2015

Hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille, paljon uusia onnellisia hetkiä ja toiveiden täyttymistä! 

2015. Ajatella, kaksi vuotta sitten aloittelin tämän blogin kirjoittamista ja todella silloin mietin, että tämä rakentuisi erilaiseksi. Että hyvin piankin kirjoittaisin raskaudesta ja kaikesta siihen liittyvistä tunteista, odotuksesta ja onnesta. En osannut kuvitellakaan, että tämä muokkautuisi lapsettomuusblogiksi. Jonkinlainen sellainen se nyt on. Samalla väylä minulle purkaa aika ajoin tätä turhautumista, pettymystä ja joskus vihaakin, kun kaikki tuntuu epäreilulta.

Kirjoitan tätä kotisohvalla illan hämärässä viltin alla, alavatsa aivan tulessa ja kouristeluissa eikä yhtään särkylääkettäkään ole kaapissa jäljellä. Kuumavesipullo on siis taas ystävä. Elikkäs ylläri vaan, menkat alkoivat eilen. Niinkuin aina. Joulukuun kierrosta muuten sen verran näin jälkikäteen, että se päättyi kp 33, mikä oli mulle aivan kummallista! Voitte kuvitella kun kp 33:n aamu alkoi, olinko hieman täpinöissäni. Olin ehkä enemmän kuin koskaan sitä mieltä, että nyt mun on pakko olla raskaana.  Ei näin pitkää kiertoa ole mulla koskaan. Ei koskaan. "...Nyt se tapahtuu, tässä se on. Jokohan menisi ostamaan sen testin." Sisällä alkoi jo kipristellä tunne, että kohta taidan todella näyttää miehelle positiivista testiä ja ottaisimme sitä onnea vastaan yhdessä. Illalla vuoto sitten alkoikin. Tuota pettymyksen määrää... miten sitä joskus antaakaan itselleen luvan olla niin varma.

Jonkin verran mieli on nyt tämänkin kierron jälkeen maassa (eikä ehkä tilannetta helpota, että olen katsellut menkkaisena sohvannurkassa Erilaiset äidit, Teiniäidit ym. sarjoja). Heittelin mielessäni ilmoille ajatuksen, että hei; ehkä me ollaan niitä pareja, jotka plussaa heti kun tutkimuksiin on varattu aika. Mystisesti "yrittäminen loppui" ja tärppäsi. No ei me nyt sitten oltu niitäkään.
Parin viikon päästä olisi aika Naistenklinikalle. Mies käy ensi maanantaina antamassa simppanäytteen labraan. Jännityksellä ja innolla odotan ensimmäistä vastaanottokäyntiä. Meidän hoitosuunnitelmaamme. Samalla jostain taka-alalta tuikkii pelko. Pelko siitä, että tutkimuksissa selviää jotain lopullista, negatiivista. Mutta tämä on käytävä läpi, tuli vastaan mitä tuli. Toivon mukaan vastaan tulee tänä 2015 vuonna kaksi viivaa raskaustestiin ja saan siitä teille ilolla jonain päivänä kertoa.

Tsemppiä kaikille siis tähän uuteen vuoteen ja kaikille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin me, paljon plussatuulia!

t. Sofia

Lähete

Käytiin lääkärin juttusilla omalla terveysasemalla toissapäivänä. Käynti oli juuri sellainen kuin ajattelinkin, vastaanottava lääkäri tympeä ja lyhytsanainen. Sellainen tietokoneen näytön tuijottaja. En ole rasisti ja kun omassa työssäni olen nähnyt myös ulkomaalaisia lääkäreitä, tiedän heidän osaavan ihan samat asiat, mutta se asenne ja vuorovaikutus ovat jotain niin kummallista. Lääkäri kyseli alkuun painot ja pituudet, otti verenpaineet ja kyseli elintavoista. Sitten muutama kysymys kuukautiskierrosta, oikeastaan vain onko säännöllinen, onko mitään ongelmia. Mies oli mukana myös ja häneltä elintavoista samat kysymykset. Sitten olikin sisätutkimuksen vuoro. Hyvin pikainen kopaisu ja housut jalkaan. Lääkäri istahti näyttönsä ääreen ja totesi, että laittaa lähetteen Naistenklinikalle.
Olin aivan ymmällä koska olin käsittänyt, että perusterveydenhuollossa tehdään ensin perustutkimukset, siemennesteanalyysit ym. ja sitten vasta lähetteet vetämään. Ja ainakin kyseltäs yrityshistoriasta enemmän, oltaisiin kiinnostuneempia? Menin vastaanotolta vain suoraan labraan ja otettiin TSH eli kilpirauhasarvo. Ajattelin vaan sitä, kuinka lähete tulee HUS:lta bumerangina takaisin hylättynä kun ei tarvittavia tutkimuksia ole tehty. Kai ne sit tietää...

Juuri äsken, n. 5 min. sitten soi puhelin. Lääkäri soitti ja kertoi TSH-arvon olevan normaali. Lähetteen oli tehnyt eilen ja se on hyväksytty, ihmeen nopeaa toimintaa, toivottavasti en vaan ymmärtänyt venäläisen aksentin vuoksi väärin. Nyt vain odotellaan kutsua Hormonipolilta. Puhelun jälkeen alkoi vapisuttaa ja tuli itku.

Kp 23

Kierto lähenee vähitellen loppuaan. PMS-oireet varmaan kurkistelevat esiin, kun tänään keittiötä siivotessa sain itkukohtauksen. Kaikki likaiset astiat, leivänmurut pöydillä ja loputtomalta tuntuva sotku alkoi itkettämään. Itkin ja mietin, että ehkä meille ei suoda lasta kun me ei osata pitää edes keittötä siistinä? Sitten itkin vielä vähän aikaa sille, että kaiken tämän itkun aiheuttaa todennäköisesti PMS enkä tule tästäkään kierrosta raskaaksi.

Niistin nenän, siivosin keittiön loppuun ja nyt kaikki on ainakin toistaiseksi ok. *huoh*

Pessimistin toiveikkaat testailut

Jaha. Kyllähän nuo marketin ovitestit alkoivat näyttää hailakkaa viivaa kp 10 tienoilla eli luultavasti ihan toimivia ovat. Sitten kp 12 (oletettu vahvan viivan päivä) oli minulla tietenkin iltavuoro. En töissä ehtinyt tietenkään testaamaan ja kun lopulta pääsin klo 21:00, totesin että reisille meni tämä testauspäivä sitten. 

Päätin kuitenkin yrittää ennen kotiinlähtöä osaston vessassa. Virtsaamalla suoraan tikkuun. Ei hyvä idea. Sihtaaminen virtsasuihkuun on aika mahdotonta noin pienellä tikulla, mutta yrittänyttä ei laitettu. Koska oli aivan infernaalinen pissahätä, en voinut edes harkita lähteväni hakemaan näytekippoa (niitäkin kun olisi meillä töissä pilvin pimein, tämäkin perinteinen tilanne "suutarin lapsella ei ole kenkiä"?). Tikku ehti täyttyä puoliksi ja testiviiva jäi lopulta tyhjäksi, mutta vahva viiva tuli tuloskohtaan kuitenkin! Jäinpä siis tulokseen, että ovis luultavasti oli noihin aikoihin? Ehkä. Loppujen lopuksi tarkalla ajankohdalla ei tässä kierrossa ollut niin merkitystä sillä päivät kierron puolivälissä tuli miehen kanssa hyödynnettyä harvinaisen tehokkaasti.

Nyt sitä sitten taas kuulostelee oloaan, tänään menossa kp 20 eli viikon verran menkkoihin aikaa. Näihin aikoihin sitä alkaa odottaa niitä tuttuja nippaisuja alavatsassa, noin viisi päivää ennen menkkojen alkua. Kunpa niitä ei nyt tulisi! Tulisipa vaikka joku ihan uusi, omituinen olo.

Kai joskus tavataan?

Aika on nyt varattu.
Omalle terveysasemalle heti joulukuun alkupuolella. Klo 10:15 aamulla me astellaan sitten lääkärin vastaanotolle ja päästään aloittamaan selvittelyt, tutkimukset. Olo nyt toiveikas ja raukea, me edetään viimein tässä asiassa johonkin!

Jaan tähän hetkeen ja tunteisiin sopivan, netistä löytämäni, runon. Toi kyyneleet väkisinkin silmiin.

"Tulisit jo meille,
et tiedä kuinka odotetaan.
Tuulien teille,
toiveeni kuiskata saan.
Sanattomin sanoin,
me sua kaivataan.
Ovemme on avoin,
kai joskus tavataan?
Tyhjä on syli,
mutta toiveita täynnä.

Emme pääse sun yli,
me sua jo rakastetaan."

Testaillaan taas

Ostin viikon alussa lähimarketista ovulaatiotestejä pitkästä aikaa. Hetken aikaa nojailin ostoskärryihin ja tuijotin alahyllyä, jossa testit nököttivät. "Jaksaisiko noita väkertää tehdä vai ei...onko noista ylipäätään mitään hyötyä?". Nappasin paketin kuitenkin ja tänään kolmas testipäivä. Kp 12. Haaleita viivoja tuli eilen ja toissapäivänä, jospas tänään vahvempaa raitaa ilmestyisi. Toivotaan.

Ja niin. Perhesuunnitteluneuvolan numero ja osoite paperilappusella on seissyt keittön pöydällä jo monta päivää. Huomenna soittoaika alkaisi kello 13. Ajattelin viimein soittaa.

Voihan pyhät

Viikon verran aikaa isänpäivään.
Viime vuonna se ei aiheuttanut mitään suurempaa surullisuutta. Tällä kertaa olen alkanut katsella miestä ja harmitella tosisssaan sitä, ettei hän voi sitä juhlistaa. Varmasti se miettii omalta osaltaan tuona päivänä, miksei meille ole suotu lasta. Tänäkin vuonna mennään tietysti käymään anoppilassa ja siellä kahvitellaan, miehen sisko lapsineen tietysti paikalla myös. Paikalla kaksi isää. Vaikka puhumme miehen kanssa avoimesta tästä lapsiasiasta, niin jotenkin en kykene kysymään, mitkä fiilikset ovat tänä vuonna? Tuntuu, että murrun ehkä enemmän jos saan kuulla sen pettymyksen sanoiksi puettuna mieheltä. Kun sen on alkanut nähdä joka kierron alussa jo päällepäinkin. Tiedän sen jo sanomattakin ja onhan sitä ääneen tarpeeksi harmiteltukin. Murtuisin ehkä enemmän kuin oman pettymykseni kohdatessa.

Viime äitienpäivä tuntui pahalta. Sitä mietti aamutoimillaan kaikkea sitä, mikä siitä päivästä puuttui. Heräisi siihen kun oma pieni ja mies toivottavat hyvää äitienpäivää, halauksia ja se aamupala vuoteeseen. Tarhassa tai koulussa tehty äitienpäiväkortti. Ehkä siihen olisi pienin kätösin piirretty tikku-ukkona meidän perhe?

Hyvää isänpäivää jo etukäteen kaikille isille! :)