torstai 24. tammikuuta 2013

Toiveita ja painajaisia

Näin viime yönä ihan kamalaa painajaista. 

Joskus unet ovat niin todentuntuisia, että herätessä menee pitkään ennen kuin saa ajatukset raiteilleen. Oli ihan paha olo herätessä. Unessa mieheni petti minua ja jäi rysän päältä kiinni. Huh, että se oli kamalaa... se nainenkin oli oikea missikokelas pitkine säärineen ja kauniine kasvoineen. Ja mies ei ollut edes pahoillaan. Nainen oli mukamas sen menneisyyden tuttu ja ne olivat löytäneet toisensa uudelleen. Minut oli jätetty. Hyi, hyi, hyi, mikä uni!! Mistä hiton alitajunnan syövereistä tuollainen nyt kumpusi? Onneksi meillä on vakaa ja luottamuksellinen suhde, tiedän ettei tuollaista voisi oikeasti tapahtua. Unet on kummallisia.

Voi olla, että tämä vauva-projekti on saanut ajatukset liikkeelle ja sitä tiedostamattaan punnitsee kaikenlaista.

Unista huolimatta viime aikoina mieleeni on noussut jatkuvasti ajatus kihloista. 
Olisin niin valmis laittamaan sen sormuksen merkiksi siitä, että nyt ollaan oikeasti ME, NYT JA AINA. Viime viikonloppuna katselin kelloja koruliikkeen ikkunalla ja tietty siinä oli sormuksiakin. Mies katseli myöskin, muttei sanonut yhtään mitään. Salaa ajattelin, että "noh...noh? Sano nyt jotakin! Ostetaanko sormukset? SANO NYT JOTAKIN." Sitten vain mentiin ruokakauppaan ja kirosin mielessäni hidasälyisiä miehiä! :D

Olenkohan vanhanaikainen romanttinen höpsö, jos toivon ja odotan, että mies on se joka kosii ja antaa sormuksen? Ei kai se nyt niin kauheaa olisi itsekin tokaista, että "mennäänkö kihloihin?". Aiempien suhteideni vaikutuksesta, ja suurista pettymyksistä johtuen, en kuitenkaan ole koskaan enää halunnut olla se innokkain osapuoli. Edes vaikka tämä suhde on aivan eri tasolla kuin aiemmat. Paljon kypsempi ja terveempi. Ei ole ollut tarvetta pelätä, ettei toinen rakastakaan. Silti se ihmeellinen kaipaus varmuudesta, että toinen todella haluaa, taitaa olla vielä jossakin läsnä. 

Tai ehkä minussakin asuu se pieni prinsessa joka kuitenkin haluaa sen prinssin tulevan herättelemään 100-vuoden unesta ja kosimaan? 



2 kommenttia:

  1. Minä olen myös melko vanhanaikainen näissä kosinta-asioissa. Odottele vain miehen kosintaa, se kannattaa. :) Oma mieheni ihan polvistui! En unohda sitä hetkeä ikinä! <3

    VastaaPoista
  2. :) Täytynee odotella, juu. Eiköhän se sieltä sitten joskus tule :)

    VastaaPoista