Verikoe

Nyt on käyty sitten progesteroni -verikokeessa. Toissapäivänä...seitsemän päivää ovisplussan jälkeen ja kahdeksan päivää ennen odotettuja kuukautisia, eli juuri oikeaan aikaan. Ensi viikolla kuuluisi sitten soittoa lääkäriltä, mikä on tulos. Jännittävää. Tietääkseni S-Prog kokeessa pitäisi tosin käydä muutamana kuukautena, että voitaisiin varmistua, ovuloiko todella vai ei. Kaippa tuosta yksittäisestäkin voi jotakin päätellä. Oli muuten hurjan kallista mehiläisessä yksi verikoe; 43 euroa! Meinasin pyörtyä kassalle, mutta käyty mikä käyty. Kunnallisella olisi varmaan hiukkasen halvempaa.

Pienimuotoisen sydänkohtauksen sain näytteenotossa kun kysyin papa -tulostani. Lääkäriltä kun ei ollut soittoa kuulunut eikä sovittu, että jättääkö soittamatta jos näyte puhdas olisi. Labrahoitaja siinä ystävällisenä sanoi voivansa katsoa tuloksen ja alkoi näpytellä konettaan. Pitkään. Pysähtyi katsomaan näyttöä joksikin aikaa ja silmien liikkeestä näki, että lukee tekstiä vakava ilme kasvoillaan. Sitten toteaa epävarman oloisena, että "ööö...ootas mä avaan vielä ton toisen sivun kun tässä ei oikeeeen...näy....". Sydän alkoi hakata ja ajattelin kauhuissani, että "tämäkö on nyt se hetki kun kuulen ikäviä uutisia, apua! Kohdunkaulasyöpä! Sädehoidot! Etäpesäkkeet!!"

Tulos oli tietysti puhdas. Pakkoko niitten on tuolla lailla arpoa kun toinen istuu tuomiolla vieressä?

Huojennusta

Kävin tällä viikolla gynekologilla. Vihdoin ja viimein oikealla gynekologilla koska aikaisempi käyntini on ollut omalla terveyskeskuksella perus-tk-lääkärin vastaanotolla, jolla tosin sanottiin olevan kokemusta naistentaudeista ja gynekologisesta perustutkimuksesta. Mehiläisen vastaanotto oli kyllä aivan eri luokkaa, miten ihanalta tuntui kun tunsi olevansa viimein oikeasti osaavan ihmisen kanssa tekemisissä. Kaksi vuottahan sain venyteltyä tuota käyntiä ja nyt se on hoidettu!

Normaalit munasarjani ! :)

Kerroin jo puolisen vuotta kestäneestä raskautumisyrityksestä, ja hän kehoitti vain vielä sinnikkäästi yrittämään. Vielä ei tarvitsisi huolestua, niinkuin kyllä tiesinkin. Silti, kun sen kuuli asiantuntijalta, se huojensi oloa. Vielä enemmän se, että tarjoutui mahdollisuus ultraäänellä tarkistaa, onko kaikki varmasti ok. Lääkäri ehdotti kuvausta kun epäilin, josko kohdun limakalvot olisivat minulla liian ohuet; menkat kun tahtovat jäädä ajoittain aika lyhyiksi. Menossa oli siis tuolloin kp 17 ja kohdun seinämät näyttivät lääkärin mielestä riittävän paksuilta, n. 10mm. Samoin munasarjat olivat normaalin ja aktiivisen näköiset. Aika kallishan tuo kuvaus oli, mutta eipä tarvitse ainakaan enää epäillä ja miettiä, onko kaikki kunnossa. Olen normaali! :D

Foolihappo -respankin kirjoitti uusiksi. Epileptikkona minulle olisikin suositus lääkärin mukaan syödä 5mg foolihappoa jatkuvasti. Hänen mielestään voisi annoksen nosto 1mg:sta 4mg:aan olla liian myöhään vasta kun raskaus todettaisiin. Huh, ehkä pääkoppaan erikoistunut lääkäri ei siis ollut kuitenkaan se luotettavin osaaja antamaan annostusohjeita näissä asioissa :) Apteekkiin siis piakkoin hakemaan tabletit. Ovulaatiotestejä lääkäri suositteli käyttämään ja sainkin ohjeistuksen tulla progesteroni-verikokeeseen 7 vrk ovisplussan jälkeen. Ensi kierrossa alkaa siis tikutus jälleen ja sitten näytettä antamaan labraan kun viikko plussasta on kulunut.

Aukiolotutkimuksesta lääkäri myös mainitsi ja sanoi, että se voitaisiin ihan hyvin tehdä piakkoinkin jos haluaisin. Onko siitä kenelläkään kokemusta? Googlettamalla nopeasti aiheesta löysin vain tuskallisia kokemuksia. Huh. Onko se todella niin kivuliasta?

Kymmenen

Niinpä niin taas. Yk 10 pyörähti käyntiin! Juuri seuraavana päivänä tuosta piinailu -postauksestani. Ja ihan ajallaanhan nuo menkat tulivat. Kun vaan aina malttaisi mielensä, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Kp 2 siis tänään. 

Että höh... nuo pienet pahan olon aallot menkkojen lähestyessä saivat jo niin varmaksi. Haha, ehkä olinkin vain syönyt jotain sopimatonta?

Mutta eipä kai jaksa masennella. Ensi kierrosta sitten (taas) tärppää, eikös niin?

Piinaavaa

Se tunne kun tietää, että menkkojen pitäisi alkaa. Tänään tai huomenna. Tai, että jos ne alkaakin ylihuomenna eivät ne silloinkaan olisi periaatteessa kuin päivän myöhässä. Oi, että tämä vaihe on inhottavan jännittävä! Alkaako vai eikö ala? Alkaisi nyt että pääsisin jo eteenpäin siitäkin pettymyksestä?

Tänään kp 27/28 ja eilen hieman vaalean punertavaa vuotoa. Kaupassa kävelin tietysti tänään tottuneesti sidehyllylle; "näille tulee pian käyttöä..". Oikeastaan yleensä sen 2-3h sisällä alkaa kunnon vuoto, mutta nyt on kulunut pian vuorokausi eikä mitään tapahdu. MIKÄ PIINA, pyörin täällä kuin kissa pistoksissa!

Ei auta muu kuin odotella.

Yk 9

Uusi yritys alkoi taas pari viikkoa sitten. Ovulaatiotestejä en tässä kierrossa aloittanut vaikka harkitsinkin. Olen tyytynyt vain vilkaisemaan välillä, missä vaiheessa kiertoa mennään ja yritetään taas ajoittaa touhuilut hyvin. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä, suositus yhdynnöille "joka toinen päivä" on toteutunut tässä kierrossa eli todennäköisyys on ehkä suurempi kuin aikaisemmin; ehkä?

Tänään on kp 13. Eilinen ja näköjään tämäkin päivä ovat olleet synkeitä. Ei oikein tunnu saavan kiinni mistään ja tuntuu, että kaikki kaatuu päälle. Eikä mikään onnistu. Tuntuu, että olen hetkellisesti niin ulkopuolella elämästä enkä onnistu missään. Kaikesta häviää hohto ja ehkä jossain määrin tiedostamaton stressi ottaa vallan. Tunteet tulee pintaan ja väsymys iskee. Tämä on taas niitä päiviä.

Perheessä on ongelmaa, äidin tukena täytyisi jaksaa olla ja ainoat vapaapäiväni kuluvatkin hänen luonaan käydessä. Illalla en monesti saa unta ja mietin hänen asioitaan. Paras ystäväni on myös lapsellisuuttaan suuttunut minulle, enkä edes jaksa kirjoittaa miksi. Pienin asia, mutta sitäkin raivostuttavampi on, että myös viimeisen 2 viikkoa yrittänyt aloittaa suursiivousta, mutta en saa itseäni aktivoitua liikkeelle muuta kuin töihin. Nyt tämän kirjoitettuani aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä siivouskaapille... huokaus.

Suuria muutoksia olisi tuloillaan (edes jotakin ihanaa ja positiivista!). Olemme todennäköisesti syksyn aikana, viimeistään ensi kevään korvilla, muuttamassa isompaan asuntoon; rivitaloon, jossa oma pihakin! Olen innoissani asiasta, sillä en ollenkaan pidä nykyisestä asunnostamme. Enää. Lasta ajatellen se onkin alkanut näyttää ihan liian pieneltä. Pieniä viimeistelyjä täytyisi nykyisessä asunnossa vielä tehdä ja vaatehuonekin rempata siihen kuntoon, että se näyttäisi järkevältä. Niin paljon olisi tehtävää. Onneksi on tuollainen ihana remppamies omasta takaa <3

Tärppitoivein, 

Sofia.

Ps. Kamala kun olen kirjoitellut vähän viime aikoina. Täytyisi varmaan aktivoitua :)

Vaatetta pienelle

Viimeisin neuletyöni on neuletakki vauvalle. Se on vielä tosin ilman huppua ja napitkin ovat irrallaan vailla napinläpilenkkejä.

Sen verran tuossa on ollut jo tähän asti vaivaa, että räpsäisin tällaisen välietappikuvan. Varmaan kohta 3kk olen tuota värkännyt, välillä enemmän ja vähemmän. En siis tosiaankaan ole mikään nopea neuloja. Enkä nyt tuota jälkeäkään kaikessa kohtaa ylistäisi, varsinkaan viimeistelyssä; nuo taskut kun menivät ommellessa niin kurttuisen näköisiksi. Mutta eihän se vauva kurttuisista taskuista valita?

Tämän saa joskus pieni ylleen <3

Huppua siis seuraavaksi neulomaan, katsotaan mitä siitä tulee kun ohjeet tuntuvat olevan välillä niin hankala ymmärtää. Neuletakin ohje on siis "Suloiset silmukat" -kirjasta, josta olen aiemmassa postauksessa kirjoittanut. Takki neulotaan hiukan erikoisella tavalla; ensin etukappaleet ja hihojen etuosa helmasta alkaen. Sitten nämä kaksi osaa yhdistetään ja neulotaan loppuun harteilta takahelmaan. Huppu sitten erikseen.

Käytin Novitan 7 veljestä -lankaa nro.276, väri 060.

Ystävälle kertominen

Jokin aika sitten puhuin raskautumisaikeista ystävälleni, jonka kanssa olemme tunteneet jo peruskoulusta lähtien. Omalla tavallaan meillä on aina ollut sellainen tuliherkkä ystävyyssuhde, joten en tosiaankaan voinut olla varma, miten ystäväni suhtautuisi asiaan. Tiesin, että hän on yrittänyt miehensä kanssa jo pidemmän aikaa, ja siinä istuessamme aurinkoisella terassilla ystäväni alkoi kertoa, kuinka aikoo hankkia Terolut -kuurin koska lasta ei ole kuulunut pian kahteen vuoteen. Kertoilin kuulleeni lääkkeestä ja kyselin myös, onko kokeillut ovistestejä ym. Sitten pienen hiljaisuuden jälkeen tokaisin, että "niin...itseasiassa mekin on jätetty ehkäisy pois." Ystäväni kysyi, ei ehkä edes yllättyneenä, että milloin... ja siitä sitten luontevasti puhuimmekin tunnin verran raskautumisaikeista, suunnitelmista, turhautumisesta ja lupasin myös muutaman ovulaatiotestin ystävälleni kun en niitä ainakaan nyt tarvitse ja iso kasa niitä vielä on. Oli niin helpottavaa kun sain kerrottua hänelle asiasta!

Ystävälläni on sairaus, joka hyvin todennäköisesti vaikuttaa raskautumiseen. Eikä nuoruudessa podettu sukupuolitautikaan ehkä helpota asiaa. Jälkimmäisesti en ole puhunut mitään, kyllä hän sen itsekin tietää, mutta tuosta kilpirauhasen vajaatoiminnasta keskustelimme. Terveydenhuoltoalalla kun itse olen ja thyroksiini -lääkitys on tuttu juttu. Ystäväni kyllä tietää, että lääkepitoisuuden tasapaino on tärkeä juttu, mutta silti hän ei ollut käynyt verikokeissa pitkiin aikoihin. Oireetkin sopivat kuvaan, että ei ole hoito kunnossa. En tästä hänelle saarnannut mitenkään liiaksi, mutta mainitsinpa että kilpirauhasen vajaatoiminta voi vaikeuttaa raskautumista. Plus aiheuttaa vaurioita lapselle, jos raskaaksi tulee eikä hoito ole tasapainossa.

Jotenkin vastuutonta meininkiä, en voinut olla miettimättä. Kehoitin häntä menemään pikimmiten verikokeisiin.

Silti en voinut olla enemmänkin ajattelematta sitä, mitä ystävyydellemme käy jos saamme lapsen ennen heitä. Minulla ei ystäviä liiaksi ole, oikeastaan sellainen todellinen ystävä on vain tämä yksi ja sanonpa sen, että jos hänet menetän niin aika yksin olisin. Ystäväni pelkää lapsettomuutta sen verran, että pelkään hänen ottavan sen jotenkin takaiskuna jos joutuu katsomaan vierestä meidän onnea jonain päivänä.

Ystävyys osaa olla joskus vaikeaa. Onko kenelläkään kokemuksia, miten ystävyyden on käynyt lapsen tulon myötä?