sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Yk 3

Eilen aamulla tein testin ja negatiivista edelleen näytti. Joku olisi voinut nauraa siristelylleni keittön ikkunan edustalla, kun yritin luonnonvalossa tiirailla, näkyykö viivaa vai ei.
Sitten, juuri ennen töihin lähtöä, alkoikin kunnon menkat! VOIHAN PER...EI EI EI EI!!, mieleni huusi. Menkat siis 4 päivää myöhässä ja tavanomaista runsaampina. Suoraansanottuna vuodan kuin seula.
Pettymys on kyllä kova, koska sitä antoi jo vähän aikaista lupaa itselleen olla innoissaan. Koskaan ei ole kierto venynyt 30 päivään, mutta näköjään kerta ensimmäinenkin. Luontoäidillä on ilmeisesti kiero huumorintaju. 


Olin koko viime viikon hyvin väsynyt, nyt menkkojen alettua vielä surullinen ja kiukkuinenkin. Eilen teki mieli itkeäkin kun meni intoilemaan liian aikaisin. Piti vaan pidätellä ja nyt se pahin itketys onkin mennyt jo ohi (perhana, se olisi voinut tehdä terääkin). Oli vain niin vahva tunne kierron lopussa, että nyt on tärpännyt! Aloin jo kuvittelemaan kaikki mahdolliset raskauden vaiheet ja tulevat sukulaisen häät, joissa en voisi juoda skumppaa ja kaikki arvaisivat.
Ehkäpä tästä opin jotakin, ei parane nuolaista ennen kuin tipahtaa. 


Raskaustestin tekeminen on varmaan tulevaisuudessa  parempi suosiolla jättää sinne "menkat viikon myöhässä ja minua oksettaa joka aamu" -vaiheeseen. 

6 kommenttia:

  1. No onpa ikävää kieroilua luontoäidiltä... Just noin sitä sit kuitenkin käy, että ehtii jo intoilla kun on niin tavallisesta poikkeava kierto, ja sit kuitenkin ne tulla tupsahtaa... :/
    Tervetuloa yk 3:lle, meillähän on suht samankaltainen tilanne! ;)Tämä kierron lopussa testataan molemmat vasta kun menkat on myöhässä jne... Niin varmaan! :D
    Tsemppiä, niin se harmitus häviää kuukautisten myötä, ja vuodon loputtua olo onkin taas jo toivekas uuden kierron suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Joo, ei varmaan parane intoilla ennen kuin ovat tosiaankin myöhässä ;P Toivotaan parempaa onnea meille tässä kierrossa! Turha kai se on surkutella, sillä kohtahan se tikuttaminen ja uusi yritys taas alkaa :)

      Poista
  2. Ymmärrään täysin, miltä sinusta tuntuu. Itsellä kun oli tuo täysin sama tilanne tuossa kuukausi takaperin. Hemmetin epäreilua alkaa luontoäidin tällaisessa asiassa vitsailemaan! Viime kierrossa olin ihan varma että olen raskaana. En ollut. Tässä kierrossa minulla ei ole nyt sitten mitään odotuksia, koska ajattelen, että miksi nyt sitten tässäkään kierrossa muka onnistaisi. Epistä.

    VastaaPoista
  3. No äläs nyt noin sano, ainahan se mahis uusi on :) Paljon plussaisia tuulia sinne siis! Joo, eipä nää fiilikset kovin herkkua ole tosiaan. Täällä koitetaan siis orientoitua selviämään tästä menkkajomotuksesta ja pahimmasta masistelusta. Jospa se ovulaation bongaus viimeistään sitten piristää. Minäkin päätin kyllä nyt, että koitan jättää suurimmat odotukset pois. Vähintään viikon saa jatkossa menkat olla myöhässä, että mitään enää testailen, noihin testeihinhän kun uppoo omaisuuskin! !

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän tunteesi. Tääläkin välillä on tiirailtu ja käänelty ja väänelty testitikkua, että jos siinä sittenki näkyis ees pieni haamu se toinenki viiva, mutta ei. Pettymys on aina yhtä suuri ku näkee negaa sen testitikun kertovan. Paljon onnea ja yritystä meille, eiköhän se toivon mukaan kohta näytä kahta viivaa.

    VastaaPoista