Liikaa

Uusi viikko ja huomenna alkaa jo joulukuu. Aika juoksee ja alkaa tosiaan se joulu lähestyä, jolloin minun piti olla raskaana. Eihän tuota vielä tiedä, mutta näin oireettomana odottelen menkkoja tosiaankin alkavaksi. Usko ei tahdo nyt riittää plussaan. Ei auta kuin odotella. Muutenkin tiedän, että tästä viikosta tulee raskas. Läheinen kuoli yllättäen äskettäin ja ensi lauantaina olisi hautajaiset. Yhden elämä loppuu ja yhtä yritetään saada alulle. Elämä on niin arvaamatonta ja kummallista. Tuntuu, että tälle viikolle ajatuksia ja sulateltavaa on tulossa aivan liikaa. 

Huomenna kp 28. Alavatsaa juilii lievästi ajoittain. Ei mitään muuta kummempaa. Lugesteronien laitto loppui lauantaina. Olikohan tämä hoitokierto sitten tässä menkkoihin lopulta päättyen. Vessassa käyminen pelottaa ja valkovuodon tulo saa jännittämään joka kerta. Tekisi mieli tehdä testi huomenna, mutta turha kai tuhlata testiä. Onhan tuo kierto välillä venynyt 30 päiväänkin joten odotellaan. Jos vanhat merkit pitää paikkansa niin tällaisen jännäys -postauksen kirjoitettuani menkat alkavat jo samana päivänä. Hoitaja soittaa viikon päästä ja kysyy, miten meni. Kunpa olisi iloisia uutisia kerrottavana. Ei sitä osaa edes kuvitella.

Piinallista

On se tämä odottelu kyllä viheliäistä. Vaikka kuinka yrittää keskittyä muuhun, ja sitten katsoo mukamas pitkästä aikaa kalenteria, niin tuntuu ettei päivät kulu mihinkään. Tälläkin viikolla tuntuu olevan tuplasti päiviä. Ensi viikolla olisi menkkojen määrä alkaa jos on alkaakseen. Alavatsaa viilteli eilen illalla inhottavasti, pari viime päivää olen hytissyt viluisena sohvalla. Mies katseli sisälämpöä ja ihmetteli, miten palelen vaikka sisällä oli 24 astetta. Pregnylin sivuvaikutuksia varmaankin. 

Ajatukset kulkevat kahta rataa, välillä huomaan haaveilevani siitä, miten ensi viikolla mahdollisesti saan plussatestin ensi kertaa käteeni. Minä päivänä sen tekisin. Miten sitten reagoisinkaan, miltä se voisikaan tuntua. Sitten palaan maan pinnalle ja kaivan sisältäni sen pessimistin. Se vain toivoo, että jos ne pirun menkat on alkaakseen niin alkakoon sitten ennen viikonlopun mökkireissua, että pääsen edes paljuun polskimaan.

Ensimmäinen inseminaatio

Hei kaikki! Pitkästä aikaa kuulumisia meidän yritystaipaleelta. Nyt on sitten kolmas hoitokierto menossa ja eilen tehtiin vihdoin ja viimein inseminaatio! Mikä suuri helpotus se olikaan kun Gonalin annos todettiin viime perjantaina sopivaksi, tosin kahden follikkelin vasteella, joista toinen oli eilen ultrassa jättäytynyt hommasta pois. Pregnylin pistin lauantaina ja tosiaan eilen aamupäivällä oli itse toimenpideaika. Inseminaatio sujui helposti ja oli kivuton, nopea. Torstaina olisi tarkoitus aloittaa 10vrk Lugesteron kapselit alakautta kun progesteroni -arvo oli ollut alhainen. 

Voi, että osaa olla toive korkeammalla kuin koskaan. Miten sitä malttaa odottaa siihen asti että saisi testata. Yritän ajatella maltillisesti, että todennäköisyys ei raskautumiseen prosentuaalisesti nyt kovin paljoa suurempi tällä hoidolla ole. Ettei sitä sitten niin korkealta tipahtaisi. Lääkäri sanoi, että jos tulos negatiivinen niin yritetään vielä toisen kerran inseminaatiota samoilla annoksilla. Vain kaksi kertaa, ihmettelen. Ilmeisesti sperman laatu vaikuttanee siihen, montako kertaa inssiä tehdään? Jäipä tämäkin tarkemmin kysymättä, mutta eiköhän tuon ehdi jos tosiaan sinne viimeiseen inssiyritykseen asti päädyttäisiin. Nyt sitä vain toivoo, että tämä olisi vihdoin se viimeinen yritys.

(kuva lainattu täältä: http://wakeupsurvivesleep.com/2015/02/02/the-possibility/)

Mieli painuksissa

Syksy on saapunut ja yrityksemme jatkuu hoitojen merkeissä. 

Välikierto ensimmäisen hoitokierron jälkeen piteni 30 päivään. Kuukautiset kuitenkin pettymykseksi alkoivat, mutta jäivät kumman lyhyiksi ja siitä lääkärille viime käynnillä mainitsinkin. Ei osannut selittää. Kuukautisen alettua soittelin taas klinikalle ja samalla Gonal-annoksella jatkettiin. Viime maanantaina kävin sitten follikkeliultrassa, jossa näkyi vasemmalla kaksi rakkulaa, oikealla yksi. Kaikki kokoa 13 - 15mm. Lääkäri vaikutti epävarmalta ja kutsui vanhemman lääkärin paikalle katsomaan ultakuvia. Miettivät mahdollisuutta pistosten jatkamiseen vielä parin päivän ajan, kuulemma yksi rakkuloista olisi voinut kuoleutua pois mutta todennäköisyys monisikiöiseen raskauteen olisi nyt liian suuri. Yhdyntäkiellothan sieltä napsahtivat ja välikierron jälkeen, siis marraskuun paikkeilla, kokeiltaisiin pienemmällä Gonal-F 37.5 IU annoksella. MAR-testikin jäi siis taas väliin, inseminaatioon asti ei päästy vieläkään. Pirteällä hymyllä lääkäri toivotti tsemppiä ja kehoitti nyt vain kärsivällisyyteen. Kun vastaanotohuoneen oven kiinni takanani, tuntui että purskahdan itkuun. Käytävällä istui pariskunta, jotka katsoivat kun itkua niellen kävelin ohi. Varmasti aika yleinen ilme tuolla käytävällä ajoittain.

Olo on niin turhautunut ja pettynyt. Eikö mikään riitä? Miten tästä tuli näin vaikeaa? Eniten satutti miehen kommentti kun klinikalta tultua kerroin, että hutikierto tuli ja ei päästä taaskaan inseminaatioon. "Mitä me tehdään väärin?" se kysyi. Sekin niin kärsii.

Mieliala on viime aikoina painunut jonnekin syvälle. Unensaanti iltaisin on vaikeampaa, melatoniinilla saan itseni uneen. Kun unenpäästä saan kiinni niin nukun 10 tunnin unet enkä meinaa saada itseäni hereille. Töihin meno ja siellä olo tuntuu raskaammalta kuin koskaan. Asiaa ei helpota, että työkaveri, joka kertoi n. 2kk sitten jättävänsä miehensä kanssa ehkäisyn pois, kertoi pari päivää sitten olevansa raskaana. Olivat miettineet, että jos ei nyt syksyllä tärppää niin aloittaisivat ehkäisyn vuodeksi. Kun eivät halua loppuvuodesta syntyvää lasta, niillä on kun tutkimusten mukaan eniten oppimisvaikeuksia ynnä muuta. Olisipa meilläkin noin helppoa ja voisi pohdiskella kolmen vuoden lapsettomuuten sijaan vain lapsen syntymisen oikeaa ajoittamista.

Hoitajan soitto

Vapaapäivä alkoi tänään harmaana vaikka aurinko paistaa täydeltä terältä. Heräsin aikaisin, puhelin oli ollut äänellisellä yön jos hoitajan soittaisi heti aamusta klinikalta. Koko aamun oli masentunut olo, tuntui että itkettäisi mutta itku ei tule. Hoitoasiat ja pelko on myllänneet päässä, askeleet tuntui raskailta kun lampsin aamusta ruokakauppaan. Istuskelin hetken puistossa ja katselin kun joku työnsi vaunuja reippaana ohitse. Miten musta tuntuu, että nykyisin kaikki lähimaaston raskaana olevat ja lastenvaunuja työntelevät pyörivät meidän talon ympärillä? Jopa lähellä olevalla kirpputorilla tuntuu, että jokaisessa pöydässä on myynnissä vauvan vaatteita. Miten sitä alkaakaan silmä suodattaa esiin kaikki lapsiin liittyvät asiat kun aihe on itselleen niin pinnalla. Kumma.

Hoitajan soitti juuri äsken. Kerroin, että kuukautiset tulivat normaalisti kipuineen kaikkineen viime viikolla. "Okei, eli se kierto meni sitten siinä...joo..." hoitaja hymähteli. Ohjeisti, että seuraavassa kierrossa samoilla Gonal -annoksilla mentäisiin ja soittoa klinikalle taas kun menkat alkavat. Tavoitteena olisi päästä nyt inseminaatioon ja samalla ottaa MAR-testi mieheltä. Kysyin vielä progesteroni kokeen tuloksista, jotka olivat olleet 17.7 nmol/l, eli alakanttiin reilusti. Jouduin vähän nieleskelemään tuon kuullessani. Irroituspiikki oli ehkä otettu liian aikaisin, pohti hoitaja. En ihan ymmärtänyt pistoksen aikaisuuden merkitystä progesteroniin. Ei kai sillä liene väliä, huti mikä huti. Puhelun jälkeen itku sitten tulikin. Voi helvetti sentään, miten tää voi tuntuakin näin vaikeelta. Ensi hoitokierrolla saan sitten Lugesteronit loppukierrolle tukemaan. Jospa niistä olisi apua. 

Olen tässä pari päivää lueskellut IVF:stä ja muista. Pelottaa, että joudumme niihin asti. Toiveikkuus alkaa näköjään jos tässä vaiheessa vaihtua enemmänkin pelkoon. Mielessä pyörii pelko, että jos joudumme ottamaan kovemmat hoidot käyttöön ja nekin epäonnistuvat, niin mitäs sitten...jos pettymys tuntui jo näinkin kevyen hoitokierron jälkeen kovemmalta kuin koskaan niin miltähän sitten mahtaa tuntua jos IVF-hoitokierrot tulisivat toinen toistaan vastaan tuloksettomina? No, ainakaan vielä toistaiseksi ei olla siellä asti. Varmasti joku saattaisi nauraa, että näin vähillä hoidoilla turha miettiä ja pelätä vielä yhtään mitään, mutta minkä sitä tunteilleen voi.

Yk 39

Eipä päästy meillä raskaustestiin asti kun menkat alkoivatkin kp 26. Eli ihan ajoillaan. Tänään kp 5. On se kumma, miten sitä osaa vieläkin innostua pikku oireistaan ja tuntemuksistaan ihan liikaa. Silti joka kerta ne tuntuu jollain tavalla ainutlaatuisilta ja erilaisilta. Tulee tunne, että "NYT!! TÄÄ ON VARMAAN SITÄ!!!". Yeah right. Menkat sieltä ilmoittelivat vain tulostaan ja vihloivat vatsaa. 

Torstaina soittaa polilta hoitaja ja kyselee, miten meni. Pettymys oli aika paha niinkuin ounastelinkin, mutta alkaa jo vähän helpottaa. Jospa päästäisiin ensi hoitokierrossa inssiinkin asti niin saataisiin mieheltä siittiövasta-aineet katsastettua.

Piinaviikko

Viiden päivän kuluttua Pregnylistä olisi kulunut kaksi viikkoa. Ellei menkkoja kuulu niin voisi testata viikonloppuna. Pelottaa tämä viikko vähän. Onneksi yövuorot loppuvat keskiviikkoon ja jään vapaille. Jos tulee pettymys niin saa potea sen rauhassa. Jotenkin on sellainen tunne, että surku saattaisi olla asteen suurempi kuin luomukierrolla.

Eilen illalla vähän kipeähkösti tykytteli alavatsalla hetken. Töissä seisomaannoustessa vihlaisi niin, että jouduin menemään hetkeksi kaksinkerroin. Junassa sitten vilkaisin vatsaani ja mietin, onkohan siellä elämää vai ei. Eipä auta kuin odotella ja yrittää olla liikaa miettimättä. 

Helpommin sanottu kuin tehty.