Pessimistin toiveikkaat testailut

Jaha. Kyllähän nuo marketin ovitestit alkoivat näyttää hailakkaa viivaa kp 10 tienoilla eli luultavasti ihan toimivia ovat. Sitten kp 12 (oletettu vahvan viivan päivä) oli minulla tietenkin iltavuoro. En töissä ehtinyt tietenkään testaamaan ja kun lopulta pääsin klo 21:00, totesin että reisille meni tämä testauspäivä sitten. 

Päätin kuitenkin yrittää ennen kotiinlähtöä osaston vessassa. Virtsaamalla suoraan tikkuun. Ei hyvä idea. Sihtaaminen virtsasuihkuun on aika mahdotonta noin pienellä tikulla, mutta yrittänyttä ei laitettu. Koska oli aivan infernaalinen pissahätä, en voinut edes harkita lähteväni hakemaan näytekippoa (niitäkin kun olisi meillä töissä pilvin pimein, tämäkin perinteinen tilanne "suutarin lapsella ei ole kenkiä"?). Tikku ehti täyttyä puoliksi ja testiviiva jäi lopulta tyhjäksi, mutta vahva viiva tuli tuloskohtaan kuitenkin! Jäinpä siis tulokseen, että ovis luultavasti oli noihin aikoihin? Ehkä. Loppujen lopuksi tarkalla ajankohdalla ei tässä kierrossa ollut niin merkitystä sillä päivät kierron puolivälissä tuli miehen kanssa hyödynnettyä harvinaisen tehokkaasti.

Nyt sitä sitten taas kuulostelee oloaan, tänään menossa kp 20 eli viikon verran menkkoihin aikaa. Näihin aikoihin sitä alkaa odottaa niitä tuttuja nippaisuja alavatsassa, noin viisi päivää ennen menkkojen alkua. Kunpa niitä ei nyt tulisi! Tulisipa vaikka joku ihan uusi, omituinen olo.

Kai joskus tavataan?

Aika on nyt varattu.
Omalle terveysasemalle heti joulukuun alkupuolella. Klo 10:15 aamulla me astellaan sitten lääkärin vastaanotolle ja päästään aloittamaan selvittelyt, tutkimukset. Olo nyt toiveikas ja raukea, me edetään viimein tässä asiassa johonkin!

Jaan tähän hetkeen ja tunteisiin sopivan, netistä löytämäni, runon. Toi kyyneleet väkisinkin silmiin.

"Tulisit jo meille,
et tiedä kuinka odotetaan.
Tuulien teille,
toiveeni kuiskata saan.
Sanattomin sanoin,
me sua kaivataan.
Ovemme on avoin,
kai joskus tavataan?
Tyhjä on syli,
mutta toiveita täynnä.

Emme pääse sun yli,
me sua jo rakastetaan."

Testaillaan taas

Ostin viikon alussa lähimarketista ovulaatiotestejä pitkästä aikaa. Hetken aikaa nojailin ostoskärryihin ja tuijotin alahyllyä, jossa testit nököttivät. "Jaksaisiko noita väkertää tehdä vai ei...onko noista ylipäätään mitään hyötyä?". Nappasin paketin kuitenkin ja tänään kolmas testipäivä. Kp 12. Haaleita viivoja tuli eilen ja toissapäivänä, jospas tänään vahvempaa raitaa ilmestyisi. Toivotaan.

Ja niin. Perhesuunnitteluneuvolan numero ja osoite paperilappusella on seissyt keittön pöydällä jo monta päivää. Huomenna soittoaika alkaisi kello 13. Ajattelin viimein soittaa.

Voihan pyhät

Viikon verran aikaa isänpäivään.
Viime vuonna se ei aiheuttanut mitään suurempaa surullisuutta. Tällä kertaa olen alkanut katsella miestä ja harmitella tosisssaan sitä, ettei hän voi sitä juhlistaa. Varmasti se miettii omalta osaltaan tuona päivänä, miksei meille ole suotu lasta. Tänäkin vuonna mennään tietysti käymään anoppilassa ja siellä kahvitellaan, miehen sisko lapsineen tietysti paikalla myös. Paikalla kaksi isää. Vaikka puhumme miehen kanssa avoimesta tästä lapsiasiasta, niin jotenkin en kykene kysymään, mitkä fiilikset ovat tänä vuonna? Tuntuu, että murrun ehkä enemmän jos saan kuulla sen pettymyksen sanoiksi puettuna mieheltä. Kun sen on alkanut nähdä joka kierron alussa jo päällepäinkin. Tiedän sen jo sanomattakin ja onhan sitä ääneen tarpeeksi harmiteltukin. Murtuisin ehkä enemmän kuin oman pettymykseni kohdatessa.

Viime äitienpäivä tuntui pahalta. Sitä mietti aamutoimillaan kaikkea sitä, mikä siitä päivästä puuttui. Heräisi siihen kun oma pieni ja mies toivottavat hyvää äitienpäivää, halauksia ja se aamupala vuoteeseen. Tarhassa tai koulussa tehty äitienpäiväkortti. Ehkä siihen olisi pienin kätösin piirretty tikku-ukkona meidän perhe?

Hyvää isänpäivää jo etukäteen kaikille isille! :)

Yk 26

Se tunne.

Piakkoin kaksi vuotta yritystä takana! KAKSI VUOTTA!

Pelko alkaa hiipiä todella, että jokin on pahasti vialla. Tai sitten ei. Ehkä ajoitus on vaan ollut pielessä? Miksei me onnistuta? Missä vika, häh?

Kun menkat viime viikolla alkoivat, oli pettymys taas vaihteeksi suuri. Välillä tulee se kierto, jolloin tunne onnistumisesta vahvistuu jostain syystä. Sitten täti tulee kylään, ajallaan niinkuin aina ennenkin (ja tietysti vielä kaikkein suurimpien kipujen kanssa). Sitä putoaa taas hieman korkeammalta. Sitten taas toisaalta olo on vain tympeä. Yrität tuudittautua pehmoisen kyyniseen ajatukseen; "eihän tämä edes enää yllätä.." Fuck this shit. Hetken päästä huomaatkin itkeväsi sohvan nurkassa.

Eilen etsin alueemme perhesuunnitteluneuvolan numeron. Olisi varmaan aika soittaa ja varata aika.

Pitkästä aikaa

Blogin kirjoittaminen on jäänyt pitkäksi aikaa. Olen myös pohtinut lopettamista koska oikeastaan ei ole asiaakaan. Elämässä kaikki kulkee samoilla raiteilla kuin ennenkin. Miehen kanssa rakennetaan (sisustetaan ja rempataan) kotia, välissä töitä, töitä, töitä. Kaikkea hyvin arkista ja tavallista elämää.

Eilen puuhastelin pihalla laittaen terassia syys-/talvikuntoon. Mies nikkaroi nurmikolla talven polttopuille telinettä, ja minä sekoittelin maalia sitä varten. Syysauringossa katselin miestä ja meidän kotia, kaunista pihaa. Sillä hetkellä ajattelin vain, että olenpa minä onnellinen vaikka sitä yhtä toivettamme ei olekaan vieläkään täytetty. Tuli ihan tippa linssiin. Olen nimittäin saanut seurata lähipiirin/tuttujen ilmoittelevan raskausuutisiaan; jopa puolen vuoden sisään sellaisella tahdilla, että oikeasti mietin, voiko tämä olla tottakaan. Vauvauutisia pukkaa joka puolelta, mutta ei vaan meillä. Jopa sellaiset tuttavat, joiden ei ikikuuna päivänä olisi ajatellut hankkivan lapsia. Se on tuntunut vaikelta kohdata, pakolliset onnittelut tietenkin on välitetty perille.

Kuitenkin ajattelen, että kaikella on aikansa ja paikkansa ja kyllä se tärppi meidänkin kohdalle vielä joku kaunis päivä osuu. Niin on pakko olla tarkoitettu, eikö niin?

En ehkä kuitenkaan lopeta blogiani. Eihän sitä tiedä...ehkä jo ensi kuussa alkaa kauhea kirjoitustulva kun huomaan olevani raskaana? Tai saan viimein varattua ajan tutkimuksiin, vaikka sinne väestöliittoon ensikäynnille? (jota jollain tavalla pelkään, "kärsitäänkö me oikeesti lapsettomuudesta, miten jaksan kaiken tämän raskaan työn ohella jos ei onnistutakaan. Kyllähän me luomusti nyt lapsi aikaan saadaan, hei! Yritetään vielä..").

Niin, tutkimuksissa ei tosiaan olla vielä käyty. Lisäksi parina viime kuukautena ovisaikaan ollaan puuhailtu, ehkä kerran? Eihän siihen kai muuta tarvitakaan, mutta silti tää meidän yritys on ollut nyt ihan hunningolla. Täytynee tsempata.

 Yritän kirjoitella tänne enemmän kuulumisia jatkossa. Ja voisin alkaa jakaa enemmän pieniä asioita arjestakin, askarteluistani ja kohtahan alkaa ompelu-/neulomisintoilukin kun talvi on ovella :)

-Sofia

(Kuva lainattu täältä: http://www.pinterest.com/pin/42784265179545216/)

Väsyneet silmät valvomaan jää

Blogini puolella on ollut viime aikoina yhtä hiljaista kuin  päässäni. Kaiken vauvanhankintaan liittyvän suhteen on niin nuutunut olo. Laskeskelen mielessäni aika ajoin päiviä hyvän ystäväni laskettuun aikaan, miettien, miltä se voisi tuntua jos odottelisinkin omaani. Mutta kun en odota. Vatsa tuntuu kuin tyhjältä kammiolta, jossa alkaa kasvaa hämähäkinseittejä ja könnikello nurkassa lyö merkiksi muutaman kerran menkkojen alkamisen kunniaksi. Hoh. 

Jotenkin kaikenkaikkiaan puuduttavaa oloa siis viime ajat. Ei vaan jaksa uskoa ja makuuhuoneen puolella halut ovat minimissään. Johtunee tosin lähipiirin (äitini) sekoilusta, joka jatkuu edelleen ja siitä olen varmaan saanut taas vuosisadan alitajuisen stressivaihteen päälle. Elohiiri ainakin nykii silmässä jo toista viikkoa. Siitä yleensä tiedän, että nyt piiputtaa.

Yk 18 on nyt meneillään. Kiertokuulumisista sen verran, että tämä kierto on ollut aivan sekaisin. Olen ollut vähän huolissani. Ovulaatiopäivänä kp 12 nimittäin alkoi verinen välivuoto, joka kp 13 - 15 yltyi ihan kunnon vuodoksi. Kirkasta verta ja hyytymääkin. Kivutonta tosin, joten jätin ajatuksen mahdollisesta keskenmenosta. Pahin vuoto lakkasi parissa päivässä ja nyt on tuhruteltu siitä lähtien. Pitäisi varata aikaa gynelle, toivottavasti tämä oli vain jotain hormonien temppuilua, eikä mitään vakavampaa. Menkkojenkin pitäisi parin päivän päästä taas alkaa.

Ps. Jottei nämä postaukseni olisi aina niin masentuneita ja apaattisia, niin voisin esitellä/hehkutella vauvanvaateostoksia tammikuulta joku päivä. Enpä ole hypistellyt niitä pitkään aikaan.