Tyhmä mikä tyhmä

Eilen illalla alkoikin sitten jo lievä tuhruttelu. En vielä silloinkaan luopunut toivosta, mutta kun tänä aamuna kipuilu ja kunnon verinen vuoto alkoivat... kai se on myönnettävä itsellensä jälleen kerran, että huti tuli. Tyhmä, tyhmä, kun pitää alkaa liian aikaisin uskoa! Mies yritti lohdutella, ei ollut niin pettynyt koska oli tehnyt niinkuin minunkin olisi pitänyt; ei elätellyt liikoja toiveita vaan otti päivän kerrallaan.

Nyt ei huvita mikään, tekisi mieli jäädä viltin alle kotisohvalle (tai vaihtoehtoisesti lähteä lähibaariin vetämään pää täyteen). Mutta ei, lähden töihin ihmettelemään. Kp 30:lla sulkeutuu siis tämä yrityskerta.

Varmaan olen vannonut tätä jossain kohtaa aikaisemminkin, mutta tästä edespäin en evääni lotkauta ennen kuin menkat ovat kunnolla (esim. kuukauden tai kaksi? Tai kun vatsa alkaa kasvaa?) myöhässä, enkä usko mitään tuntemuksia/oloja koska ne ovat todennäköisesti vain haavekuvitelmaa.
Tyhmä, mikä tyhmä.

Yk 16
Olotila: Masentunut, innoton. Menkkainen.

Yritystä takana: 1v, 4 viikkoa.

Kp 28 ilta

Niin vain tämäkin päivä meni iltaan eikä menkkoja ole kuulunut vaikka pientä kipuilua on jo ainakin kolmatta päivää.
Päällimmäiset oireet: Alavatsaa nipistelee, ei ollenkaan menkkamaisia kouristeluja vaan nuppineulamaisia pistoksia, välillä painottuu oikealle puolelle josta säteilee selänkin puolelle. Ylösnoustessa pari kertaa huimaillut, päässä humahti oikein kunnolla. Tänään kipeytyivät rinnat, erityisesti vasen (?), joka on niin arka että rintaliivien pukeminen tuntui mahdottomalta. Kireiden housujen pukeminen tuntuu pahalta, en jotenkin kestä puristusta alavatsalle nyt ollenkaan. Jännä tunne, että jotakin kummaa on nyt tekeillä ...

Voi että toivon niin, ettei tämä olisi vain mielikuvitusta! Teen huomenna aamulla testin jos vuoto ei ala siihen mennessä.

----------------------------

Edit seuraava aamu klo 11:30: Heräsin viime yönä TAAS klo 02 aikaan enkä saanut enää unta, valvoin siis jo toisena yönä sinne aamukahdeksaan, jolloin aivot päättivät, että nyt nukutaan. Sitten soikin kello. Liekkö jännityksestä vai mistä, yleensä nukun kuin ruusunen enkä herää hyvin herkästi. Kuitenkin...tein testin yöllä ja se oli puhdas negatiivinen. Nyt sitten jännätään tämäkin päivä, Kp 29. Pelkkää valkovuotoa aamusta onneksi, jatkuisipa tämä!

Malttamaton

Ajoittainen paineen tunne alavatsalla jatkuu tänäänkin. Menkkoja ei kuulu. En tiedä...on vaan joku tunne. Hain apteekista äsken pari testiä ja odottelen seuraavaa vessareissua. Itkettää jo valmiiksi. Pessimisti ja hölmö haaveilija kamppailevat mielessä.

Edit: Testitulos Predictor early:lla negatiivinen. :(

Päivän selvää

Kp 26 tänään. Piinaava tunne ja päivät etenevät etanan vauhdilla. Tuntui, että kp 25:kin kesti ainakin kolme päivää! Alavatsassa painon tunnetta, nippailee; menkat taitavat olla ovella. Mielialassa olen odotellut sitä perinteistä PMS-kiukku-masennus-tunteileva-hölmö -oloa, ja se taisi tulla tänään. Siitä jo tiedän, että täti tulee kylään varmaankin huomenissa.

Näin nimittäin äsken vauvan ja pidin sitä sylissä. Kaksiviikkoinen vauva. Voi luoja, mikä tuhiseva suloisuus.
Kotiin palattuamme olen neulonut hiljaa sohvan nurkassa, itkukin meinasi tulla kun ajattelin sitä, miten huomenaamulla kaivan siteet kaapista esille ja nappaan Buranan naamaan niinkuin aina ennenkin. Pakko oli kuitenkin taipua ruokaa laittamaan keittöön, yrittää hymyillä, ettei mies vaan erehtyisi kysymään, "mikä sulla on?" (vaikka se varmaan arvasi kotiin palatessamme ajotyylistäni minun olevan kiukkuinen). Ties, minkä kattilan nakkaisin  seinään sen jälkeen. Ei vaan jaksa puhua nyt aiheesta.

Hellooou, PMS!

Uusi vuosi, toivottavasti uudet kujeet

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä. Tuttava pariskunta oli meillä viettämässä iltaa lapsensa kanssa, joten harjoittelu rauhallisemmista uusista vuosista tuli koettua. Illallinen ja pari skumppalasillista nautittiin siivosti ja raketit ammuttiin puoliltaöin. Oikeastaan kiva vuodenvaihde vaikkakin erilainen, mihin on totuttu.

Vuoden vaihduttua lähdin ystäväni kanssa reissuun Pariisiin! Kaupunki oli kaunis ja oikeastaan joka ilta illallisella (ja joskus ranskalaiseen tyyliin päivälläkin) tuli nautittua lasillinen punaviiniä. Istuessamme yhtenä päivänä ravintolan terassilla, hetken ajatukseni olivat raskautumisessa ja toivoin, että punaviini saisi veren kiertämään ja jospa joku pieni tarttuisi kiinni. Hetken päästä sain puhelimeeni viestin, että lähipiirissä on onnellisesti lisäännytty ja vauva syntynyt. Ilmeeni oli hetken aikaa varmaan lievästi sanottuna hapan, enkä voinut katsoa enempää tuota hellyyttävää kuvaa vastasyntyneestä. Onnittelut vain ja puhelin kiinni. Olen kamala, ajattelin.

Ovulaatiotestit jäivät jälleen tässä kierrossa ja ajoitin ovulaation kalenteria silmäilemällä juuri pariin päivään ennen matkan alkua. Nuo päivät tulikin hyödynnettyä ahkerasti, joten ainakaan ei voi harmitella, etteikö pikku kavereita olisi ollut tarpeeksi odottelemassa.

Nyt on meneillään Kp 21, eikä tunnu mitenkään erilaiselta. Nyt olen pitkästä aikaa hölmönä tarkkaillut itseäni, olotilaa ja jokaista mahdollista pikku vihlaisua alavatsalla. Viikonloppuna tuntui viiltävä vihlaisu, joka on saanut taas toiveen suuresti heräämään. Jotenkin erilainen, kuin aiemmin; jospa NYT?! Skitsofreenisen lailla taustalla myös hihkuu tuttu ajatus; "se on vain keltarauhanen, calm down!". Mieli on malttamaton ja tiedän, että kun menkkojen alku lähenee, alkaa taas jännitys wc-reissuilla. Sitä odotellessa.

Vuosi yritystä siis meillä takana, kokonainen vuosi jo. Yk 15. Varmaankin kevään korvilla voisi harkita sitä aukiolotutkimusta, ja muutoinkin ajanvarausta tarkempiin selvittelyihin. Voikun niihin asti ei tarvitsisi mennä. Mutta tämä vuosi on vasta aluillaan, kaikkea ehtii vielä tapahtua.

Onnellista, toiveikasta ja ennen kaikkea ONNEKASTA Uutta Vuotta 2014 teille kaikille! 

T.Sofia