Ensikäynti

Ensimmäinen käynti Hormonipolilla oli tänä aamuna. Miehen siemennestenäyte oli ok, hieman viitearvon alle jäi uivien siittiöiden osuus, mutta ei mitään merkittävää vajausta kuulemma. Huh, mikä helpotus. Varsinkin kun alkoi käynnin lähestyessä huomata, että miestä oikeesti hermostuttaa tulos. Nyt siis on vain selvitettävä minun vehkeiden laatu. Ultrassa lääkäri näki munasarjat hieman monirakkulaisina, mutta mistään PCO:sta ei ole kuulemma kysymys. Tuo jäi hämmentämään, mutta kyllähän se lääkäri tietää. Toivoa vain sopii, että follikkeli-ultrassa näky olisi positiivinen. Lääkäri kertoi sisätutkimusta tehdessään nopeasti hoitopolun, ivf:ään asti. Ihanasti totesi, että toivottavasti edes inseminaatioihin asti ei tarvitse mennä vaan onnistutaan kevyemmillä hoidoilla.

Papa otettiin ja seuraavaksi alkaakin sitten kierron kartoitus. Haluaisin niin sen jo seuraavassa kierrossa tehdyksi. Nyt on menossa kp 23 eli ensi viikon alussa pitäisi menkkojen alkaa ja kunnon vuodon alettua heti soitto ajanvaraukseen. Kp 3 - 5 olisi labrakokeet ja kp 10 - 12 follikkeli-ultraääni. Työvuorolista näyttää siltä, ettei aamuisin ainakaan juoksennella missään poleilla, mutta eiköhän joku saa vuoron vaihdetuksi jos on tarvis. Mitenköhän nää kaikki saa hoitumaan, jos mennään insseihin asti...noita käyntejä kun ei oikein voi töissä toivoa etukäteen.
Joka tapauksessa olen nyt niin innoissani, toiveikas ja tyytyväinen lääkärikäyntiin. Asiat lähtevät soljumaan eteenpäin.

Miten te muut vuorotyöläiset olette hoitaneet työ-poli -välillä juoksentelut? 

(kuva täältä: http://www.lily.fi/blogit/battre-liv/neuvolaa-ja-univajetta)

Minustako juoksija?

Liikunta ei ole jostain syystä koskaan ollut mun juttu. Kuitenkin olen aina ihaillut urheilullisia ihmisiä. Salilla säännöllisesti käyviä ihmisiä. Helakan punaposkisia ja suorituksensa jälkeen hengästyneitä hiihtäjiä televisiossa talvikisoissaan. Reippaita juoksijoita, jotka lähtevät aamuisin klo 06 lenkille ihan vaan koska päivästä ei muuten tulisi yhtään mitään ilman sitä. Voi kun löytäisi itsestäänkin sellaisen vimman, että olisi pakko liikkua!

Mies on saanut meidän yhdessäoloaikana muutamia ylimääräisiä kiloja ja onkin tällä hetkellä ylipainoinen. Ostin sille aktiivisuusrannekkeen joululahjaksi kun oli siitä paljon puhunut. Sen innostamana se kävi viimein ostamassa talvelle urheiluvaatetta ja on nyt käynyt lenkillä melkein päivittäin, joskus jopa x2 pvä. Ja heti aamusta. Arvostan!

Pari viikkoa sitten käytiin yhdessä Budget Sportissa, josta alelaareista minäkin löysin kunnon lenkkeilyvarusteet talvijuoksuun tarkoitettuja sukkia ja hanskoja myöten. Innostuin oikein huolella ja nyt olen minäkin käynyt 5-6 km kävelylenkillä lähes päivittäin. Olen varovaisesti aloitellut intervalliharjoittelua sykemittarin kanssa, sellaisia 1-2 minuutin hölkkäosuuksia alkuun. Syke tahtoo nousta liiaksikin jos yli 2 minuutin hölkkää. Eli kuntoni taitaa vielä olla tasoa "rapa". Eiköhän se tästä parane vähitellen. Tavoitteena olisi päästä tuohon kunnon juoksuunkin jossakin vaiheessa ja juosta kokonaiset 1 km! Ehkä minustakin voi kuoriutua lenkkeilijä, nyt on menossa se sopeutusvaihe, jossa yritän tehdä lenkkeilystä tapaa. Sitä täytyy vaan kiskoa itsensä liikkeelle. Ja voi sitä fiilistä loppuvenyttelyn ja suihkun jälkeen; olen touhua täynnä, virkeä ja hyvällä tuulella! Ihan mahtava olo kyllä. Eikä tuo kunnon parantaminen ainakaan hallaa tee raskautumisyritykseenkään. Toivottavasti tämä into pysyisi :)

Laitoin juuri mp3-soittimen lataukseen pitkästä aikaa. Taidan kohta kiskaista lenkkivaatteet ylle ja napit korviin ja lähteä lenkille! 

Onko teillä herännyt liikkumisintoa joulun jälkeen?

2015

Hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille, paljon uusia onnellisia hetkiä ja toiveiden täyttymistä! 

2015. Ajatella, kaksi vuotta sitten aloittelin tämän blogin kirjoittamista ja todella silloin mietin, että tämä rakentuisi erilaiseksi. Että hyvin piankin kirjoittaisin raskaudesta ja kaikesta siihen liittyvistä tunteista, odotuksesta ja onnesta. En osannut kuvitellakaan, että tämä muokkautuisi lapsettomuusblogiksi. Jonkinlainen sellainen se nyt on. Samalla väylä minulle purkaa aika ajoin tätä turhautumista, pettymystä ja joskus vihaakin, kun kaikki tuntuu epäreilulta.

Kirjoitan tätä kotisohvalla illan hämärässä viltin alla, alavatsa aivan tulessa ja kouristeluissa eikä yhtään särkylääkettäkään ole kaapissa jäljellä. Kuumavesipullo on siis taas ystävä. Elikkäs ylläri vaan, menkat alkoivat eilen. Niinkuin aina. Joulukuun kierrosta muuten sen verran näin jälkikäteen, että se päättyi kp 33, mikä oli mulle aivan kummallista! Voitte kuvitella kun kp 33:n aamu alkoi, olinko hieman täpinöissäni. Olin ehkä enemmän kuin koskaan sitä mieltä, että nyt mun on pakko olla raskaana.  Ei näin pitkää kiertoa ole mulla koskaan. Ei koskaan. "...Nyt se tapahtuu, tässä se on. Jokohan menisi ostamaan sen testin." Sisällä alkoi jo kipristellä tunne, että kohta taidan todella näyttää miehelle positiivista testiä ja ottaisimme sitä onnea vastaan yhdessä. Illalla vuoto sitten alkoikin. Tuota pettymyksen määrää... miten sitä joskus antaakaan itselleen luvan olla niin varma.

Jonkin verran mieli on nyt tämänkin kierron jälkeen maassa (eikä ehkä tilannetta helpota, että olen katsellut menkkaisena sohvannurkassa Erilaiset äidit, Teiniäidit ym. sarjoja). Heittelin mielessäni ilmoille ajatuksen, että hei; ehkä me ollaan niitä pareja, jotka plussaa heti kun tutkimuksiin on varattu aika. Mystisesti "yrittäminen loppui" ja tärppäsi. No ei me nyt sitten oltu niitäkään.
Parin viikon päästä olisi aika Naistenklinikalle. Mies käy ensi maanantaina antamassa simppanäytteen labraan. Jännityksellä ja innolla odotan ensimmäistä vastaanottokäyntiä. Meidän hoitosuunnitelmaamme. Samalla jostain taka-alalta tuikkii pelko. Pelko siitä, että tutkimuksissa selviää jotain lopullista, negatiivista. Mutta tämä on käytävä läpi, tuli vastaan mitä tuli. Toivon mukaan vastaan tulee tänä 2015 vuonna kaksi viivaa raskaustestiin ja saan siitä teille ilolla jonain päivänä kertoa.

Tsemppiä kaikille siis tähän uuteen vuoteen ja kaikille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin me, paljon plussatuulia!

t. Sofia

Lähete

Käytiin lääkärin juttusilla omalla terveysasemalla toissapäivänä. Käynti oli juuri sellainen kuin ajattelinkin, vastaanottava lääkäri tympeä ja lyhytsanainen. Sellainen tietokoneen näytön tuijottaja. En ole rasisti ja kun omassa työssäni olen nähnyt myös ulkomaalaisia lääkäreitä, tiedän heidän osaavan ihan samat asiat, mutta se asenne ja vuorovaikutus ovat jotain niin kummallista. Lääkäri kyseli alkuun painot ja pituudet, otti verenpaineet ja kyseli elintavoista. Sitten muutama kysymys kuukautiskierrosta, oikeastaan vain onko säännöllinen, onko mitään ongelmia. Mies oli mukana myös ja häneltä elintavoista samat kysymykset. Sitten olikin sisätutkimuksen vuoro. Hyvin pikainen kopaisu ja housut jalkaan. Lääkäri istahti näyttönsä ääreen ja totesi, että laittaa lähetteen Naistenklinikalle.
Olin aivan ymmällä koska olin käsittänyt, että perusterveydenhuollossa tehdään ensin perustutkimukset, siemennesteanalyysit ym. ja sitten vasta lähetteet vetämään. Ja ainakin kyseltäs yrityshistoriasta enemmän, oltaisiin kiinnostuneempia? Menin vastaanotolta vain suoraan labraan ja otettiin TSH eli kilpirauhasarvo. Ajattelin vaan sitä, kuinka lähete tulee HUS:lta bumerangina takaisin hylättynä kun ei tarvittavia tutkimuksia ole tehty. Kai ne sit tietää...

Juuri äsken, n. 5 min. sitten soi puhelin. Lääkäri soitti ja kertoi TSH-arvon olevan normaali. Lähetteen oli tehnyt eilen ja se on hyväksytty, ihmeen nopeaa toimintaa, toivottavasti en vaan ymmärtänyt venäläisen aksentin vuoksi väärin. Nyt vain odotellaan kutsua Hormonipolilta. Puhelun jälkeen alkoi vapisuttaa ja tuli itku.

Kp 23

Kierto lähenee vähitellen loppuaan. PMS-oireet varmaan kurkistelevat esiin, kun tänään keittiötä siivotessa sain itkukohtauksen. Kaikki likaiset astiat, leivänmurut pöydillä ja loputtomalta tuntuva sotku alkoi itkettämään. Itkin ja mietin, että ehkä meille ei suoda lasta kun me ei osata pitää edes keittötä siistinä? Sitten itkin vielä vähän aikaa sille, että kaiken tämän itkun aiheuttaa todennäköisesti PMS enkä tule tästäkään kierrosta raskaaksi.

Niistin nenän, siivosin keittiön loppuun ja nyt kaikki on ainakin toistaiseksi ok. *huoh*

Pessimistin toiveikkaat testailut

Jaha. Kyllähän nuo marketin ovitestit alkoivat näyttää hailakkaa viivaa kp 10 tienoilla eli luultavasti ihan toimivia ovat. Sitten kp 12 (oletettu vahvan viivan päivä) oli minulla tietenkin iltavuoro. En töissä ehtinyt tietenkään testaamaan ja kun lopulta pääsin klo 21:00, totesin että reisille meni tämä testauspäivä sitten. 

Päätin kuitenkin yrittää ennen kotiinlähtöä osaston vessassa. Virtsaamalla suoraan tikkuun. Ei hyvä idea. Sihtaaminen virtsasuihkuun on aika mahdotonta noin pienellä tikulla, mutta yrittänyttä ei laitettu. Koska oli aivan infernaalinen pissahätä, en voinut edes harkita lähteväni hakemaan näytekippoa (niitäkin kun olisi meillä töissä pilvin pimein, tämäkin perinteinen tilanne "suutarin lapsella ei ole kenkiä"?). Tikku ehti täyttyä puoliksi ja testiviiva jäi lopulta tyhjäksi, mutta vahva viiva tuli tuloskohtaan kuitenkin! Jäinpä siis tulokseen, että ovis luultavasti oli noihin aikoihin? Ehkä. Loppujen lopuksi tarkalla ajankohdalla ei tässä kierrossa ollut niin merkitystä sillä päivät kierron puolivälissä tuli miehen kanssa hyödynnettyä harvinaisen tehokkaasti.

Nyt sitä sitten taas kuulostelee oloaan, tänään menossa kp 20 eli viikon verran menkkoihin aikaa. Näihin aikoihin sitä alkaa odottaa niitä tuttuja nippaisuja alavatsassa, noin viisi päivää ennen menkkojen alkua. Kunpa niitä ei nyt tulisi! Tulisipa vaikka joku ihan uusi, omituinen olo.

Kai joskus tavataan?

Aika on nyt varattu.
Omalle terveysasemalle heti joulukuun alkupuolella. Klo 10:15 aamulla me astellaan sitten lääkärin vastaanotolle ja päästään aloittamaan selvittelyt, tutkimukset. Olo nyt toiveikas ja raukea, me edetään viimein tässä asiassa johonkin!

Jaan tähän hetkeen ja tunteisiin sopivan, netistä löytämäni, runon. Toi kyyneleet väkisinkin silmiin.

"Tulisit jo meille,
et tiedä kuinka odotetaan.
Tuulien teille,
toiveeni kuiskata saan.
Sanattomin sanoin,
me sua kaivataan.
Ovemme on avoin,
kai joskus tavataan?
Tyhjä on syli,
mutta toiveita täynnä.

Emme pääse sun yli,
me sua jo rakastetaan."