keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Sodassa ja raskaudessa kaikki keinot ovat sallittuja

Melkein kaimani, bloggaaja Sophia kertoi postauksessaan syövänsä greippejä alkukierrossa edistämään raskautumista. Hoh, olen kyllä totaalisesti missannut moisen konstin!

Ja minähän heti lähdin googlaamaan asiaa kun tällaiset luomukeinot kiinnostavat.
Netistä löytyy tuhat ja sata palstaketjua, joilla greippimehun tehoa raskautumiseen pohditaan, ja ylistetään. Moni hehkuttaa tulleensa raskaaksi juuri greippimehun juonnin aikana. Minä aina kaipaisin selkeää tieteellistä näyttöä asioista, keskustelupalstoilla kun usein liikkuu tuota arkitietoa (mikä sekin on joskus ihan arkisesti luotettavaa, jos 1000 naista kertoo samasta hyvästä kokemuksesta). Ainut ei-keskustelupalsta -sivu, minkä löysin oli kookas.fi :n artikkeli (tosin lähteetön), jossa aiheesta mainitaan:

"Greippimehun juomista saatetaan suositella raskautta ennen, koska sillä on suotuisa vaikutus ovulaation aikana erittyviin ainesosiin. Myös punaviinin juomista hyvin pienissä määrin voi suositella, koska se lisää verenkiertoa kohdussa. Tämän ohella myös alkion kiinnittymismahdollisuudet tuntuvat paranevan."

Lääkkeistä ammatin puolesta jonkin verran tietävänä, ensimmäinen ajatukseni oli tietysti, että voinkohan minä kokeilla samaa epilepsialääkkeeni kanssa. Monien lääkkeiden kohdalla greippimehu kun voi laskea tai nostaa lääkeainepitoisuuksia veressä, maksan entsyymitoimintaan vaikuttaen. Eikä tosiaan huvittaisi alkaa juuri nyt sätkimään! Minun epilepsialääkkeeni (Trileptal) tuoteselosteessa ei mainita greippimehusta mitään, yleensä se kyllä on selosteessa  jos selkeä yhteisvaikutus on havaittu.

Vaikuttavana aineenahan greipissä ilmeisesti on foolihappo, jota nyt olen koittanut napsia muutenkin. Alkukierrossa on kyllä jäänyt muutama päivä nyt välistä, jolloin en ole muistanut tabletteja ottaa.

Ehkä minäkin siis käyn tänään kaupasta hakemassa pari greippiä mehustettavaksi! :)

Greippi on hyvää!
(Ps. Blogini kuvat, jotka eivät ole itse ottamiani, ovat kaikki ilmaisien kuvien palveluista.)

4 kommenttia:

  1. Niin joo, pohdin tuota foolihappolisää, ja oma järkeni sanoo että greippimehussa/greipissä se on luonnollisemmassa muodossa, ja siksi kenties imeytyväisempää kuin foolihappo ravintolisänä, mutta tiedä noista sitten. Ja kannattaahan varmistaa tosiaan lääkityksen kanssa yhteensopivuus! :)
    Monet karsastelee greipin kitkerää makua, mutta itse olen syönyt niitä enemmän tai vähemmän aamupalaksi jo vuosia, niin hyvin menee alas! Toivotaan, että vaikutuksetkin on suotuisia... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, varmasti luonnollisemmassa muodossa kaikki on parempaa, Luomu kunniaan!:) Hyvä tämä oli kuitenkin tietää, osaa sitten raskaanakin syödä greippejä kun se folaatin saanti kerta on silloinkin niin tärkeää :)

      Mies tuo mulle tänään töistä tullessaan greippejä (piti oikeen erikseen soittaa ja pyytää:D Hyvä kun se hihkaisi puhelimeen: "GREIPPEJÄ?! Miksi greippejä???!!"...niin, jotta ainakin kaikki naiset varmasti sen töissä arvaisi, mitä täällä tehtaillaan ;P)
      Tänään illalla greippimaistelua siis :)

      Poista
  2. Vai että greippimehua. Pitää pitää mielessä tämä. ;) Foolihappolisä minulla on vieläkin hankkimatta, pitääpä muistaa seuraavalla kauppareissulla sekin. Kiitos muistutuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään :) Joo, nyt vaan mehua sitten litkimään ;)
      Minä jaoin foolihappotabletit jo ihan dosettiin, että muistaisin ottaa. Raivostuttavaa kun luin äskettäin jostakin, että folaatti ei varastoidu ja sitten lääkäri on sanonut, että kannattaisi syödä etukäteenkin... no nyt syödään ja mehua vielä päälle! :D

      Poista