Uusi vuosi, toivottavasti uudet kujeet

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä. Tuttava pariskunta oli meillä viettämässä iltaa lapsensa kanssa, joten harjoittelu rauhallisemmista uusista vuosista tuli koettua. Illallinen ja pari skumppalasillista nautittiin siivosti ja raketit ammuttiin puoliltaöin. Oikeastaan kiva vuodenvaihde vaikkakin erilainen, mihin on totuttu.

Vuoden vaihduttua lähdin ystäväni kanssa reissuun Pariisiin! Kaupunki oli kaunis ja oikeastaan joka ilta illallisella (ja joskus ranskalaiseen tyyliin päivälläkin) tuli nautittua lasillinen punaviiniä. Istuessamme yhtenä päivänä ravintolan terassilla, hetken ajatukseni olivat raskautumisessa ja toivoin, että punaviini saisi veren kiertämään ja jospa joku pieni tarttuisi kiinni. Hetken päästä sain puhelimeeni viestin, että lähipiirissä on onnellisesti lisäännytty ja vauva syntynyt. Ilmeeni oli hetken aikaa varmaan lievästi sanottuna hapan, enkä voinut katsoa enempää tuota hellyyttävää kuvaa vastasyntyneestä. Onnittelut vain ja puhelin kiinni. Olen kamala, ajattelin.

Ovulaatiotestit jäivät jälleen tässä kierrossa ja ajoitin ovulaation kalenteria silmäilemällä juuri pariin päivään ennen matkan alkua. Nuo päivät tulikin hyödynnettyä ahkerasti, joten ainakaan ei voi harmitella, etteikö pikku kavereita olisi ollut tarpeeksi odottelemassa.

Nyt on meneillään Kp 21, eikä tunnu mitenkään erilaiselta. Nyt olen pitkästä aikaa hölmönä tarkkaillut itseäni, olotilaa ja jokaista mahdollista pikku vihlaisua alavatsalla. Viikonloppuna tuntui viiltävä vihlaisu, joka on saanut taas toiveen suuresti heräämään. Jotenkin erilainen, kuin aiemmin; jospa NYT?! Skitsofreenisen lailla taustalla myös hihkuu tuttu ajatus; "se on vain keltarauhanen, calm down!". Mieli on malttamaton ja tiedän, että kun menkkojen alku lähenee, alkaa taas jännitys wc-reissuilla. Sitä odotellessa.

Vuosi yritystä siis meillä takana, kokonainen vuosi jo. Yk 15. Varmaankin kevään korvilla voisi harkita sitä aukiolotutkimusta, ja muutoinkin ajanvarausta tarkempiin selvittelyihin. Voikun niihin asti ei tarvitsisi mennä. Mutta tämä vuosi on vasta aluillaan, kaikkea ehtii vielä tapahtua.

Onnellista, toiveikasta ja ennen kaikkea ONNEKASTA Uutta Vuotta 2014 teille kaikille! 

T.Sofia

Flunssan kourissa

Minä, joka sairastan hyvin harvoin, onnistuin sitten saamaan flunssan. Tietysti kuitenkin sen tasoisen, että juuri ja juuri taidan olla työkykyinen eli tänään olisi vääntäydyttävä yövuoroihin. Eilinen meni saikkupäivää viettäessä sohvan uumenissa. 

Iltaa kohden olo hieman parani ja täytyi tietysti flunssaa uhaten purkaa viimeisiä laatikoita ja järjestellä tavaroita muuton jäljiltä. Löysin muovipussin, jossa oli kaikki langat ja neulepuikot, mukanaan valmiit pikkusukat, lapaset ja body. Keskeneräinen pieni villatakkikin. Ja pienet kengät ym. Niitä hypistelin sohvalla tovin ja neulomisintokin alkaisi taas heräillä. Kirjalaatikosta löysin "Lapsen kanssa" -kirjan, jonka ostin kirjaston poistomyynnistä sekä kirjan "Isä syntymässä", joka oli ihan pakko ostaa kirpparilta ajatuksella, että aion tehdä sitten joskus miehelle isyyspakkauksen :) Tuonne ne sujahtivat lipaston laatikkoon kaikki vauva-aiheiset jutut. Salainen laatikko, jonka sisältö kertoo siitä, mitä niin kovasti toivotaan.

Katselin eilen Yle Areenan kautta "Teiniäidit" -sarjaa. Roosan vauvan selviytymistä on mielenkiintoista seurata ja Demi vaikuttaa ikäisekseen kypsimmältä. Ja taisi olla jopa kaikista nuorinkin. Siinä mielessä ikä ei kai vaikuta siihen, miten lapsesta osaa huolehtia; mutta ovat nuo kaikki kyllä niin nuoria, hyvänen aika. Jaksoja katsellessa mietin omaa 27-vuoden ikääni, olenpas minä vanha ja lapsetonkin vielä! Ja jos noilla on jo muksut, niin eikö minulla ole jo näin ikäloppuna kiire? Ei kai sentään. Vuosi olisi vielä aikaa siihen ikään, johon mennessä olen aina toivonut ensimmäisen lapsen saavani. Mutta kaikkihan ei aina mene toiveiden mukaisesti.

Mielentila

Mistä nämä kaikki vauvauutiset oikein nyt tulvivat, työkavereista ainakin kaksi on jo hihkunut tuttaviensa ultraustuloksista "tyttö tulossa! Poika tulossa, jee!", vanha koulukaveri kertoi ilouutiset viikko sitten ja miehen siskokin posahtaa ihan kohta. Voi taivas. Onnea siis heille.

En ole hetkeen kokenut murheellisia olotiloja näistä uutisista, mutta kyllä se vaan hetkittäin nousee pintaan. Ja kysymys, mikset jo tärppää? Niinkin väsähtänyt olen tähän touhuun, etten ole syönyt edes foolihappoja säännöllisesti ja nytkin uudet on hakematta apteekista. Vuoden niitäkin popsinut ja aivan turhaan. Ainoastaan ovulaation aikoihin, jonka senkin olen arvioinut kalenterista, mieleni jaksaa pieneksi hetkeksi aktivoitua ajattelemaan raskautumista. Lopulta kuitenkin tunnen kaiken yrityksen keskellä, ettei tästä  mitään tule. Mielessäni jopa kohdunkaulanikin on niin ummessa, ettei edes siitä ui yksikään siittiö läpi. Ja jos ui, niin täysin metsään menee silti, munasolu ei kuitenkaan tartu tai jotain muuta mukavaa. Onneksi seksi on hyvää ilman sitä raskautumistakin, jos tästä jotain positiivista yrittää repiä.

Nimimerkki: Kyynistymäänpäinkö

Rauhaton marraskuu

Marraskuu oli aika rankka kuukausi. Muuttourakka kaikkine pakkaamisineen vei viikot aika lailla, enkä ole ehtinyt edes käydä vilkaisemassa blogiani. 

Kaiken muuttomyllerryksen ja töiden keskellä olen joutunut huolehtimaan ja murehtimaan äitiäni, jolta on lopullisesti lähtenyt homma lapasesta alkoholin kanssa. Onhan noita huonompia kausia ollut, mutta nyt kun jo toinen työpaikka lähti alta ja asunnossaan asuu täysin alkoholisoitunut mies, en tiedä mitä tuosta menosta enää tulee. Miehellänikään ei ollut hermot enää kestää, kun pari päivää ennen muuttoa haimme äidin meille "katkolle". Äidin miesystävä oli laittanut äidin pellolle (äidin asunnosta jopa) ja laittanut turvaketjun päälle. Poliiseista ei ollut apua kun ne olivat ravanneet siellä jo harva se ilta ja sanoneet että turha enää soitella, selvitelkää asianne. Väkivaltaa ja ihme sekoilua. 

Pari päivää äiti oli meillä ja sai päänsä selväksi. Juteltiin asioista niin paljon kuin vain minulla voimia oli kaiken kiireen keskellä, yritin olla tukena ja äiti alkoikin järjestää asioitaan; soitteli vaihtoasuntoa ja lupaili, että muutos tulee nyt! Eikös se vääntäytynyt kämpilleen heti kun tilaisuus koitti ja puhe oli jo samana päivänä puhelimessa sammaltavaa; "kyllä minä yritän...". Nyt en ole viikkoon saanut yhteyttä ja huoli alkaa tulla. En tiedä uskallanko edes mennä sinne käymään.

Ei jaksa enää itkeä asiaa, mitä minä voisin asialle tehdäkään? Aikuinen ihminen tekee, mitä haluaa. Uhraan omaa elämääni turhaan? Kaikki stressi tästä, muutosta ja päälle vielä työt... ei voi olla ajattelematta, että ihme jos tällainen stressipaketti voisi tulla kaiken keskellä vielä raskaaksi.

Ja enpä kyllä tullutkaan. Menkat alkoivat taas perjantaina ja nyt menossa kp 4. Yrityskerta 14 siis alkakoon! Onneksi olemme päässeet jo asettumaan vähitellen uuteen asuntoon, tavarat löytävät paikkansa ja tunne on yhteisen kodin suhteen mahtava! Jos joulukuu olisi parempi kuukausi ja löytäisi jonkinlaisen mielenrauhan viimein, kun on tuo joulukin näköjään on tuloillaan.

Oma päivä

Heräsin lauantain vapaapäivään ihan rikollisen myöhään, vasta klo 11 aikaan. Mies oli lähtenyt aamusta töihin ja oli hämärät muistikuvat, että sanoin moikat puoliunessa. Koko päivä olisi tehtävää, pakattava keittiötä ja vaatehuonetta pitäisi käydä läpi. Kolmisen viikkoa muuttoon ja pelottaa jo, että tulee kiire. 

Olen kuitenkin raukean onnellinen tästä päivästä, täysi päivä vaan yksin touhuamiselle eikä mitään suurempia velvotteita; vain kotosalla pakkaamista, siivoamista radion soidessa taustalla ja pyykinpesua. Jos kävisi vaikka kaupoillakin. Edes tuo syksyisen märkä ja kylmä sää ei saa mieltä matalaksi tänään!

Tunteellinenkin olo on taas. Kalenterin mukaan sen kuuluukin olla, eihän ole enää kuin neljä päivää menkkoihin. 

Enkä jotenkin ole edes yllättynyt.

Muutos

Ensi kuussa olisi tarkoitus muuttaa uuteen kotiin. Muuttolaatikoita seisoo iso pino eteisessä ja pitäisi aloittaa vähitellen pakkaaminen. Muuttaminen on aina niin rankkaa, kaiken tavaran läpikäynti ja turhan roinan poisheitto taas edessä. Mutta kun viimein saa elämän laitettua laatikoihin ja siirrettyä uuteen kotiin niin se tunne on ihana, molemmille uusi ja ihana yhteinen koti <3 Sisustusvimma on kova ja taitaa tällä hetkellä peittää alleen sen kovimman odotuksen ja pahimman miettimisen "joko tästä kierrosta, joko?".

Näin se elämä vain vie, en voi olla miettimättä. Uudessa asunnossa on huone, jonka tarkoitus tulevaisuudessa on mietitty valmiiksi. Toistaiseksi siitä tulee harraste-/työ-/tavaroiden säilytyshuone, mutta josko se pääsisi todelliseen käyttötarkoitukseensa jonain päivänä.

Toivo elää

Lääkäri soitti tällä viikolla ja kertoi verikokeen tuloksen. Progesteroni -arvo oli 31 nmol/l eli ovulaatio on tapahtunut ja keltarauhastoiminta on sen perusteella normaali.

Ilo tästä tuloksesta tosin vaimeni hiukan kun menkat alkoivat eilen aamulla. Tietenkin, mitenkäs muutenkaan! Lääkäri suositteli yrittämään vuoden loppuun ja käyttämään ovulaatiotestejä joka kierrossa. Jos ei tärppiä kuulu niin sitten katsottaisiin jatkosuunnitelmia vastaanotolla. Kyseinen lääkäri työskentelee myös Felicitas klinikalla eli taitaa olla todella asiantuntija lapsettomuusasioissa. Toivotaan, ettei suurempia toimenpiteitä tarvittaisi tässä projektissa. 

Olen muuten nähnyt paljon vauvaunia viime aikoina. Olen synnyttänyt ja pitänyt vauvaa sylissä ensi kertaa, voi miten todelliselta se tuntuukaan ja herätessä on pakahtuva tunne rinnassa. Sitten sitä yrittää vain nukahtaa äkkiä uudelleen, että uni jatkuisi. Mutta ei se tietenkään onnistu. Yksi uni oli huvittava ja kertoo kyllä myös kaikesta jännityksestä ja epävarmuudestakin. Unessa olimme juuri tulleet kotiin synnytyslaitokselta ja olin lapsen kanssa yksin kotona. Yhtäkkiä huomasin, ettei vauvaa löydy mistään...olin hävittänyt sen! Voi hyvää päivää, mitä unia.