lisää verenkiertoa kohdussa. Tämän ohella myös alkion kiinnittymismahdollisuudet tuntuvat paranevan."

Lääkkeistä ammatin puolesta jonkin verran tietävänä, ensimmäinen ajatukseni oli tietysti, että voinkohan minä kokeilla samaa epilepsialääkkeeni kanssa. Monien lääkkeiden kohdalla greippimehu kun voi laskea tai nostaa lääkeainepitoisuuksia veressä, maksan entsyymitoimintaan vaikuttaen. Eikä tosiaan huvittaisi alkaa juuri nyt sätkimään! Minun epilepsialääkkeeni (Trileptal) tuoteselosteessa ei mainita greippimehusta mitään, yleensä se kyllä on selosteessa  jos selkeä yhteisvaikutus on havaittu.

Vaikuttavana aineenahan greipissä ilmeisesti on foolihappo, jota nyt olen koittanut napsia muutenkin. Alkukierrossa on kyllä jäänyt muutama päivä nyt välistä, jolloin en ole muistanut tabletteja ottaa.

Ehkä minäkin siis käyn tänään kaupasta hakemassa pari greippiä mehustettavaksi! :)

Greippi on hyvää!

(Ps. Blogini kuvat, jotka eivät ole itse ottamiani, ovat kaikki ilmaisien kuvien palveluista.)

Suloiset silmukat

Olenkohan aivan höpsähtänyt kun neulon olemattomalle vauvalle tamineita? 

Olin tai en, niin joka tapauksessa on aivan ihanaa neuloa jotain pikkuista! Sukkakin valmistuu 24 silmukan kanssa ja sen saa parissa illassa valmiiksi (ne hieman isommille tarkoitetut tahtoo jäädä kesken tai sitten sen ensimmäisen jälkeen ei jaksa tehdä enää toista paria). Nyt kun olen saanut harjoitusta monen vuoden tauon jälkeen, niin aioin uhkarohkeasti kokeilla joitain kuvioneuleitakin. Vaikka siihen tulevaan pieneen villatakkiin, palmikkoa tai jotakin. Mutta ensin on saatava tämä sukkapari valmiiksi:

Olin vain hieman höntti sukkien aloituksen kanssa ja tein alkuun kolme kerrosta oikeaa. Nyt se ei sitten jousta mihinkään. Resorineulehan siihen kuuluisi, että saa sukan vedettyä esim.housujen päälle helpommin. Mutta ehkä nuo nyt pieneen jalkaan mahtunevat.

Ihana kansi <3

Kirjastosta löysin eilen aivan huippu ihanan neulontaohje -kirjan: "Suloiset silmukat - 40 neulemallia 0-10 vuotiaille". 

Olen ihaillen selaillut sitä ja huomasin, että sieltä löytää juuri sopivasti ne perusneuleet; perussukkaa, pipoa, housua. Niiden lisäksi on sitten jotain spesiaalimpaakin, kuitenkin sopivan vaativilla neulekuvioilla. 

Jopa pitsineuleinen kastemekko! 

Oh, niin paljon olisi kaikkea tehtävää!

Kirjan lopussa on muutamalla sivulla "näin neulotaan" -perusohjeet kaavakuvien kanssa. Juuri minunlaisilleni oiva idea kun keskenkaiken unohtaa, miten se kärkikavennus tehtiinkään :)

Maanantaifiiliksiä

Maanantai ja kolmas päivä ovulaation metsästystä. Tuo testien tekeminen on osoittautunut aika kivaksi puuhaksi. jotenkin tuntuu että on jotain odotettavaa ja suurempi mahdollisuus onnistua (tietysti toivoen, ettei testiliuskat osoittaudu ihan täysin susiksi). Womanlog -kalenterini mukaan ovulaation pitäisi ajoittua kp 15, eli perjantaille. Saapa nähdä tuleeko viivaa tikkuun silloin.

Aika tylsää tulosta toistaiseksi...

Tänään oli kyllä pakko todeta töistä väsyneenä miehelle, että "ei niitä lapsia taida saada tikkua k*sessa uittamalla...millon me ollaan ees viimeksi touhuttu?". No, samaisen womanlog-kalenterini mukaan ei nyt ihan hirveän kauaa ole (niin ja taisipa ne menkatkin äskettäin loppua). Iski vaan sellainen tunne, ettei kolmivuorotyöläisenä ja iltaisin töistä väsyneenä taida enää jaksaa edes tehdä sitä tärkeintä :D Loppujen lopuksi ei oikein ole intoakaan, kumma kyllä. Ehkä ne fiilikset sieltä ovulaation myötä hiipivät. Tunnistaapahan oviksen sitten oikein tyyppioireista jos perjantaiaamuna hyökkään toisen kimppuun, haha.

Sitä odotellessa siis.

Toiveita ja painajaisia

Näin viime yönä ihan kamalaa painajaista. 

Joskus unet ovat niin todentuntuisia, että herätessä menee pitkään ennen kuin saa ajatukset raiteilleen. Oli ihan paha olo herätessä. Unessa mieheni petti minua ja jäi rysän päältä kiinni. Huh, että se oli kamalaa... se nainenkin oli oikea missikokelas pitkine säärineen ja kauniine kasvoineen. Ja mies ei ollut edes pahoillaan. Nainen oli mukamas sen menneisyyden tuttu ja ne olivat löytäneet toisensa uudelleen. Minut oli jätetty. Hyi, hyi, hyi, mikä uni!! Mistä hiton alitajunnan syövereistä tuollainen nyt kumpusi? Onneksi meillä on vakaa ja luottamuksellinen suhde, tiedän ettei tuollaista voisi oikeasti tapahtua. Unet on kummallisia.

Voi olla, että tämä vauva-projekti on saanut ajatukset liikkeelle ja sitä tiedostamattaan punnitsee kaikenlaista.

Unista huolimatta viime aikoina mieleeni on noussut jatkuvasti ajatus kihloista. 

Olisin niin valmis laittamaan sen sormuksen merkiksi siitä, että nyt ollaan oikeasti ME, NYT JA AINA. Viime viikonloppuna katselin kelloja koruliikkeen ikkunalla ja tietty siinä oli sormuksiakin. Mies katseli myöskin, muttei sanonut yhtään mitään. Salaa ajattelin, että "noh...noh? Sano nyt jotakin! Ostetaanko sormukset? SANO NYT JOTAKIN." Sitten vain mentiin ruokakauppaan ja kirosin mielessäni hidasälyisiä miehiä! :D

Olenkohan vanhanaikainen romanttinen höpsö, jos toivon ja odotan, että mies on se joka kosii ja antaa sormuksen? Ei kai se nyt niin kauheaa olisi itsekin tokaista, että "mennäänkö kihloihin?". Aiempien suhteideni vaikutuksesta, ja suurista pettymyksistä johtuen, en kuitenkaan ole koskaan enää halunnut olla se innokkain osapuoli. Edes vaikka tämä suhde on aivan eri tasolla kuin aiemmat. Paljon kypsempi ja terveempi. Ei ole ollut tarvetta pelätä, ettei toinen rakastakaan. Silti se ihmeellinen kaipaus varmuudesta, että toinen todella haluaa, taitaa olla vielä jossakin läsnä. 

Tai ehkä minussakin asuu se pieni prinsessa joka kuitenkin haluaa sen prinssin tulevan herättelemään 100-vuoden unesta ja kosimaan? 

Minulle on postia

Ovulaatiotestit odottivat postilaatikossa tänään töistä tullessa. Jihuu!

42 kpl tuli niinkuin pitikin, kauhean pienissä pakkauksissa ja läpi kun tunnusteli niin hyvä, että liuskaa edes paketista löysi. Enpä tiennyt, että ne on noin pieniä testejä!

Mukana tuli taulukko, josta näkee kierron perusteella, milloin testaaminen kannattaa aloittaa. Kun laskin viiden edellisen kuukauden kierroista keskiarvon niin kiertoni olisi virallisesti nyt 26 vrk. Testaamisen aloituspäiväksi tulee siis 9 kiertopäivä, eli ensi lauantai. 

Ehkä eniten tässä mietityttää ohje, jonka mukaan testi pitäisi suorittaa joka päivä samaan aikaan klo 10-20 välillä. Ja mielellään vähentäen juomista 2h ennen testiä. No tuo juomattomuus kyllä onnistuu ihan automaattisesti kun olen töissä (hyvä jos juomaan muutenkaan ehtisi), mutta miten sen testin töissä suoritan joka päivä? 

Onneksi virtsanäytekippoja sairaalassa ainakin riittää ja ainahan voin sanoa, että kävin ottamassa virtsatie-infektio testin, joita meillä tekee joskus hoitajatkin itselleen :D Ihmetystä voi tietty alkaa herättää kun näytekippoja alkaa olla roskakorissa joka päivä, haha. Ehkä otan testausajaksi klo 16 niin ehdin ainakin aamuvuorosta  kotiin testaamaan.

Ensimmäisen yrityskerran pettymys on jo tipotiessään, ja pian pääsee toinen yrityskerta kunnolla käyntiin! 

Jesh!

New Blog Love

Kiitos paljon New Blog Love -tunnustuksesta Helistellen -blogin kirjoittajalle Erikalle! :) Tämä blogin kirjoittaminen on kyllä osoittautunut oikein kivaksi puuhaksi. Ja mikä määrä vauvakuumeilijoiden ja vauvaa odottavien blogeja netissä onkaan! Silti tuntuu, että kaikki vavakuumeilija ja odottajat tunnistavat samat "oireet" ja tunteet toisistaan. Mahtava vertaistuki :)

Ohjeiden mukaan pitäisi jakaa tunnustus eteenpäin, mutta en vielä, tuoreena tapauksena blogimaailmassa, ole löytänyt seurattavia blogeja kovin montaa. Joten tyydyn tällä kertaa kiittämään ja jaan tunnutuksen etiäppäin vaikka myöhemmin.

KIITOS! <3<3

Testimielessä

"Niin joo, minähän en mitään ovulaatiotestejä jaksa käyttää, tulee jos on tullakseen ja kyllä se tärppää ilmankin.." muistan erään ajatelleen.

Toisin sanoen tilasinpa sitten reippaana ovulaatiotestejä tänään.

Ebay:sta olisi saanut alle 10 punnallakin monta liuskaa, mutta hermostuin katselemaan niitä. Liikaa vaihtoehtoja eikä voinut olla varma laadustakaan. Yritin myös googlettaa eri testeistä kokemuksia, mutta ne oli niin vaihtelevia, etten enää tiennyt mikä testi olisi hyvä ja mikä ei. Osaa jotkut kehuivat maasta taivaaseen ja osan sanottiin antavan hailakan haamuviivan vaikka sen kastaisi omenamehuun.

Päädyin sitten tilaamaan kotitestistä Sofi One Step -liuskaovulaatiotestejä. Sivuilla on meneillään tarjous 42kpl 21euroa.

Onkohan ne hyviä ja toimivia? Ainakin samannäköisiä testejä olen nähnyt keskustelupalstoilla kuvissa eli kyllä noita joku käyttää.

Yk 2 Kp 2

Juuri eilen tuon edellisen postauksen kirjoitettuani, kun olin eteisessä lähdössä töihin, tunsin että nyt täytyy käydä wc:ssä tarkastamassa tilanne. Ja tadaa! Menkat alkoivat. 

Eivätkä edes ole antaneet uskoa, että olisivat tiputtelevat valemenkat vaan ihan kunnon kuukautiset kipuineen. Eilinen ilta menikin kuumavesipullo alavatsalla ja surkutellen, että ehdinkin jo innostua. Perhana.

Olin tuon ensimmäisen yrityskerran niin innoissani ja ihmetyksissäni. Varsinkin kun epäilin kierron puolivälissä, yövuoroista tokkuraisena, olevani jo raskaana. Siloin itseasiassa teinkin yhden testin kun olot olivat kummalliset. Negatiivinenhan se tietysti oli. 

Ehkä pelkään, etten ehdi huomata ajoissa raskautta ja foolihappo -annoksen nosto jää liian viime tippaan. Minulla se tosiaan pitää heti nostaa siihen 4mg /pvä, että vauva kehittyy normaalisti.

Noh, mutta nyt sitten vain uusi yrityksiä kohden :)

Jännitystä ilmassa

Tänään on kp 27/25-28, hoo!

 Edelliset kierrot on kyllä olleet 28 päivää, mutta noita 25 päivää kestäneitäkin on ollut pari ihan lähikuukausina niin ajattelenpa niidenkin mahdollisuuden. Osasipa alkaa jännittää, että onko ne tullakseen vai ei. Rintojen hento arkuus, mielialavaihtelut ja kova janon tunne viime päivinä ovat saaneet uskomaan, että ehkä voisin ollakin raskaana. Siitä huolimatta ainakin yritän ajatella, että kyllä ne menkat sieltä on tullakseen; etten niin pettyisi mukamas. 

Anyway, sunnuntaina on siis virallisesti menkat 1pvä:n myöhässä ja jos niin käy, teen testin silloin. 

Voi kamala kun toivon niin! Myöhästyyköhän menkat kiusallaankin kun toivon liikaa joka päivä? :)

Eilen kauppareissulla löydettiin miehen kanssa (tai siis minä löysin ja mies huokaili perässä) ihana lähetystori! Löysin sieltä lankoja sekä 0,05e nappeja tulevaan vauvan villatakkiin. Siellä oli myynnissä myös lastenvaunut 95e ja sitteri 10e! Mutta eipä noita vielä ostella vaikka hetken ajattelin, että miksei jo nyt kun halvalla saisi.

 Ehkä niinä yhdeksänä kuukautena on sitten aikaa katsella hankintoja, ja varmaan paljon ihanampaakin.

Ihana hetki siellä hyllyjen välissä silti oli, kun tajusin, että tässä me nyt sitten hypistellään sitteriä ja pohditaan yhdessä irtoisko siitä kanganpäällynen pestäväksi vai ei.
Puoliskoni oikeastaan oli se joka tutki vaunuja innokkaammin. Sanoipa vielä että "kyllä ne briot on sitten paremmat..." Excuse me, MITÄ? Sehän tietää jo lastenvaunujen merkkejä! Minä en taida tietää vielä ainuttakaan :D
 Tunnen olevani kyllä niin onnellinen jo nyt kun olen löytänyt miehen, jonka kanssa voi jakaa tällaisia hetkiä ja suunnitelmia. Vuoden sisään elämäni on muuttunut paljon,  juuri sellaiseksi kuin olen aina toivonut.

Joskun mietin, että jos nyt olen jo näin onnellinen, niin mitenköhän onnesta halkean kun suunnitelmat käyvät toteen?

Ja myös sitä, että onko tämä liian kiiltokuvaa kaikki ollakseen totta.

PMS?

Tänään olin töissä pahalla päällä jo heti aamusta. 

Joku tuli neuvomaan minua, ihan jossain mitättömän pienessä asiassa, ja teki heti mieli juosta kahvihuoneeseen itkemään. Työkaveri katsoi mua kuin jotakin avaruusoliota kun tiuskaisin vastaukseksi ja jatkoin raportin lukua. Ja minä olen yleensä aina se hyväntuulinen ja kiltti.  

Lääkekärryä käytävällä työnnellessäni (olen siis sairaanhoitaja) alkoikin tuntua, että kyyneleet tulee silmiin ja täytyi pitää pikainen vessatauko (varmaan ei itkuisen näköinen hoitaja olisi turvallisuuden tunnetta tuova potilaille). Kipitin vessaan viilentämään tunteita. Enkä edes loppujen lopuksi tiedä, minkä takia itketti. Jotenkin tuli kaikkeen väsynyt olo ja kiukutti, aivan kaikki! Aivan joka hiton potilas, työkaveri ja koko päivä! Luojan kiitos meillä on niin hyvä porukka töissä, että siellä olisi kyllä voinut itkeä vaikka keskellä kansliaa.

Eli siis niin PMS -päivä kuin vaan voi olla... kaiken kukkuraksi vihlaisi ja jomotteli alavatsaa tutulla tavalla iltapäivällä. Eli eiköhän ne menkat kohta ala. 

Työkaveri kyseli vuoron lopulla, että onko mulla kaikki hyvin kun olin ollut niin outo koko aamun. "Onko sulla menkat? Vai ootsä RASKAANA?" se kysyi virnuillen samalla kun hieroi mun hartioita.

"Kunpa olisinkin.", ajattelin.  

Eipä siihen voinut oikeen muuta vastata kuin, että menkkaoireita nää vaan.