maanantai 4. maaliskuuta 2013

Huti

Ovulaatiotesti muuttui positiiviseksi kp 12. Pieni määrä verta antoi vihiä, että taitaa olla se päivä ja illalla viiva tikkuun ilmestyikin. Lämmötkin nousivat puolella asteella 35,8 -> 36.3.
Juuri edeltävät kaksi iltaa oli touhuiltu makuuhuoneen puolella, ja oloni oli ovulaatiopäivänä töiden jälkeen kaikkea muuta kuin virkeä. Luulisi, että ovulaation aikaan halut olisivat olleet huipussaan mutta kissan viikset. Halusin vaan nukkua. Samoin seuraavana päivänäkin!
En voi uskoa, että tärkeä hetki vaan meni ohitse tuolla lailla. Eipä voi siis muuta kuin laskea sen varaan, että pikkukavereita on ollut jo valmiiksi odottelemassa sillä tässä kierrossa menikin sitten todelliset yritykset aivan reisille.

Enpä siis tältä kierrolta suurempia ihmeitä odottele.

Kiireinen viikonloppu takana, reissusta juuri palattiin. Ja pian olisi tiedossa risteilyä ja ulkomaanmatkaakin!



4 kommenttia:

  1. Älähän nyt, meillä tärppäsi juurikin kierrossa, jossa varsinainen ovispäivä jäi väliin, mutta edeltävät kaksi laitettiin uimareita liikkeelle! Olen muutenkin ymmärtänyt, että parempi on, kun on simppoja odottelemassa munasolua, kuin että tulevat myöhässä ja jälkeenpäin metsästävät jo irronnutta munasolua...

    VastaaPoista
  2. Meillä oli sama tilanne, ovulaatiopäivänä ei touhuiltu, ainoastaan edellisenä ja tärppi tuli :)

    VastaaPoista
  3. Noh, ehkä siis on toivoa vielä! Kummallistahan tuo olisikin jos jälkeläisten hankkiminen olisi todella vain siitä 24 tunnista kiinni :)

    VastaaPoista
  4. Blogissani on kiva arvonta käynnissä:
    http://dayafterday2012.blogspot.fi/2013/03/nyt-starttaa-jalleen-uusi-arvonta.html

    Tervetuloa vaikka vain poikkeamaan! :)

    VastaaPoista