Kp 26 tänään. Piinaava tunne ja päivät etenevät etanan vauhdilla. Tuntui, että kp 25:kin kesti ainakin kolme päivää! Alavatsassa painon tunnetta, nippailee; menkat taitavat olla ovella. Mielialassa olen odotellut sitä perinteistä PMS-kiukku-masennus-tunteileva-hölmö -oloa, ja se taisi tulla tänään. Siitä jo tiedän, että täti tulee kylään varmaankin huomenissa.
Näin nimittäin äsken vauvan ja pidin sitä sylissä. Kaksiviikkoinen vauva. Voi luoja, mikä tuhiseva suloisuus.
Kotiin palattuamme olen neulonut hiljaa sohvan nurkassa, itkukin meinasi tulla kun ajattelin sitä, miten huomenaamulla kaivan siteet kaapista esille ja nappaan Buranan naamaan niinkuin aina ennenkin. Pakko oli kuitenkin taipua ruokaa laittamaan keittöön, yrittää hymyillä, ettei mies vaan erehtyisi kysymään, "mikä sulla on?" (vaikka se varmaan arvasi kotiin palatessamme ajotyylistäni minun olevan kiukkuinen). Ties, minkä kattilan nakkaisin seinään sen jälkeen. Ei vaan jaksa puhua nyt aiheesta.
Hellooou, PMS!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti