tiistai 26. helmikuuta 2013

Uutta intoa ja mielenrauhaakin

Tänään on kp 10 ja ovulaatiotestailut on aloitettu taas. Greippejä on kauniissa rivissä jääkaapissa ja yhden sellaisen mehut tulee juotua joka päivä. Edellisen kierron pettymys on jälleen selätetty ja uutta intoa puhkuen kohti ovista! Tämä yrityskerta kyllä tuntuu olevan paljon rauhallisempi :)

Viime kuukautiset olivat harvinaisen runsaat, mutta kunnon vuotoa oli vain kaksi päivää! Se herätti epäilyksiä ja halusin tietysti varmistua, etten vaan ole sittenkin raskaana menkoista huolimatta. Vielä kun omituista nipistelyä alavatsassa on menkkojen jälkeen parina päivänä ollut. Teinpä siis tänään raskaustestin, joka oli negatiivinen. En tosin aamuvirtsasta, mutta eiköhän se olisi ollut positiivinen jos olisin raskaana. Kaikki tämä  epäily ja miettiminen siis sen vuoksi, ettei minulla oikeastaan olisi varaa odotella muutamia valemenkkoja ja sitten todeta olevanikin ties kuinka monennella viikolla. Viikolla kuusi kun pitäisi viimeistään aloittaa foolihapot maksimiannoksella ettei raskaus häiriinny lääkityksen vuoksi. 

Tilasin raskauskeiju -sivustolta testejä edullisesti ja ne siis tulivat tänään postissa. 11 liuskatestiä maksoi postikuluineen 9,50e eli onpahan säästetty pieni omaisuus kun ei tarvitse apteekin testejä hakea. Kaikenlisäksi nuo tilaamani liuskatestit ovat herkyydeltään 10 mIU/ml, kun taas apteekin oma ja clearblue taitaa olla 25 miU/ml (eli ne tarvitsevat paljon enemmän raskaushormonia, että plussa näkyy). Yksi Clearblue digitaalinen testi tosin minulla on myöskin jäljellä. Nyt kelpaa menkkojen myöhästellä!

Arki on juuri nyt hirveän kiireistä, töissä on paljon tekemistä ja siihen vielä vapaa-ajan projekteja, jotka vievät mukanaan. Ajatukset ovat nyt aivan jossain muualla kuin raskautumisessa, mikä on tietysti ihan hyväkin juttu. 
Jospa yritän jatkaa tällä mentaliteetilla :)

4 kommenttia:

  1. Heippa! Kiva löytää muitakin yrittäjiä, jään seuraamaan ja tsemppaamaan :)

    VastaaPoista
  2. Heippa vain! Teretulemast vain seurailemaan :)

    VastaaPoista
  3. Hmm.. lukiessani tätä sun blogia jäin pohtimaan tuota greippi mehua, että pitäisikö sen kenties auttaa johonkin vai miksi juot sitä päivittäin? Ei mulle vielä ihan valjennut, tosin en ihan joka postaustasi ole kyllä lukenut vielä. Ei sen puoleen, että toki siitä saa hyvät vitaamiinit; mutta onko sillä jotain merkitystä raskauden onnistumiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonmukainen konsti. Hedelmällisyys"lääkkeenä" greippimehua on ilmeisesti litkitty aika pitkäänkin. Sen pitäisi paksuntaa kohdun limakalvoja ja lisää ovulaatiolimaa, että hedelmöittynyt munasolu paremmin kiinnittyy. Ilmeisestikin näin. Monet tulleet raskaaksi heti kun greippimehua joivat, mutta eipä siitä tieteellistä taetta taida olla. Jos ei muuta niin ainakin ne vitamiinit saa :D

      Poista